Nokialta 250 000 euron lahjoitus Oulun yliopistolle
22.6.2022 09:01:00 EEST | Oulun yliopisto | Tiedote

Nokia on Oulun yliopistolle tärkeä strateginen kumppani erityisesti radioteknologiaan liittyvässä tutkimuksessa ja uusien innovaatioiden kehittämisessä. Nokialla ja Oulun yliopistolla on meneillään useita yhteistyöprojekteja. Yhteistyön tavoitteena on edistää tulevaisuuden huippuosaajien koulutusta sekä tohtorikoulutuksen kehittämistä. Nokia on myös merkittävä Oulun yliopiston alumnien ja opiskelijoiden työnantaja.
Tällä hetkellä yhteistyön keskiössä on erityisesti yhteistyö maailman ensimmäisessä laajassa 6G-tutkimuksesssa, Suomen Akatemian rahoittamassa 6G Flagship -tutkimuskokonaisuudessa. Suomi on kansainvälisesti 6G-tutkimuksen ja -kehityksen kärkimaita.
”Arvostamme suuresti tätä merkittävää lahjoitusta keskeiseltä yhteistyökumppaniltamme. Yhteinen tavoitteemme on viedä eteenpäin tietoliikenteen tutkimusta ja tuotekehitystä sekä vastata toimialan kasvavaan osaajatarpeeseen”, Oulun yliopiston rehtori Jouko Niinimäki sanoo.
”Nokian yli 157 vuoden historia Suomessa pohjautuu innovaatioon, uudistumiskykyyn sekä pitkäjänteiseen tutkimus- ja tuotekehitystyöhön. Vain investoimalla tutkimukseen ja osaajien kouluttamiseen pysymme mukana kilpailussa teknologiainnovaatioiden kärkimaana. Haluamme tällä lahjoituksella korostaa suomalaisen tutkimuksen ja koulutuksen merkitystä ja varmistaa, että Suomesta löytyy maailmanluokan innovointia ja osaamista myös tulevaisuudessa”, sanoo Nokian Matkapuhelinverkot-liiketoimintaryhmän johtaja ja Suomen maajohtaja Tommi Uitto.
Nokian Oulun yliopistolle tekemä lahjoitus kohdentuu tekniikan alalle. Valtio tukee vastinrahoituksella yksityisten säätiöiden, yritysten ja henkilöiden yliopistoille tekemiä lahjoituksia. Lahjoittaja voi ohjata vähintään 10 000 euron lahjoituksen haluamansa koulutusalan kehittämiseen. Valtion vastinrahoituskausi jatkuu kesäkuun loppuun asti 2022.
Nokia työllistää Suomessa yli 6 500 henkilöä. Vuosien 2018-2021 aikana Nokia on palkannut Suomessa noin 1 700 uutta työntekijää, joista suuri osa työskentelee korkeaa osaamista vaativissa tutkimus- ja kehitystehtävissä. Lisäksi Nokia tarjoaa vuosittain harjoittelupaikan noin 500 opiskelijalle tai vastavalmistuneelle.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ville WittenbergViestintäasiantuntija
tiedeviestintä: tieto- ja sähkötekniikka, 6G Flagship
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 19 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Palvelut digitalisoituvat – selkokielisestä oppaasta apua digitaaliseen asiointiin13.10.2026 07:21:00 EEST | Tiedote
Palvelut siirtyvät yhä enemmän digitaalisiksi. Oulun yliopistossa on laadittu selkokielinen Digiopas madaltamaan kynnystä digitaalisten laitteiden ja palveluiden käyttöön.
Kansainvälinen tutkijaryhmä: Nivelrikon ehkäisyä ja hoitoa tehostettava maailmanlaajuisesti12.10.2026 13:57:52 EEST | Tiedote
Nivelrikkoa sairastavien määrä kasvaa maailmanlaajuisesti, mutta sairauden ehkäisyyn ja hoitoon ei kiinnitetä riittävästi huomiota. Australialaisen Curtinin yliopiston johtama kansainvälinen tutkijaryhmä esittää keinoja nivelrikon aiheuttaman sairaustaakan vähentämiseksi. Ryhmään kuuluu myös Oulun yliopiston professori Ali Mobasheri.
Avaruusaaltoja Maan suojakilven reunalla – Tutkijat selvittivät, missä suojakilpi on kovilla12.10.2026 06:04:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston tutkijoiden johtama uusi tutkimus auttaa selittämään yhtä avaruussään huonosti tunnetuista piirteistä. Tutkimus antaa uutta tietoa olosuhteista ja paikoista, joissa magneettikilven kovin aallokko syntyy ja aurinkotuuli pääsee tunkeutumaan läpi.
Mikä on normaalia syömistä? Ikä, sukupuoli ja paino vaikuttavat syömiskäyttäytymiseen12.10.2026 05:50:00 EEST | Tiedote
Syömiskäyttäytyminen näyttää erilaiselta eri-ikäisillä ja eri painoisilla ihmisillä. Oulun yliopiston tutkimuksessa havaittiin, että tunnesyöminen ja hallitsematon syöminen korostuvat nuoremmilla aikuisilla, kun taas syömisen tietoinen rajoittaminen on yleisempää ikääntyneillä. Myös sukupuoli ja paino vaikuttavat siihen, millainen syömiskäyttäytyminen on tavallista.
Työikäisten Alzheimerin taudin ennusmerkit poikkeavat tutuista riskitekijöistä8.10.2026 14:00:00 EEST | Tiedote
Varhain alkavaan Alzheimerin tautiin sairastuneilla alkaa kasaantua monenlaisia terveysongelmia ja heidän terveydenhuollon käyntinsä lisääntyvät selvästi ennen diagnoosia. Perinteisesti sairautta ennakoivat sydän- ja verisuonitautien riskitekijät eivät kuitenkaan ole työikäisinä sairastuneilla verrokkeja yleisempiä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
