
Museoiden yön etkoilla nähdään tanssia, pelimusiikin konsertti sekä punk-performanssi

Museoiden yön etkoilla lavalle nousevat Taideverstas Wärjäämö, Wivi Lönnin koulun 8E-musiikkiluokka sekä Yhteisötanssiryhmä Vapaavarsi. Ryhmät ovat valmistaneet ja esittävät kolme esitystä, jotka perustuvat Postimuseon, Mediamuseo Rupriikin ja Suomen pelimuseon aineistoihin. Ohjelmassa on tanssia, sävellettyä musiikkia sekä räväkkä ja kantaa ottava punk-performanssi. Tapahtuman juontaa toimittaja Anna Sirén.
Esitykset syntyivät Postimuseon, Suomen pelimuseon ja Mediamuseo Rupriikin yhteisen Esirippu auki-hankkeen tuloksina. Hankkeessa erilaiset yleisöt haastettiin tulkitsemaan museokokoelmia taiteen ja ilmaisun keinoin. Tavoitteena oli avata museoaineistoja yleisöjen käyttöön sekä edistää museoiden saavutettavuutta sekä tukea erilaisten yhteisöjen toimintaa. Nyt nähtävät esitykset ovat hankkeen konkreettinen tulos.
Esirippu auki -hankkeessa mukana olleet tahot saivat käsiteltäväkseen erilaisia aineistoja, joiden pohjalta kukin suunnitteli ja valmisti oman esityksensä kevään 2022 aikana. Wivi Lönnin koulun 8E -luokka tutustui 1990-luvulla pelattuun postipeli Olympokseen ja teki sen kirjeenvaihdon innostamana pelisoundtrackin. Kirjeitä Olympokselta -teos on tiettävästi maailman ensimmäinen postipelille sävelletty soundtrack. Taideverstas Wärjäämön draamaryhmä sai tutkittavakseen 1980-luvun punk-kirjeitä ja tuotti niiden pohjalta räväkän ja kantaa ottavan Anarkistipostia-performanssin. Tekemiseen osallistuivat myös Wärjäämön bändi-, digi- ja käsityöryhmät. Yhteisötanssiryhmä Vapaavarren Huomio, huomio, 3NB Tampere. Seuraa tanssiesitys. -tanssiteos sai inspiraatiota Tampereen radioyhdistyksen toiminnasta sekä varhaisten radiolähetysten ja -pioneerien historiasta.
Ryhmien toimintaa ovat ohjanneet yhteisötanssitaiteilija Marjo Hämäläinen, taiteilija-taidekasvattaja Jarmo Skön sekä musiikinopettaja Tomi Pelli.
Hanketyöskentelyä on tukenut Museovirasto. Ryhmien toimintaa ovat lisäksi tukeneet Pirkanmaan Tanssin Keskus, Toimintakeskus Wärjäämö, Tampereen Taidekasvatus ry, Ahjolan kansalaisopisto, Konkarit – ikäihmisten museopalvelut ja Työväenmuseo Werstas.
Museoiden yön etkot järjestetään ennen illan muun ohjelman alkamista museokeskus Vapriikissa klo 16:30-18. Etkot-tapahtuma on kaikille avoin ja maksuton.
Museoiden yön etkoja voi seurata paikan päällä Vapriikissa tai livestriimattuna tapahtumana Postimuseon Youtube-kanavalla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Olli Nordlingdigituottaja, museopedagogiPostimuseo
Puh:050 415 1789olli.nordling@postimuseo.fiMirka Ylä-Mattilaviestintä- ja hallintosuunnittelijaPostimuseo
Puh:041 507 5150mirka.yla-mattila@postimuseo.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Postin ja viestinvälityksen historiaa 1600-luvulta nykyisyyteen ja tulevaan.
Postimuseo luo ymmärrystä ja merkityksiä viestintäkulttuurista ja yhteiskunnan perustoiminnoista: viestien ja tavaroiden liikkumisen historiasta, nykyhetkestä ja tulevaisuudesta. Postimuseo tallentaa ja välittää tietoa, aineistoja ja elämyksiä kestävästi.
Postimuseolla on valtakunnallinen vastuumuseotehtävä yhdessä Tampereen historiallisten museoiden kanssa, erityisalana viestintä, peli, posti ja digitaalinen elämä.
Postimuseon näyttelyt sijaitsevat museokeskus Vapriikissa, Alaverstaanraitti 5, Tampere.
Postimuseo kuuluu Trafiikki-museoiden verkostoon.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Postimuseosäätiö sr
Demoskene talteen -hanke on käynnistynyt24.5.2024 12:40:15 EEST | Tiedote
Demoskene talteen -hankkeessa digitoidaan demoskenen historiaa ja nykyisyyttä sekä tehdään ilmiöstä dokumenttielokuva. Tärkeänä osana on demoskenen harrastajien haastattelut. Hanke edistää demoskenen tunnettavuutta sekä kulttuuriperintöaineiston saatavuutta ja saavutettavuutta. Hanke on Postimuseon ja Tampereen historiallisten museoiden yhteishanke ja kestää vuoden 2024 loppuun asti.
Hillittömiä underground-sarjakuvia Postimuseossa22.5.2024 14:03:00 EEST | Tiedote
Underground-sarjakuvat mullistivat sarjakuvamaailman 1960-luvulla. Sarjakuvia Yhdysvalloista ja Suomesta on esillä Postimuseossa museokeskus Vapriikissa Tampereella kesän ajan 30.5.–25.8.2024. Sarjakuvat ovat keräilijä Kari Elkelän kokoelmista.
Uusi teos kokoaa Suomen varhaispostin laajan historian yhteen4.4.2024 14:40:09 EEST | Tiedote
Postimuseon julkaisema teos Suomen varhaisposti – kuriiriposti, kruununposti ja varhainen yleinen posti esittelee Suomen varhaispostin kirjeiden eri tyypit ja niillä esiintyvät mustemerkinnät. Yli sadan kuvan avulla esitellään aikakautensa elämästä kertovia kirjeitä vuosilta 1580–1870. Kirja palvelee Suomen filatelian ja historian tutkimusta sekä varhaispostin keräilyä. Teoksesta on iloa myös yleisesti historiasta ja esimerkiksi vanhoista käsialoista kiinnostuneille.
Trafiikki-museoilla menestyksekäs vuosi 202321.2.2024 15:45:26 EET | Tiedote
Liikenteen, viestinnän ja teknologian alan yhteistyöverkosto Trafiikin jäsenmuseoille vuosi 2023 oli onnistunut. Se sisälsi kävijäennätyksiä, yleisömagneetteja ja uudistumisia. Uudet yleisöt ja uudistuneet museotilat nostavat sisällöt uudella tavalla esiin vuonna 2024.
Oma ääni kuuluviin somessa – mediakasvatusta senioreille ja nuorille20.2.2024 12:15:14 EET | Tiedote
Postimuseon hanke ”Oma ääni kuuluviin somessa!” kutsuu seniorit ja nuoret mediakasvatus-työpajoihin kohtaamispaikka Kuplaan Tampereelle ja Museo Merkkiin Helsinkiin keväällä 2024. Hankkeessa tuotetaan ja testataan uusia toimintamalleja museoiden mediakasvatustyöhön.