Kestävämpiä energia- ja ilmastostrategioita kunnille – EU City Facility -avustusten haku menossa 30.9. saakka

Neljäs hakukierros avattiin 9.6.2022, ja sillä tuetaan 48 investointikonseptin kehittämistä, joiden kokonaisbudjetti on 2,88 miljoonaa euroa. Haku on avoinna 9.6.–30.9.2022.
Avustuksia käytetään investointikonseptien kehittämiseen, mukaan lukien tekniset toteutettavuustutkimukset ja analyysit, jotka keskittyvät hankkeisiin, markkinoihin, sidosryhmiin sekä oikeudellisiin, taloudellisiin ja rahoituksellisiin näkökohtiin. Apurahaa ei ole tarkoitettu suoraan energiatoimien rahoittamiseen.
Kolme edellistä hakukierrosta tuottivat yli 600 hakemusta
EUCF:n kolme edellistä hakukierrosta tuottivat yli 600 hakemusta, ja niiden perusteella valittiin eri puolilla Eurooppaa 165 avustettua kohdett,joissaa työskentellään nyt investointikonseptien parissa. Kaikkien EUCF:n avustuksia saaneiden nimet ja tiedot heidän hankkeistaan löytyvät European City Facility -verkkosivuilta.
Kelpoisuusvaatimukset ja ohjeet avustuksen hakemiseen
Hakukierros on avoin kaikille kunnille ja paikallisille julkisyhteisöille EU:n jäsenvaltioissa, ETA-EFTA-valtioissa (Islanti, Liechtenstein ja Norja) sekä Yhdistyneessä kuningaskunnassa.
Hakijoilla on oltava poliittisesti hyväksytty ilmasto- ja energiasuunnitelma ja niiden on osoitettava poliittinen sitoutuminen investointikonseptinsa kehittämiseen kaupunginjohtajan tai muiden asiaankuuluvien poliittisten edustajien allekirjoittamalla tukikirjeellä. Kaikki hakemusta koskevat tiedot löytyvät neljännen hakukierroksen virallisesta asiakirjasta.
Hakemusten viimeinen jättöpäivä on 30.9.2022 (CET). Kaikki tiedot kelpoisuudesta ja verkossa tehtävästä hakuprosessista löytyvät virallisesta hakuasiakirjasta ja hakuoppaasta.
Lisätietoja webinaareista, EUCF Helpdeskistä ja Twitteristä
Hakijat voivat myös saada lisätietoja maakohtaisista webinaareista, joita järjestetään kesä- ja heinäkuun ajan. He voivat myös ottaa yhteyttä maansa asiantuntijoihin auttamaan heitä hakemusten tekemisessä sekä EUCF Helpdeskiin. Voit myös seurata European City Facilityn Twitter-tiliä @eucityfacility.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lehdistökyselyt:
EUCF (Climate Alliance)
Davide Cassanmagnago
d.cassanmagnago@climatealliance.org
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Mailand on viestintätoimisto, jonka työ tukee johtamista, kasvattaa arvoa ja parantaa palvelua. Asiakkaamme ovat yrityksiä ja yhteisöjä, jotka menestyvät, uudistavat toimialaansa ja kehittävät yhteiskuntaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Mailand Communications Oy
Kulttuuria yritysyhteistyöllä – TAHTO-urheilumuseo onnistui uudistamaan rahoitustaan3.6.2025 07:55:00 EEST | Tiedote
TAHTO-urheilumuseolle yritysyhteistyö muodostaa lähes puolet museon omista tuloista. Uudistettu sponsorointimalli tuo urheilukulttuurin arkistot eläväksi ja vastaa nykypäivän yritysten odotuksiin.
Manfred Knof kryptotuoteyhtiö Valourin hallituksen puheenjohtajaksi ja DeFi Technologiesin neuvonantajaksi2.6.2025 14:30:00 EEST | Tiedote
Saksalaisen Commerzbankin toimitusjohtajana työskennellyt Manfred Knof on nimitetty fintech-yhtiö DeFi Technologiesin strategiseksi neuvonantajaksi sekä hallituksen puheenjohtajaksi sen tytäryhtiöön Valouriin. Nimitys tuo yhtiöihin vuosikymmenten johtajakokemuksen ja laajat verkostot eurooppalaisen pankki- ja rahoitusmaailman huipulta. Manfred Knof tulee johtamaan Valourin globaalia ja institutionaalista kasvua hyödyntämällä laajaa verkostoaan toimialalla. Hän keskittyy hallinnoitavien varojen kasvattamiseen, institutionaalisten suhteiden syventämiseen sekä tuote- ja markkinakehityksen tukemiseen.
Multitudella vahva ensimmäinen vuosineljännes: tulos kasvoi 181 prosenttia 7,2 miljoonaan euroon – ohjeistusta korjattiin ylöspäin22.5.2025 09:05:00 EEST | Tiedote
Ensimmäisen vuosineljänneksen avainluvut verrattuna viime tilikauden vastaavaan jaksoon: Liikevaihto kasvoi 4,1 % ja oli yhteensä 66,8 miljoonaa euroa Q1:n tulos parani 7,2 miljoonaan euroon eli 181 % viimevuotisesta Lisäosuuden osto Lea Bank AB:sta korostaa kumppanuusstrategiaamme Olemme yltämässä ohjeistuksen mukaiseen 24,0–26,0 miljoonan euron tulokseen vuonna 2025
Bitcoinista varantovaluutta dollarin sijaan?22.4.2025 12:30:00 EEST | Artikkeli
BlackRockin toimitusjohtaja Larry Fink ennustaa käännettä globaalissa rahoitusjärjestelmässä.
Kryptopioneeri Valour valitsi newskontorin ja Mailandin vastaamaan viestinnästään Euroopassa8.4.2025 12:39:08 EEST | Tiedote
Düsseldorfilainen viestintätoimisto newskontor ja Mailand Communications tukevat Valourin strategiaa, kun se rakentaa kasvua Euroopan pörsseissä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme