Länsi-Uudenmaan Säästöpankki muuttaa yhtiömuotoaan säästöpankista säästöpankkiosakeyhtiöksi

Yhtiömuodon muutoksella ei ole vaikutuksia päivittäiseen pankkitoimintaan tai konttoreihin. Henkilöstö jatkaa tehtävissään vanhoina työntekijöinä.
Päätöksen yhtiömuodon muutoksesta tekivät Länsi-Uudenmaan Säästöpankin isännät kokouksessaan 9. toukokuuta.
– Muutostarve liittyy yhteiskunnan ja pankkitoimialan kehitykseen. Menestyvänkin pankin on uusiuduttava, jotta pystymme investoimaan digitaalisiin palveluihin ja kehittämään asiantuntijapalveluita alueen tarpeiden mukaisesti, hallituksen puheenjohtaja Veli-Pekka Mattila kertoo.
– Asiakkaille yhtiömuodon muutos tulee näkymään hyvin vähän. Jatkamme päivittäistä pankkitoimintaa tutuin arvoin ja periaattein, Veli-Pekka Mattila jatkaa.
Pankin omistus pysyy paikallisena Länsi-Uudenmaan Säästöpankkisäätiössä
Samassa yhteydessä perustetaan Länsi-Uudenmaan Säästöpankkisäätiö, joka tulee jatkossa olemaan pankin omistaja. Se osallistuu myös alueen elinvoimaisuuden, hyvinvoinnin ja taloudellisen kehityksen tukemiseen sekä säästöpankkitoiminnan perinteen vaalimiseen. Pankin isännät jatkavat säätiön hallituksen ja valtuuskunnan jäseninä.
– Säästöpankkien toimintaan on aina kuulunut asiakkaita edustavien paikallisten isäntien rooli. Länsi-Uudenmaan Säästöpankilla on 57 isäntää, naista ja miestä, jotka edustavat koko toimialuetta Lohjalla, Vihdissä, Karkkilassa, Kirkkonummella ja Siuntiossa. He kaikki jatkavat vastuutehtävissä Länsi-Uudenmaan Säästöpankkisäätiön hallituksessa ja valtuuskunnassa, isäntien puheenjohtaja Pekka Räsänen toteaa.
LÄNSI-UUDENMAAN SÄÄSTÖPANKKI
Veli-Pekka Mattila, hallituksen puheenjohtaja, 040 715 1941
Pekka Räsänen, isäntien puheenjohtaja, 0400 415228
Samu Rouhe, toimitusjohtaja, 050 348 4341, samu.rouhe@saastopankki.fi
Avainsanat
Kuvat
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Mailand on viestintätoimisto, jonka työ tukee johtamista, kasvattaa arvoa ja parantaa palvelua. Asiakkaamme ovat yrityksiä ja yhteisöjä, jotka menestyvät, uudistavat toimialaansa ja kehittävät yhteiskuntaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Mailand Communications Oy
Uudenlainen taidefestivaali soi yllättävissä paikoissa ja purkaa stereotypioita21.6.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Turun saaristossa järjestettävän Aava-festivaalin tämän vuoden teema on Murros. Tapahtuma tuo kamarimusiikkiesityksiä mm. autolautalle ja kotiseutumuseon puutarhaan. Pop-musiikkia ja indie-rockia tarjoavat artistivieraat Paul Elias ja Lempi Elo.
Porilainen Brand ID käynnistää venekansituotteiden ja teknologisten laitteiden etupaneeleiden valmistuksen Yhdysvalloissa19.6.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
LEHDISTÖTIEDOTE 19.6.2023 – Brand ID avaa vuoden 2023 lopulla tuotantolaitoksen Pohjois-Carolinassa Yhdysvalloissa. Siellä tullaan valmistamaan teollisuuden tuotemerkintöjä, teollisten tuotteiden polykarbonaattipaneeleita kansainvälisille teknologiayrityksille sekä synteettisistä raaka-aineista Smartdeck-venekansituotteita.
EU:n ECSP-toimilupa Invesdor Groupiin – mahdollistaa Euroopan laajuiset joukkorahoituskierrokset19.1.2023 11:30:04 EET | Tiedote
Suomessa toimivan Invesdor Oy:n sisaryhtiö ja Invesdor Groupiin kuuluva itävaltalainen Invesdor GmbH on saanut Itävallan rahoitusvalvontaviranomaisen myöntämän ECSP-toimiluvan, joka mahdollistaa joukkorahoituskierrosten järjestämisen koko Euroopan laajuisesti.
Joukkorahoituspalvelujen tarjoajat Invesdor Group ja alankomaalainen Oneplanetcrowd yhdistyvät24.11.2022 07:58:00 EET | Tiedote
Suomessa, Saksassa ja Itävallassa joukkorahoituspalveluja tarjoava Invesdor Group ja sen Alankomaissa toimiva kilpailija Oneplanetcrowd julkistavat aikeensa yhdistyä. Näin syntyy yksi Euroopan suurimpiin lukeutuva joukkorahoitusalusta, jonka kautta on välitetty yli 438 miljoonaa euroa kasvuyrityksille ja hankkeille. Alustalla on yli 170 000 rekisteröitynyttä sijoittajaa. Yhdistymisen toteutuminen edellyttää viranomaisten hyväksynnän.
Mari Lymysalo joukkorahoitusalusta Invesdorin Pohjoismaiden-toimitusjohtajaksi25.10.2022 12:00:00 EEST | Tiedote
Eurooppalainen digitaalisen sijoittamisen ja rahoittamisen alusta Invesdor on nimittänyt Pohjoismaiden-toimitusjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi DI Mari Lymysalon. Uuteen tehtävään Lymysalo siirtyy Capgemini Venturesin sijoitusjohtajan paikalta Pariisista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme