SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

Helleaalto sai suomalaiset rientämään tuuletinostoksille – lisää tuotteita on vielä tulossa myymälöihin

Jaa
Viileän alkukesän jälkeen koko maahan osunut helleaalto näkyi Prismassa hetkellisesti tyhjentyneinä ilmastointilaite- ja tuuletinhyllyinä. Juhannusviikolla myös esimerkiksi SUP-lautojen sekä uimarenkaiden myynti moninkertaistui.

S-ryhmän marketkaupan myyntipäällikkö Matti Viitanen kertoo, että viime viikolla lämmennyt sää näkyi heti Prisman myynneissä. Ilmastointilaitteiden, ilmanviilentimien ja tuulettimien myynti Prismoissa kuusinkertaistui viikolla 25 eli juhannusviikolla edeltävään viikkoon 24 verrattuna.

Viitasella on hyviä uutisia asiakkaille, jotka vielä havittelevat omaa ilmastointilaitetta tai tuuletinta kotiaan viilentämään.

”Tiettyjen tuotteiden saatavuudessa saattaa olla hetkellisiä katkoksia, kun myymälöissä olleita tuotteita myytiin äkisti loppuun. Varastossamme on kuitenkin edelleen tavaraa, ja suuri määrä tuulettimia ja ilmastointilaitteita on vielä matkalla myymälöihin. Etenkin tuulettimien osalta saatavuus on oikein hyvä”, Viitanen sanoo.

Ilmastointilaitteiden ja tuulettimien lisäksi helleaalto näkyy myös muiden kesäisten tuotteiden myynneissä. Viileän alkukesän aikana esimerkiksi erilaisten vesiurheiluvälineiden ja -lelujen myynti oli hiljaisempaa, mutta helleaallon alkaminen juuri ennen juhannusta suorastaan räjäytti myynnin kasvuun.

”SUP-lautojen myynti Prismoissa viisinkertaistui juhannusviikolla edelliseen viikkoon verrattuna. Viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna myynti oli lähes 40 % suurempi”, Viitanen paljastaa. Kysytyimpiä Prismoissa ovat etenkin edullisemman hintaluokan SUP-laudat.

Ulkolelujen myynti oli puolestaan juhannusviikolla lähes kaksinkertainen juhannusviikolla edelliseen viikkoon verrattuna.

”Hellekelillä hyvin kaupaksi käyvät etenkin erilaiset uimarenkaat, joista donitsirengas on nyt myydyin tuote ja tämän kesän selkeä hitti. Lisäksi tällä hetkellä myydään paljon allassettejä, palloja, uimapatjoja sekä vesipyssyjä. Suosittuja ovat myös erilaiset hiekkaleikkeihin sopivat lapiot, sangot ja haravat sekä kestosuosikit kuten tikkataulut ja saippuakuplat”, Viitanen kertoo.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Matti Viitanen, myyntipäällikkö, S-ryhmän marketkauppa, matti.viitanen@sok.fi, puh. 010 768 0704

Kuvat

Lataa
Donitsilta näyttävä uimarengas on tämän kesän hitti.
Donitsilta näyttävä uimarengas on tämän kesän hitti.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Fleminginkatu 34
00510 Helsinki

http://www.s-ryhma.fi

S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt. ​ 

Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa ja ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä sekä oman pankkimme kautta. ​ 

Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,9 miljardia euroa, ja investoimme vuonna 2024 Suomeen lähes miljardi euroa. ​​ 

#parempipaikkaelää

SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.

Mediapuhelin: 050 472 2745 (pvm/mpm)
Sähköposti: viestinta@sok.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

S-ryhmän ruokakaupoissa kiinnitetään huomiota muovikassien kulutukseen: kestokassin hinta alas, muovikassin hinta ylös5.5.2025 07:55:00 EEST | Tiedote

S-ryhmän ruokakaupoissa tehdään toimenpiteitä muovikassien määrän vähentämiseksi. Tästä päivästä alkaen kaikissa marketkaupan ketjuissa (Prisma, S-market, Sale, Alepa) tarkistetaan eri kassivaihtoehtojen hintoja ja esillepanoja niin, että muovikassien hintaa nostetaan, kestokassin hintaa lasketaan ja paperikassi säilyy kassalta jo löytyneistä kassivaihtoehdoista edullisimpana. Kassoille sijoitetaan tarjolle myös edullisia ja muovimäärältään ohuempia jätekassirullia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye