Radioaktiiviset aineet löytyvät viranomaisten yhteistyöllä
Radioaktiivisten aineiden ja ydinaineiden valvontaan ja turvallisuuteen liittyvä toiminta on Suomessa Poliisin, Pelastuslaitoksen, Tullin ja tilanteesta riippuen monen organisaation yhteistyötä. Säteilyturvallisuuteen liittyvä syväosaaminen on Säteilyturvakeskuksessa (STUK).
Viranomaisyhteistyönä tehdyn havaitsemisarkkitehtuurin toimittaja, johtava asiantuntija Kari Peräjärvi STUKista toteaa, että hyvällä havaitsemisarkkitehtuurilla varmistetaan onnistunut ja kustannustehokas viranomaistoiminta, vältetään päällekkäistä tekemistä ja eri viranomaisten toimintojen väliin jääviä aukkoja.
Kari Peräjärven mukaan asiat ovat Suomessa varsin hyvällä tolalla. ”Pelkästään se, että meillä on yhteistyön arkkitehtuuri, joka pystytään kuvaamaan, on hyvä asia”, hän sanoo.
Julkaistu raportti osoittaa Peräjärven mukaan myös sen, että viranomaisyhteistyötä tulee vielä kehittää ja toiminnan resurssointi kaipaa jatkuvaa huomiota. Raportista on myös hyötyä, kun suunnitellaan alaan liittyvää tutkimusta.
Suomen ydinaineiden ja muiden radioaktiivisten aineiden havaitsemisarkkitehtuuri on rakennettu kansallisen CBRNE-strategian pohjalta. CBRNE-lyhenne tulee sanoista chemical, biological, radiological/nuclear, explosives. Kansallisen arkkitehtuurin laatimiseen kehottaa myös Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n suositus.
Tieto liikkuu asiantuntijaa nopeammin
Konkreettisina esimerkkeinä eri toimijoiden yhteistyöstä johtava asiantuntija Kari Peräjärvi mainitsee isoihin kansainvälisiin urheilutapahtumiin liittyvät turvajärjestelyt, joissa varaudutaan myös radioaktiivisten aineiden väärinkäyttöön. Toinen esimerkki on Suomen rajoilla tapahtuva ympärivuorokautinen valvonta, joka kattaa myös radioaktiiviset aineet. Säteilyvalvonta on liitetty operatiivisen viranomaistoiminnan kiinteäksi osaksi, jota STUK asiantuntijuudellaan tukee.
Viime vuosina Suomessa käyttöön otetut tekniset ratkaisut valvonnassa ja tiedonsiirrossa ovat tehostaneet viranomaisvalvontaa ja radioaktiivisten aineiden havaitsemista huomattavasti. Yhä harvemmin STUKin asiantuntija lähtee paikanpäälle tekemään mittauksia, koska muut viranomaiset pystyvät hoitamaan havainnoinnin ja mittaamisen kokonaisuudessaan. Mittaustieto tuloksista kulkee nopeasti ja luotettavasti STUKiin asiantuntijalle, joka tiedon perusteella pystyy antamaan suosituksia tilanteen hoitamiseksi etänä.
Safety Security Safeguards
Ydin- ja säteilyturvallisuuteen kuuluu, että ydinvoimalaitoksia ja säteilylähteitä teollisuudessa ja terveydenhuollossa osataan käyttää ja käytetään turvallisesti ja se, että vastuullisilla viranomaisilla on tieto siitä, missä ydinaineet ja muut radioaktiiviset aineet ovat. Olennainen osa turvallisuutta on myös lainvastaiseen toimintaan varautuminen ja sen estäminen. Jos vaarallisia radioaktiivisia aineita katoaa tai joutuu vääriin käsiin, ne pitää löytää ja palauttaa valvonnan piiriin.
Englanniksi toimintojen nimet ovat safety, security ja safeguards, kolme ässää. STUKin raportti ”Ydinaineiden ja muiden radioaktiivisten aineiden valtakunnallinen havaitsemisarkkitehtuuri” koskee nimenomaan lainvastaiseen toimintaan varautumista eli security-osuutta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Johtava asiantuntija Kari Peräjärvi, puh. (09) 759 88 705
Mediapalvelu
Puh:010 850 4761Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Säteilyturvakeskus (STUK)
Huolellinen käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituksen valmistelu ja valvonta vievät aikaa21.5.2025 09:06:46 EEST | Tiedote
Kokonaisuutena kotimaisten ydinvoimalaitosten käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitoksen käyttölupahakemuksen käsittely on edennyt Säteilyturvakeskuksessa hyvin. Työ on kuitenkin yhä kesken.
Strålsäkerhetscentralen utvecklar tillståndsärenden och tillsyn genom ett systemförnyelseprojekt12.5.2025 14:39:18 EEST | Pressmeddelande
Strålsäkerhetscentralen strävar efter att bättre möta kundernas behov med ett nytt informationssystem för tillsyn och tillståndshantering. Utvecklingen av det nya systemet är en del av STUK:s bredare utvecklingsprogram för tillsyn.
Säteilyturvakeskus kehittää lupa-asiointia ja valvontaa järjestelmäuudistuksella12.5.2025 14:39:18 EEST | Tiedote
Säteilyturvakeskus pyrkii vastaamaan nykyistä paremmin asiakkaidensa tarpeisiin uudella valvonnan ja luvituksen tietojärjestelmällä. Uuden järjestelmän kehittäminen on osa laajempaa Säteilyturvakeskuksen valvonnan kehittämisohjelmaa.
The Radiation and Nuclear Safety Authority Develops Licensing and Supervision Through a System Reform12.5.2025 14:39:18 EEST | Press release
The Radiation and Nuclear Safety Authority aims to better meet the needs of its customers by renewing its supervision and licensing information system. The development of the new STURE system is part of a broader strategic program for developing supervision.
Uusi ydinenergialaki herättää toiveita ja odotuksia12.5.2025 13:25:49 EEST | Blogi
Uuden ydinenergialain luonnos tulee alkukesästä julkisesti lausuttavaksi, ja syksyllä on Säteilyturvakeskuksen uusien, lakia täydentävien määräysluonnosten lausuntoaika. Pian on siis aika vaikuttaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme