11 saarta tekee Kreikasta suomalaisten suosituimman kohdemaan tänä kesänä
29.6.2022 13:16:06 EEST | Messukeskus | Tiedote

Suomen matkatoimistoalan liitto SMAL:n tilastojen mukaan Kreikka on noussut jälleen Suomesta lentäen tehtävien matkojen suurimmaksi kohdemaaksi. Sinne tehdään yli 185 000 matkapakettilomaa tänä vuonna. Kreikka oli matkustajamäärällä mitattuna Suomesta lentäen tehtyjen lomamatkojen kohdemaa jo ennen pandemiaa. Vuonna 2019 Kreikassa lomaili yli 240 000 suomalaista.
”Omatoimiset vierailijat mukaan luettuna odotamme tänä vuonna yli 200 000 suomalaista Kreikkaan, mikä tarkoittaa matkailun nopeaa elpymistä. Kreikkalaiset toivottavat aina suomalaiset vieraat ja ystävät lämpimästi tervetulleiksi”, sanoo Kreikan valtion matkailutoimiston Pohjoismaiden ja Baltian johtaja Pavlos Mourmas.
Kreikka valikoitui partnerimaaksi jo vuoden 2021 Matkamessuille, mutta sitä jouduttiin pandemian vuoksi siirtämään aina tammikuulle 2023. Partnerimaa kuitenkin pysyy yhtä vakaasti kuin Kreikka suomalaisten suosikkimaana. Yhteistyötä jatketaan Kreikan kansallisen matkailuorganisaation ja Matkamessujen molemminpuolisesta toiveesta sekä Matkamessuja odottavan yleisön pyynnöstä.
”Olemme iloisia yhteistyön jatkumisesta. Matkamessuilta haetaan maan matkailumahdollisuuksien laajempaa esittelyä ja vinkkejä omiin kiinnostuksen kohteisiin. Onhan se myönnettävä, että jo pelkkä lista kreikkalaisten saarien nimiä aiheuttaa matkakuumetta”, sanoo Messukeskuksen toimitusjohtaja ja Matkamessujen kummi Anni Vepsäläinen.
Kreikan Top 11 Suomesta lentäen tehtävät matkat kesällä 2022
(lähde: Kreikan valtion matkailutoimisto ja Matkamessut)
1. Kreeta
2. Rodos
3. Preveza
4. Kos
5. Zakynthos
6. Samos
7. Karpathos
8. Santorini
9. Korfu
10. Skiathos/Skopelos
11. Thassos
Saaristo tekee Kreikasta kohdemaana erityisen, koska se tarjoaa paljon erilaisia vaihtoehtoja jokaiseen makuun. Sen lisäksi antiikin Kreikan kohteet, kulttuuri, sinivalkoisina hohtavat pienet kylät, luonto, rannat ja kreikkalainen ruoka tekevät siitä matkailukohteena erityisen.
Ensi tammikuun Matkamessuilla Kreikka näkyy ja kuuluu. Partnerimaan statuksella oleva kohde esittäytyy niin osastoilla monien kreikkalaisten toimijoiden voimin kuin tapahtuman ohjelmassa. Kreikka lupaa yllättää messuvieraat esittelemällä uusia ja uudistettuja lomakyliä sekä luontokohteita.
Matkamessuilla tuodaan esiin Kreikan rikas historia antiikin kohteista luostareihin ja perinteisiin kreikkalaisiin kyliin. Maan monipuolisuus tulee esille upeine luontokohteineen ja aktiviteetteineen, kreikkalaista ruokakulttuuria unohtamatta. Eri kohteiden ja aktiviteettien lisäksi messukävijä pääsee tutustumaan siihen, miten matkailija voi vierailla Kreikassa mahdollisimman vastuullisesti siten, että kohteiden luonto ja yhteisöt kestävät myös jälkipolville.
Pohjois-Euroopan suurin matkailualan tapahtuma Matkamessut järjestetään 20.-22.1.2023 Messukeskuksessa Helsingissä. Tapahtumaa edeltää Kansainvälinen matkailun ostotapahtuma Matka Workshop Day 18.5. ja ammattilaispäivä 19.1.
www.matkamessut.fi | www.facebook.com/matkamessut | LinkedIn I @matkatravelfair | #matka2023
Lisätietoja: Messukeskus, tiedottaja Anu-Eveliina Mattila,
anu-eveliina.mattila@messukeskus.com, +358 50 555 6183.
Kuvia Matkamessuilta: http://mediabank.messukeskus.com
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Pohjoismaiden muuntuvin tapahtumatalo ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.
Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskuksen tulovaikutus oli pääkaupunkiseudulle 304 miljoonaa euroa ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 4140 henkilötyövuotta vuonna 2025. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) is the most versatile event venue and meeting place in the Nordics. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.
Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre in 2025 brought in a revenue stream of 304 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 4,140 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Käsityö, materiaali ja tunne – Habitare Protos 2026 muotoilijat julkistettu5.6.2026 13:13:08 EEST | Tiedote
Habitare Protos 2026 suunnittelijat liikkuvat rohkeasti kategorioiden välillä. Käyttöesine voi olla kuin taideteos, valaisin tai peili kuin veistos ja akustinen elementti kuin taulu. Yhteisesti ne pohtivat mitä esine voi kertoa materiaalinsa, muotonsa ja valmistustapansa kautta.
KUTSU Tapahtuma-alan cocktailit SuomiAreenassa 23.6.20264.6.2026 12:00:00 EEST | Kutsu
Kutsumme median edustajat mukaan SuomiAreenan 2026 yhteydessä järjestettäville tapahtuma-alan cocktaileille Porin Raatihuoneelle tiistaina 23.6. kello 17.45 alkaen. Tarjolla on kevyttä syötävää ja kesäistä juotavaa sekä taatusti mielenkiintoisia ja mukavia kohtaamisia.
Taloustutkimus: Helsingin Messukeskuksen tulovaikutus pääkaupunkiseudulle 304 miljoonaa euroa vuonna 2025 – kasvusuunta jatkui2.6.2026 08:25:34 EEST | Tiedote
Helsingin Messukeskuksen ennätyksellisen liikevaihdon ja yli miljoonan kävijän vuosi 2025 näkyi myös tulo- ja työllisyysvaikutuksen kasvuna. Taloustutkimuksen tekemän tutkimuksen mukaan Messukeskuksen talousvaikutus pääkaupunkiseudulle nousi 304 miljoonaan euroon ja työllisyysvaikutus 4140 henkilötyövuoteen.
FinnBuild 26 ohjelma pureutuu rakentamisen murrokseen – miten rakennusala vastaa tekoälyn, energiasiirtymän ja kiertotalouden haasteisiin28.5.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
Rakennusala elää voimakasta murrosta, jota vauhdittavat tekoäly, energiasiirtymä ja kasvavat vastuullisuusvaatimukset. Syksyn FinnBuild-messuilla katse käännetään ratkaisuihin: ohjelma tarjoaa ajankohtaisen tilannekuvan alan kehityksestä ja konkreettisia näkökulmia siihen, miten rakentaminen uudistuu kohti kestävämpää ja tehokkaampaa toimintaa.
FinnBuild 2026 showcases how new technologies are transforming construction28.5.2026 07:45:00 EEST | Press release
FinnBuild, Finland’s leading trade fair for construction and building services, will once again bring together industry professionals at the Helsinki Expo and Convention Centre from 29 September to 1 October 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


