Lastensuojelun Keskusliitto

Lastensuojelussa on aina kunnioitettava lapsen oikeuksia

Jaa
Lastensuojelun Keskusliiton Politiikkasuosituksia-julkaisusarja tarjoaa suosituksia lapset huomioivaan päätöksentekoon sekä taustatietoa esimerkiksi politiikan toimittajille. Lastensuojelua ja lastensuojelun sijaishuoltoa koskevat politiikkasuositukset on nyt päivitetty.
Kuva: Pexels /Kat Smith
Kuva: Pexels /Kat Smith

Yhteiskuntamme on kunnioitettava jokaisen lapsen oikeuksia niin päätöksenteossa kuin lapsen oman arjen tasolla. Lapsi tulee nähdä aktiivisena toimijana myös lastensuojeluprosessissaan; hänellä on oltava mahdollisuus vaikuttaa ja tulla kuulluksi. Aito osallisuus lastensuojelussa vaatii kiireettömiä kohtaamisia lapsen ja aikuisen välillä. Silti 79 % lastensuojelussa työskentelevistä ammattilaisista kaipaa nykyistä enemmän aikaa lapsen tapaamiseen (LSKL 2021). Meidän on pystyttävä varmistamaan, että lastensuojelussa ja sijaishuollossa on riittävät resurssit ja osaaminen auttaa lapsia ja perheitä ilman viivytyksiä.

Lastensuojelun Keskusliitto on päivittänyt lastensuojelua ja lastensuojelun sijaishuoltoa koskevat politiikkasuosituksensa, jotka on alun perin julkaistu vuosina 2019 ja 2020. Keskusliiton politiikkasuositukset perustuvat aina tutkittuun tietoon ja asiantuntija-arvioihin ja kuvaavat helposti lähestyttävällä tavalla lasten hyvinvointiin vaikuttavia kysymyksiä.

Perheille on tarjottava oikeanlaista tukea oikeaan aikaan

Lastensuojelun tehtävänä on varmistaa lapsen oikeus hyvään ja turvalliseen lapsuuteen sekä erityiseen suojeluun silloin, kun muut keinot eivät riitä. Sosiaalityöntekijöille on taattava riittävät resurssit, jotta he voivat hoitaa tehtävänsä lainsäädännön velvoittamalla tavalla. Lasten osallisuuden takaaminen edellyttää työntekijöiltä vankkaa osaamista ja mahdollisuutta rakentaa luottamuksellisia suhteita. Se edellyttää myös sitä, että lastensuojelun työntekijöiden vaihtuvuuteen voidaan vaikuttaa muun muassa panostamalla työoloihin, työhyvinvointiin ja työsuojeluun.

Lastensuojelun avohuoltoon tulee panostaa samalla, kun vahvistetaan varhaista tukea. Esimerkiksi tukiperheitä, tukihenkilöitä ja perhetyötä on tällä hetkellä liian vähän saatavilla. Lastensuojelun asiakasmäärien kasvu saadaan taittumaan vain satsaamalla sekä ehkäiseviin että korjaaviin palveluihin.

Lapsen läheisverkosto on muistettava sijaishuollossa

Julkisella vallalla on suuri vastuu sijoitettujen lasten kasvun ja kehityksen turvaamisesta. Yhteiskunnan vastuulla on varmistaa, että kaikilla toimijoilla on riittävästi resursseja ja osaamista toteuttaa lapsen oikeutta suojeluun ja hyvään kohteluun sijaishuollossa. Sijaishuollon ohjausta ja valvontaa on kehitettävä ja sen kokonaisvaltaiseen kehittämiseen ja tutkimukseen tulee turvata pysyvä rahoitus.

Lastensuojelun kokemusasiantuntijoiden keskeinen viesti on, että sijaishuollon aikana lapselle tärkeintä ovat ihmissuhteet. Lapsen yksilölliset tarpeet ja tärkeät ihmissuhteet on huomioitava koko sijaishuollon ajan. Lapsen vanhempien ja läheisverkoston tukea on vahvistettava. 

Fakta: Mitä kuuluu lastensuojeluun?

  • Vuonna 2021 lastensuojelun avohuollon asiakkaina oli 38 343 lasta ja nuorta ja lastensuojeluilmoitus tehtiin 93 705 lapsesta. Kodin ulkopuolelle sijoitettuna oli 17 727 alle 18-vuotiasta.
  • Lasten suojelua toteutetaan yhteiskunnassa monella tasolla ja se on kaikkien sektoreiden yhteinen tehtävä:
    • Ehkäisevää lasten suojelua toteutetaan jokaisessa palvelussa, jossa lapsi tai hänen perheensä asioi, kuten neuvolassa, varhaiskasvatuksessa ja koulussa. Ehkäisevällä lastensuojelulla ehkäistään ongelmien syntymistä tai pahenemista.
    • Sosiaalihuollon asiakkuudessa lasta ja perhettä voidaan tukea esimerkiksi sosiaaliohjauksella ja neuvonnalla, taloudellisella tuella, kotipalvelulla, perhetyöllä sekä tukihenkilön tai -perheen avulla. Sosiaalihuollon asiakkuus alkaa hakemuksesta tai siitä, kun henkilölle annetaan sosiaalipalveluja.
    • Lastensuojelupalveluista ensisijaisia ovat avohuollon tukitoimet, joilla tuetaan perheitä heidän omissa elinympäristöissään ja joilla ehkäistään kodin ulkopuolisten sijoitusten tarvetta. Nämä voivat pitää sisällään esimerkiksi intensiivistä perhetyötä ja koko perheen kuntoutusta vanhemmuuden tukemiseksi.
    • Sijaishuolto tarkoittaa huostaan otetun tai kiireellisesti sijoitetun lapsen hoidon ja kasvatuksen järjestämistä kodin ulkopuolella. Huostaanotto on lastensuojelussa viimesijainen ratkaisu, johon päädytään, kun avohuollon tukitoimet on todettu riittämättömiksi ja lapsen kasvuolosuhteet tai hänen oma toimintansa uhkaavat vakavasti vaarantaa hänen terveyttään tai kehitystään.
  • Lastensuojelun asiakkuuksissa on suurta alueellista vaihtelua. Joissakin kunnissa avohuollon asiakkaita saattaa olla vain kaksi prosenttia, joissakin jopa yli kymmenen prosenttia vastaavasta ikäryhmästä.


Lastensuojelun politiikkasuosituksesta lisätietoja antavat:


Sijaishuollon politiikkasuosituksesta lisätietoja antavat:

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Pexels /Kat Smith
Kuva: Pexels /Kat Smith
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Lastensuojelun Keskusliitto
Lastensuojelun Keskusliitto
Armfeltintie 1
00150 HELSINKI

http://www.lskl.fi

Lastensuojelun Keskusliitto on keskusjärjestö, joka vaikuttaa lapsen oikeuksien toteutumisen sekä lastensuojelun laadun puolesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lastensuojelun Keskusliitto

Lapsi- ja perhejärjestöjen kannanotto hallituksen puoliväliriiheen 2025: Lapset, nuoret ja perheet ansaitsevat oikeudenmukaisia päätöksiä puoliväliriihestä17.3.2025 07:36:42 EET | Tiedote

Lapsi- ja perhejärjestöt odottavat hallitukselta toimia, joilla turvataan lasten ja nuorten hyvinvointia sekä lapsiperheiden toimeentuloa. Lasten ja nuorten usko tulevaisuuteen on koetuksella – hallituksen on päätöksillään vahvistettava sitä. Tämä onnistuu vaalimalla hyvinvointivaltion perustaa ja universaalisuusperiaatetta.

Perhekeskus rakentuu yhteistyöllä. Tervetuloa mukaan päättäjätapaamiseen Kuopioon 26.2.202520.2.2025 10:01:39 EET | Kutsu

Mikä on perhekeskus ja miten sen avulla voidaan hillitä kalliiden, korjaavien palveluiden kustannuksia? Miten hyvinvointialue, kunnat, järjestöt ja uskonnolliset yhteisöt ovat yhdistäneet sote-uudistuksen jälkeen voimiaan alueen lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin tueksi? Mitä uutta seuraavaksi tarvitaan, ja millaisia päätöksiä uusilla kunta- ja aluepäättäjillä on edessään perheiden palveluiden turvaamiseksi? Lastensuojelun Keskusliiton ja sen yhteistyökumppanien järjestämään päättäjätilaisuuteen on kutsuttu keskustelemaan Pohjois-Savon hyvinvointialueen ja alueen kuntien poliittisia päättäjiä sekä lasten, nuorten ja perheiden palveluiden johtoa ja kehittäjiä. Toivotamme myös toimitusten edustajat lämpimästi tervetulleeksi kuuntelemaan keskustelua ja tutustumaan lasten, nuorten ja perheiden palveluiden tilanteeseen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye