
Postimerkeistä luodut apinamuotokuvat tuovat esiin kierrätystaidetta ja tunteita

Petri Neuvonen keräsi postimerkkejä lapsena, kuten niin monet muutkin. Taiteellinen kiinnostus niihin syntyi, kun hän peri isoisänsä ja tätinsä postimerkkikokoelmat. Apinamuotokuvat on tehty kollaasitekniikalla kolmen sukupolven keräämistä postimerkeistä. Taiteilijat halusivat käsitellä postimerkkikokoelmia kunnioittaen ja tuoda ne esiin itselleen ominaisella tavalla, taiteen muodossa. Työskentelyvaihe mahdollisti tunteiden ja muistojen läpikäymisen edesmenneiden sukulaisten kokoelmien äärellä.
Postimerkkikokoelmien läpikäynnin yhteydessä taiteilijat tulivat surullisen tietoisiksi niiden nykyarvosta. Kerääjälleen aikanaan hyvin tärkeä ja rakas tavara ei välttämättä olekaan rahallisesti arvokas sen perijälle. Omaisille kokoelmalla on tunnearvo ja luopuminen on vaikeaa, mutta säilyttäminen usein mahdotonta. Lohdullista on, että kaikella materialla on kiertokulkunsa ja mahdollisuus uuteen elämään.
Apinamuotokuvat saivat innoituksensa Balilla, jossa BCensemble työskenteli taiteilijaresidenssissä vuonna 2017. Apinoiden kiehtova ihmismäisyys on kuin karikatyyri inhimillisyydestä. Niiden kautta tunteita on helpompi lähestyä niin tekijänä kuin katselijanakin.
Merkilliset apinat -pienoisnäyttely 31.5.-23.10.2022 Postimuseossa, museokeskus Vapriikki 2. krs, Alaverstaanraitti 5, Tampere.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Milla NeuvonenBCensemble
Puh:050 572 3339milla.neuvonen@gmail.comSuvi JallinäyttelypäällikköPostimuseo
Puh:040 531 0388suvi.jalli@postimuseo.fiMirka Ylä-Mattilaviestintä- ja hallintosuunnittelijaPostimuseo
Puh:041 507 5150mirka.yla-mattila@postimuseo.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Postin ja viestinvälityksen historiaa 1600-luvulta nykyisyyteen ja tulevaan.
Postimuseo luo ymmärrystä ja merkityksiä viestintäkulttuurista ja yhteiskunnan perustoiminnoista: viestien ja tavaroiden liikkumisen historiasta, nykyhetkestä ja tulevaisuudesta. Postimuseo tallentaa ja välittää tietoa, aineistoja ja elämyksiä kestävästi.
Postimuseolla on valtakunnallinen vastuumuseotehtävä yhdessä Tampereen historiallisten museoiden kanssa, erityisalana viestintä, peli, posti ja digitaalinen elämä.
Postimuseon näyttelyt sijaitsevat museokeskus Vapriikissa, Alaverstaanraitti 5, Tampere.
Postimuseo kuuluu Trafiikki-museoiden verkostoon.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Postimuseosäätiö sr
Demoskene talteen -hanke on käynnistynyt24.5.2024 12:40:15 EEST | Tiedote
Demoskene talteen -hankkeessa digitoidaan demoskenen historiaa ja nykyisyyttä sekä tehdään ilmiöstä dokumenttielokuva. Tärkeänä osana on demoskenen harrastajien haastattelut. Hanke edistää demoskenen tunnettavuutta sekä kulttuuriperintöaineiston saatavuutta ja saavutettavuutta. Hanke on Postimuseon ja Tampereen historiallisten museoiden yhteishanke ja kestää vuoden 2024 loppuun asti.
Hillittömiä underground-sarjakuvia Postimuseossa22.5.2024 14:03:00 EEST | Tiedote
Underground-sarjakuvat mullistivat sarjakuvamaailman 1960-luvulla. Sarjakuvia Yhdysvalloista ja Suomesta on esillä Postimuseossa museokeskus Vapriikissa Tampereella kesän ajan 30.5.–25.8.2024. Sarjakuvat ovat keräilijä Kari Elkelän kokoelmista.
Uusi teos kokoaa Suomen varhaispostin laajan historian yhteen4.4.2024 14:40:09 EEST | Tiedote
Postimuseon julkaisema teos Suomen varhaisposti – kuriiriposti, kruununposti ja varhainen yleinen posti esittelee Suomen varhaispostin kirjeiden eri tyypit ja niillä esiintyvät mustemerkinnät. Yli sadan kuvan avulla esitellään aikakautensa elämästä kertovia kirjeitä vuosilta 1580–1870. Kirja palvelee Suomen filatelian ja historian tutkimusta sekä varhaispostin keräilyä. Teoksesta on iloa myös yleisesti historiasta ja esimerkiksi vanhoista käsialoista kiinnostuneille.
Trafiikki-museoilla menestyksekäs vuosi 202321.2.2024 15:45:26 EET | Tiedote
Liikenteen, viestinnän ja teknologian alan yhteistyöverkosto Trafiikin jäsenmuseoille vuosi 2023 oli onnistunut. Se sisälsi kävijäennätyksiä, yleisömagneetteja ja uudistumisia. Uudet yleisöt ja uudistuneet museotilat nostavat sisällöt uudella tavalla esiin vuonna 2024.
Oma ääni kuuluviin somessa – mediakasvatusta senioreille ja nuorille20.2.2024 12:15:14 EET | Tiedote
Postimuseon hanke ”Oma ääni kuuluviin somessa!” kutsuu seniorit ja nuoret mediakasvatus-työpajoihin kohtaamispaikka Kuplaan Tampereelle ja Museo Merkkiin Helsinkiin keväällä 2024. Hankkeessa tuotetaan ja testataan uusia toimintamalleja museoiden mediakasvatustyöhön.