Porissa alkaa röntgenhoitajakoulutus tammikuussa 2023

Porissa järjestetään nyt ensimmäistä kertaa TAMKin opetussuunnitelman mukainen röntgenhoitajakoulutus.
–Tarvitsemme lisää uusia alan osaajia Satakuntaan. Koulutuksen aikana TAMK, SAMK ja SataDiag tekevät tiivistä yhteistyötä sekä teoriaopintojen että käytännön harjoittelun osalta, lehtori Heli Mäkelä Satakunnan ammattikorkeakoulusta kertoo. SAMK on aikaisemmin kouluttanut bioanalyytikoita ja kätilöitä yhteistyössä Turun ammattikorkeakoulun kanssa.
Röntgenhoitajista on pulaa sekä Satakunnan alueella että valtakunnallisesti. Teknologinen ja lääketieteellinen kehitys luo jatkuvasti uusia mahdollisuuksia hyödyntää röntgenhoitajan ammattitaitoa, mikä lisää ammattiryhmän tarvetta.
–SataDiagissa haluamme omalta osaltamme ratkaista osaajapulaa tekemällä yhteistyötä koulutusorganisaatioiden kanssa. Meillä on pitkät perinteet yhteistyöstä ammattikorkeakoulujen kanssa, ja tartumme vallitsevaan osaajapulaan ripeästi ja ratkaisukeskeisesti, SataDiag kuvantamisen ylihoitaja Karoliina Lohikoski kertoo.
– Kouluttamisesta on hyviä kokemuksia varsinkin viime vuosilta, joina olemme kouluttaneet yhteistyössä Turun ammattikorkeakoulun kanssa röntgen- ja laboratoriohoitajia sekä Savonia-ammattikorkeakoulun kanssa bioanalyytikoita, Lohikoski jatkaa.
Röntgenhoitaja on säteilyn lääketieteellisen käytön asiantuntija. Työssä yhdistyvät hoitotyö ja tekniikka. Röntgenhoitaja vastaa lähetteen mukaisista kuvantamistutkimuksista, niihin liittyvistä toimenpiteistä sekä sädehoidosta. Röntgenhoitajan koulutus ja ammatti sopii henkilöille, jotka työskentelevät mielellään ihmisten parissa, haluavat monipuolisen ja erilaisia vaihtoehtoja tarjoavan työn sekä kokevat erilaisten laitteiden ja ohjelmistojen käytön omakseen.
– TAMKilla on kokemusta eri ammattikorkeakoulujen kanssa yhteistyössä toteutettavista koulutuksista. Röntgenhoitajia on valmistunut Lahdessa, Seinäjoella ja Jyväskylässä toteutetuista yhteistyökoulutuksista, kertoo tutkintovastaava Tiina Säilä.
Harjoittelupaikkoja SataDiagissa, opetus Porissa ja Tampereella
Tutkintoon kuuluvat ammattitaitoa edistävät harjoittelut järjestetään pääsääntöisesti Satakunnan sairaanhoitopiirin alueella.
– SataDiag tarjoaa hyviä harjoittelupaikkoja, ja saamme näin henkilöstöömme uusia huippuammattilaisia. Opiskelijat ovat olleet erittäin tyytyväisiä SataDiagissa suoritettuihin harjoitteluihin, palaute harjoittelujaksoista on Suomen parhaimmistoa. Harjoitteluja suoritetaan osittain myös muissa sairaanhoitopiireissä, Lohikoski kertoo.
Röntgenhoitajan opinnot kestävät 3,5 vuotta. Koulutus toteutetaan päiväopintoina TAMKin opetussuunnitelman mukaan: verkko-opintoina, lähiopetuksena Porissa SAMKin tiloissa ja Tampereella TAMKissa, jossa järjestetään kuvantamisosaamiseen liittyvät orientoivat harjoitustunnit.
Infotilaisuus: Koulutuksen infotilaisuus pidetään 30.8.2022 klo 16.30–17.30 SAMKin tiloissa. Infotilaisuuteen voi osallistua myös verkkoyhteyden välityksellä. Tarkemmat tiedot tilaisuudesta päivitetään koulutuksen verkkosivuille.
Opiskelupaikkaa röntgenhoitajakoulutukseen voi hakea ammattikorkeakoulujen syksyn yhteishaussa 31.8.−14.9.2022 klo 15 saakka. Hakukohde löytyy TAMKin tarjonnasta.
Lisätietoja:
Tutkintovastaava Tiina Säilä, Tampereen ammattikorkeakoulu, tiina.saila@tuni.fi, p.050 441 3253
Lehtori Heli Mäkelä, Satakunnan ammattikorkeakoulu, heli.makela@samk.fi, p. 044 710 3295
Ylihoitaja Karoliina Lohikoski, SataDiag kuvantaminen, karoliina.lohikoski@satadiag.fi, p. 050 349 5991
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tampereen ammattikorkeakoulu on monialainen työelämäkorkeakoulu, joka vastaa työ- ja elinkeinoelämän muuttuviin osaamistarpeisiin tuottamalla parasta ammatillista korkeakoulutusta ja innovaatioita. Toimimme aktiivisessa yhteistyössä korkeakouluyhteisön ja työelämän kumppaneiden kanssa, kotimaisissa ja kansainvälisissä verkostoissa. Kärkiosaamisemme suuntautuu oppimisen edistämiseen, uusien teknologioiden hyödyntämiseen, ekologisiin innovaatioihin ja sosiokulttuurisiin haasteisiin. TAMKissa on yli 10 000 opiskelijaa ja vakituista henkilöstöä noin 700.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen ammattikorkeakoulu
Traumainformoitu työote opettaa kohtaamaan ihmisen ihmisenä8.5.2025 12:57:10 EEST | Tiedote
Traumainformoidun työotteen koulutuksessa opetellaan luomaan turvaa ja luottamusta sosiaali- ja terveysalan asiakas- ja työyhteisösuhteisiin. Sen sijaan, että keskityttäisiin trauman hoitoon, asiakkaalle annetaan tilaa tutkia, miten koettu trauma näyttäytyy senhetkisessä elämässä. ESR+-rahoitteisen Traumainformoitu työote -hankkeen tavoitteena on kehittää koulutusmalli, jonka sisältöjä on pilotoitu syksyllä 2024 ja keväällä 2025 koulutuskokonaisuuksissa neljän hyvinvointialueen työntekijöille.
TAMKin tutkinto-opiskelijaksi avoimen väylän tai siirtohaun kautta? Hakuaika 2.–16.5.28.4.2025 12:31:57 EEST | Tiedote
Tampereen ammattikorkeakoulun kevään 2025 avoimen väylän erillishaussa on runsas koulutustarjonta lukuisilla aloilla. Avoimen väylän erillishaku alkaa 2.5. ja päättyy 16.5. kello 15.00. Samaan aikaan käynnissä on myös siirtohaku korkeakouluopiskelijoille.
Opiskelijoiden hyvinvointipalvelut tukevat kokonaisvaltaisesti jaksamista ja menestystä16.4.2025 10:52:32 EEST | Tiedote
Opiskelijoiden hyvinvointi on avain onnistuneisiin opintoihin. Tampereen ammattikorkeakoulu (TAMK) tukee opiskelijoiden jaksamista ja opiskelukykyä kokonaisvaltaisesti tarjoamalla monipuolisia palveluita aina oppimisen tuesta mielenterveyspalveluihin ja vertaistukitoiminnasta liikuntamahdollisuuksiin. Jokainen opiskelija ansaitsee tulla kohdatuksi ja saada tarvitsemansa tuen, oli kyse sitten opinnoista, arjesta tai elämänmuutoksista.
Työntekijän merkityksellisyyden tunne lisää vieraanvaraisuus- ja tapahtuma-alan houkuttelevuutta2.4.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Merkityksellinen työntekijäkokemus vieraanvaraisuus- ja tapahtuma-alalla -hankkeessa (MERIT) luodaan ratkaisuja alan ammattilaisten veto- ja pitovoiman haasteisiin. Työntekijöiden yksilöllisten tarpeiden tunnistaminen ja oikeiden johtamistapojen löytäminen ovat avain parempaan työelämään.
Tampereen ammattikorkeakoulun vuoden 2024 vuosikatsaus valmistui31.3.2025 13:07:22 EEST | Tiedote
Tampereen ammattikorkeakoulun (TAMK) vuosi 2024 oli menestyksellinen niin koulutuksen, TKI-toiminnan kuin kansainvälisen yhteistyön osalta. Opiskelijamäärät jatkoivat kasvuaan, ja opintojen läpäisyaste parani merkittävästi. Samalla TAMKin taloudellinen tulos vahvistui, mikä pienentää kestävän kehityksen mukaisen kampuskehityksen aiheuttamia vuosikuluja ja mahdollistaa tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan (TKI) vahvistamisen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme