Särkänniemeen on avattu lippuautomaatit – ensimmäisen asiakkaan kommentti: ”onpa näppärä laite!”

Heinäkuun sesonki tuo Särkänniemeen erityisesti aurinkoisina päivinä paljon asiakkaita ja lipunmyyntipisteiden jonot voivat kasvaa pitkiksi. Yhtenä osana vuosia kestävää digiuudistusta Särkänniemi haluaa lyhentää jonotusaikaa teknologian avulla eri puolilla puistoa. Nyt ensimmäinen askel on otettu, kun viisi neonkeltaista lippuautomaattia avattiin Särkänniemen lipunmyyntiteltan edustalle.
”Tämä on historiallinen hetki. Digitalisaatio on tätä päivää ja digitaalisten ratkaisujen avulla saamme Särkänniemen asiakaskokemuksesta koko ajan sujuvamman ja miellyttävämmän. Viisi nyt avattua automaattia ovat vain alkusoittoa, ja tulevaisuudessa avaamme lippuautomaatteja enemmän sekä Särkänniemeen että myös sen ulkopuolelle, esimerkiksi Tampereen keskustaan”, iloitsee Särkänniemen toimitusjohtaja Miikka Seppälä.
Lippuautomaattien kehittämisestä vastasi miehittämättömiin maksuautomaatteihin erikoistunut Infodata Processing Oy. Särkänniemen lippuautomaatti on yrityksen ensimmäinen tällaisenaan toteutettu laajamittainen automaattikokonaisuus. ”Lippuautomaatti on ollut erittäin mielenkiintoinen projekti, jonka toteutimme tiiviissä yhteistyössä Särkänniemen kanssa. Kyseinen lippuautomaatti on täysin uusi ja ainutlaatuinen ratkaisu, joten projekti on vaatinut saumatonta yhteistyötä kaikilta osapuolilta, missä olemme onnistuneet. Olemme todella kiitollisia, että Särkänniemi valitsi juuri meidät tämän ainutlaatuisen tuotteen kehittäjäksi”, kertoo Infodata Processing Oy:n toimitusjohtaja Anton Khreliats.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Miikka SeppälätoimitusjohtajaTampereen Särkänniemi Oy
Puh:0207 130 201miikka.seppala@sarkanniemi.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Tampereen Särkänniemi Oy on vuonna 1966 perustettu Tampereen kaupungin omistama matkailuyhtiö. Särkänniemi on ilon ja elämysten alusta, Suomen monipuolisin matkailukohde ja Tampereen matkailun suurin vetovoimatekijä. Särkänniemen elämyskokonaisuuteen kuuluvat tällä hetkellä huvipuisto, akvaario, Näsinneulan näkötorni ja Koiramäen eläinpuisto sekä maamme parhaimpiin ravintoloihin kuuluva Ravintola Näsinneula. Alueelta löytyy myös Tampereen kaupungin hallinnoima Sara Hildénin taidemuseo.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen Särkänniemi Oy
Näsinneulan huipulla alkaa kuntotutkimus5.5.2025 09:31:55 EEST | Tiedote
Särkänniemessä käynnistyy 5. toukokuuta 2025 Näsinneulan betonirakenteiden kuntotutkimus. Öisin toteutettava työ kestää arviolta kaksi viikkoa. Alue on suljettu yleisöltä klo 23–05.
Särkänniemen juhlakesä alkaa vappuna – kesän ohjelmassa paraati, sirkushulinaa ja yllätyksiä24.4.2025 13:51:52 EEST | Tiedote
Särkänniemen huvipuistokesä käynnistyy vapunpäivänä 1. toukokuuta 2025. Tulevasta kesästä on tulossa erityinen, sillä Särkänniemen huvipuisto täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Juhlavuosi näkyy ja kuuluu monin tavoin huvipuistoalueella aina avajaispäivästä syyskuun viimeisiin aukiolopäiviin saakka.
Särkänniemi tuo iloa lahjoittamalla rannekkeita15.4.2025 15:52:37 EEST | Tiedote
Särkänniemi on valinnut vuoden 2025 yhteiskuntavastuukohteensa. Valinnassa on painotettu tahoja, joille vierailu huvipuistossa ei ole jokakesäinen itsestäänselvyys. Lahjoituksilla Särkänniemi pyrkii mahdollistamaan ilon hetkiä niille, jotka kaipaavat iloa elämäänsä juuri nyt.
Särkänniemi ja Turva yhteistyöhön – uutuuslaite tulossa kesälle 202511.3.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Särkänniemi käynnistää uudenlaista yhteistyötä paikallisen kumppanin, Keskinäisen Vakuutusyhtiön Turvan, kanssa. Kesäksi 2025 Särkänniemeen avataan uusi huvilaite Drifti, jonka brändäys sekä Särkänniemen laitekaveritoiminta toteutetaan yhteistyössä Turvan kanssa. Ralliteemaisen huvilaitteen kyydissä pääsee itse vaikuttamaan ajokokemukseen.
Särkänniemen uusi toimitusjohtaja aloittaa työnsä3.3.2025 15:34:42 EET | Tiedote
Särkänniemen uusi toimitusjohtaja 1. maaliskuuta 2025 alkaen on Mikko Hautasaari. Särkänniemi kutsuu median edustajat kuulemaan lisää uudesta toimitusjohtajasta keskiviikkona 5. maaliskuuta klo 9.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme