Gummerus

Tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittanut Jenni Räinä kirjoitti polttavan ajankohtaisen romaanin soista ja ihmisistä ekokriisin keskellä

Jaa
Suo muistaa (Gummerus) on toimittaja-kirjailija Jenni Räinän ensimmäinen kaunokirjallinen teos. Se kuvaa pohjoisen soita ennallistavan ekoyhteisön elämää – idealismia, yhteisöllisyyttä ja ristiriitoja. Romaani kertoo luonnon, maiseman ja muistojen katoamisesta sekä nykyihmisen yrityksestä hallita ekokriisiä ja löytää yhteys luontoon. Kirja ilmestyy 4.8.2022.
Jenni Räinä (kuva: Vesa Ranta)
Jenni Räinä (kuva: Vesa Ranta)

Lämmin elokuun alku puristeli suota, jonka tuoksu levisi paksuna heidän ympärilleen. Päällimmäisenä vyöryi suopursujen tahmeus. Ilma oli miltei liian raskasta hengittää.

Juho muuttaa pohjoiseen ja perustaa vanhaan kyläkouluun ekoyhteisön, jonka tavoitteena on suojella ja ennallistaa aikanaan ojitettuja lähisoita. Valokuvaajana maailmalla työskennellyt Hellä palaa samalle paikkakunnalle tekemään kuolinsiivousta vaarinsa taloon. Kylä on tyhjentynyt asukkaista. Ihmisen kädenjälki sen sijaan on koventunut seudulla ja lapsuusmuistojen maisema on kadonnut.

Aiemmin tietokirjoja kirjoittanut Jenni Räinä pitää soita poliittisen aiheena. ”Kolmannes Suomen pinta-alasta on ollut soita ja niistä on ojitettu yli puolet. Se mitä soille tapahtuu, kertoo monella tapaa myös suhteestamme luontoon ja Suomen luonnon tulevaisuudesta", hän toteaa.

Räinä kertoo kaunokirjallisuuden tarjonneen mahdollisuuden tarkastella ihmistä ilmastonmuutoksen keskellä. ”Romaanissani pohdin, miten ilmastokriisi vaikuttaa meihin ja miten voimme toimia. Aiemmin on luotu elämisen mahdollisuuksia ojittamalla soita pelloiksi tai kasvamaan metsää. Romaanissani elämisen edellytyksiä luodaan tukkimalla niitä samoja ojia, elvyttämällä hiilinieluja ja monimuotoisuutta.”

Jenni Räinä (s. 1980) on Oulussa asuva toimittaja ja palkittu tietokirjailija. Yhdessä työryhmän kanssa julkaistu Metsä meidän jälkeemme voitti tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon 2019. Räinä on asunut lapsuutensa soiden keskellä ja kulkenut myöhemmin dokumentoimassa sivukylien ihmisten elämää. Rakkauden suoluontoon hän on perinyt äidiltään, intohimoiselta marjastajalta.


Jenni Räinä: Suo muistaa (ilmestyy ja on arvosteluvapaa 4.8.)
263 sivua
äänikirja ilmestyy 8.8., lukijat Ville-Veikko Niemelä ja Anna Paavilainen

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja sekä haastattelu-, vedos-, arvostelukappale- ja kuvapyynnöt:
Eeva Herrainsilta, viestintäpäällikkö, p. 040 514 6360, eeva.herrainsilta@gummerus.fi

Kuvat

Jenni Räinä (kuva: Vesa Ranta)
Jenni Räinä (kuva: Vesa Ranta)
Lataa
Jenni Räinä (kuva: Vesa Ranta)
Jenni Räinä (kuva: Vesa Ranta)
Lataa
Suo muistaa (kansi: Jenni Noponen)
Suo muistaa (kansi: Jenni Noponen)
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Gummerus
Gummerus
PL 1000 / Käenkuja 3 A
00501 HELSINKI

*010 6836 200http://www.gummerus.fi

Gummerus

Gummerus on vuonna 1872 perustettu yleiskustantamo. Toteutamme edelleen Kaarle Jaakko Gummeruksen alkuperäistä visiota julkaista kirjallisuutta ”huviksi ja hyödyksi”. Omaperäiset ja uskaliaat kustannuspäätökset ovat aina olleet Gummeruksen toiminnan ydin. Suhtaudumme kirjallisuuteen rakastavasti ja intohimoisesti, ja meitä ohjaavat yhteiset arvot: rohkea mieli, avara katse ja vapaa sana.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Gummerus

Kylmäävä tositarina seksikultin sisäpiiristä ja yhä toimivan tantrakoulun pimeistä puolista3.7.2025 11:33:29 EEST | Tiedote

Beatrice Karinsdotterin omakohtainen esikoisteos Eksyneiden sielujen lahko (Gummerus) pureutuu syvällisesti siihen, miten tavallinen ruotsalaisnainen päätyi tantralahkon sisäpiiriin – ja kuinka lopulta irtautui siitä. Trillerin lailla otteessaan pitävä teos kuvaa taitavasti manipuloinnin ja henkisen väkivallan psykologisia mekanismeja, ja käsittelee laajemmin traumoja, niistä toipumista, ja nyky-yhteiskunnan pari- ja seksisuhdenormeja. Kirjassa käsiteltävä The New Tantra -liike jatkaa edelleen toimintaansa maailmanlaajuisesti. Ruotsissa äänikirjahitiksi nousseen teoksen käännösoikeudet on myyty Tanskaan.

ENNAKKOTIEDOTE: Palkitun kirjailijan uutuus on riipaiseva romaani ystävyydestä ja eutanasiasta – Anni Kuu Nupposen Auringonkuori (Gummerus) ilmestyy 4.8.2.7.2025 09:29:03 EEST | Tiedote

Moninkertaisesti palkitun fantasiakirjailija Anni Kuu Nupposen Auringonkuori (Gummerus) on koskettava yhdenpäivänromaani vimmaisesta elämänhalusta ja sen sammumisesta. Taidetta ja elämän värejä pursuilevassa uutuudessa tarkastellaan herkällä otteella ystävien välistä rakkautta, eutanasiaa ja ympäröivän luonnon tilaa. Mitä tapahtuu elämän aikana rakentamillemme suojakuorille, kun elämää on enää hetki jäljellä?

Sotakirjailija Esa Sirén: 20 vuotta kirjailijana, yli 400 000 myytyä kirjaa – Uutuusromaani julkistetaan yleisötapahtumassa Mikkelissä30.6.2025 11:23:37 EEST | Tiedote

Sukupolvensa parhaan sotakirjailijan Esa Sirénin tositapahtumiin pohjaava romaani Taisteluosasto Rasi (Gummerus) vie lukijan Syvärille vuoteen 1943. Yksi romaanin keskeisistä henkilöistä on ensimmäinen Mannerheim-ristin ritari Ruben Lagus. Taisteluosasto Rasi julkistetaan yleisötapahtumassa Mikkelissä Sodan ja rauhan keskus Muistissa 13.8. Samalla ilmestyy myös 20-vuotisjuhlapainos Sirénin esikoisromaanista Iskujoukkue (Gummerus 2005).

ENNAKKOTIEDOTE: Rohkea romaani naisen seksuaalisesta vapautumisesta 2020-luvun Tinder-Lapissa – Inari Fernándezin esikoisromaani Vapaus (Gummerus) ilmestyy 27.8.26.6.2025 08:55:31 EEST | Tiedote

Millaiset ovat nykyajan deittimarkkinat pitkien välimatkojen Lapissa? Somevaikuttajana tunnetun Inari Fernándezin esikoisromaani Vapaus (Gummerus) kertoo nelikymppisen naisen seksuaalisesta heräämisestä ja sukupolvilta toisille siirtyneen häpeän purkamisesta. Vapaus-romaani ilmestyy 27.8. ja aloittaa Lemmentulet-trilogian.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye