Franklin ja ystävät on täällä!

Kvaliti julkaisee yhteensä 16 uutta Franklin ja ystävät -kuvakirjaa, joista ensimmäiset kaksi ovat juuri saapuneet painosta ja lähteneet jakeluun. Franklinin pari ja Franklin, Pikku Kupla pohjautuvat suoraan nykylapsille TV:stä tuttuihin 3D-animaatiojaksoihin. Kirjat on suomentanut Marvi Jalo.
Franklin Kilpikonna on kanadalaisen kirjailija Paulette Bourgeoisin luoma hahmo, joka on ilahduttanut lapsia ympäri maailman jo yli 30 vuoden ajan. Franklin-kirjoja on myyty yhteensä yli 65 miljoonaa kappaletta, ja hahmosta on tuotettu kaksi suurta animaatiosarjaa sekä useampi elokuva. Franklinistä onkin muodostunut kestohitti, jonka suosio ei näytä hiipuvan.
"Teemme läheistä yhteistyötä johtavan kanadalaisomisteisen lastenkirjakustantamon Kids Can Pressin kanssa, joka on osa monikansallista viihdealan yritystä Corus Entertainmentia. Haluamme tarjota suomalaisille lapsille kiinnostavaa ja ennen kaikkea hauskaa luettavaa, jota Franklin ja ystävät varmasti tarjoaa", toteaa kustantaja Hanna Sinkkonen.
Kvaliti on kasvava lasten- ja nuortenkirjoihin erikoistunut kustantamo, joka on kirjojen kustantamisen ohella ollut alusta saakka mukana myös kotimaisen supersuositun animaatiosarjan Albi Lumiukko tuotannossa.
"Katalogistamme löytyy useita kirjasarjoja, joiden pohjalta on tehty animaatioita ja pelejä tai päinvastoin. Lasten lukuinto on ollut hiipumassa jo useamman vuoden. Mielestäni ainoa tepsivä lääke siihen on tarjota lapsille heitä itseään kiinnostavaa luettavaa", sanoo Hanna Sinkkonen.
Haastattelupyynnöt ja arvostelukappaleet: info@kvaliti.com
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna Sinkkonentoimitusjohtaja, kustantajaKvaliti Oy
Puh:+358 40 7328171hanna.sinkkonen@kvaliti.comKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kvaliti on lasten- ja nuortenkirjoihin erikoistunut kustantamo, joka panostaa laadukkaisiin – mutta samalla myös hauskoihin! – kirjoihin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kvaliti Oy
Kesäisiä kuvakirjoja Hämeenlinnasta: Tapani Baggen ja Nelli Hietalan uutuudet lapsille26.7.2023 13:07:38 EEST | Tiedote
Tapani Baggen teatterilavoillakin seikkaillut kaksikko Tahvo ja Bella on palannut kirjamuotoon Jusa Hämäläisen kuvittamana värikkäänä kuvakirjana. Nelli Hietalan ja Sari Airolan (kuv.) ihastuttava Kerttu jatkaa seikkailujaan erilaisten ötököiden kanssa jo kolmannessa kirjassa.
Noksu-tarinoita jo 20 vuotta!30.5.2023 13:09:46 EEST | Tiedote
Mikko Kunnaksen humoristiset Noksu-kirjat ovat naurattaneet lapsia jo 20 vuotta. Uusimmassa, juuri ilmestyneessä kuvakirjassa Noksu opettelee kierrättämään kodin jätteitä mehiläisystävänsä Nupin kanssa. Noksusta on tehty myös kansainvälinen 65-osainen 3D-animaatiosarja sekä peli Pikku Kakkosen sovellukseen.
Päivi Alasalmen satukokoelma Sirkus Kummajuna palkittiin Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnolla25.4.2023 19:53:05 EEST | Tiedote
Kirjailija Päivi Alasalmen satukokoelma Sirkus Kummajuna (KVALITI, 2022) on saanut Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon. Kirjan on kuvittanut Sofia Mikkola.
Kvalitin kesän ja syksyn kustannusohjelma on julkaistu – riemukasta sisältöä lapsille17.4.2023 16:40:15 EEST | Tiedote
Kvalitin loppuvuoden kustannusohjelma tarjoaa monipuolisen kattauksen kotimaisia ja käännettyjä kirjoja lapsille ja nuorille. Alla olevasta linkistä pääset tutustumaan kesän ja syksyn 2023 katalogiin.
Kvaliti nousi yhdeksi suurimmista lastenkirjakustantamoista Suomessa6.4.2023 09:44:59 EEST | Tiedote
Lasten- ja nuortenkirjallisuuden ilmestymismääriä seurataan systemaattisesti Lastenkirjainstituutin Kirjakori-tilastoissa. Tilastot vuodelta 2022 julkaistiin tällä viikolla. Salossa toimiva kustantamo Kvaliti nousi tilastoissa 8. suurimmaksi. Kaiken kaikkiaan kirjoja ilmestyi 142 kustantajalta, joista 10 suurinta julkaisivat peräti 64% kirjoista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme