Suopursuruoste värjää vesiä Kainuussa
Suopursuruoste (Chrysomyxa) on kuusen sienitauti, joka talvehtii rihmastona suopursussa ja siirtyy kesän alussa kuusen vastapuhjenneisiin neulasiin. Heinäkuun puolivälissä tartunnan saaneet neulaset alkavat kellastua, kun niihin ilmestyy helmi-itiöpusseja. Lopulta vesisateet ja tuuli ravistelevat itiöt vesien pinnoille, joille ne kertyvät ajelehtiviksi lautoiksi, sillä itiöt ovat vettä kevyempiä.
Ruostesienen itiöiden muodostamat lautat voivat olla jopa satojen metrien pituisia. Vedessä itiöiden ympärille muodostuu myös ohut, hyytelömäinen vaippa, johon tarttuu helposti esimerkiksi roskia, levää ja siitepölyä. Itiölautat kelluvat veden pinnalla niin pitkään, että vettyvät tarpeeksi ja painuvat pohjaan. Pohjassa niiden sisältämät ravinteet ovat vesistön ekosysteemin käytössä.
Suopursuruostesientä esiintyy eniten heinäkuun lopulta elokuulle. Sienen määrä vaihtelee eri vuosina, ja tänä kesänä sen aiheuttamia pintalauttoja on havaittu useissa vesistöissä. Esiintymät voivat olla myös hyvin paikallisia. Suopursuruostesieni saattaa alkaa vaivata kuusen kasvua, jos sitä esiintyy useina vuosina peräkkäin.
Suopursuruoste on ihmiselle vaaraton, mutta runsaasti itiöitä sisältävä uimavesi saattaa kuitenkin aiheuttaa uimarille samanlaisia allergiaoireita kuin siitepölylautat. Uimarin kannattaa siis välttää paksuinta lautta-aluetta sekä huuhtoa itsensä puhtaalla vedellä uinnin jälkeen.
Yhteyshenkilöt
Kainuun ELY-keskus
Vieraslajikoordinaattori Reima Leinonen
p. +358 295 023 799, reima.leinonen@ely-keskus.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Liikenteeseen ja infrastruktuuriin liittyvät palvelut Kainuun alueelle tarjoaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kainuun ELY-keskus
Kainuun talous elpyy hiljalleen ja alueen elinvoimaisuus vahvistuu29.4.2025 09:03:08 EEST | Tiedote
Kainuun kevään 2025 Alueelliset kehitysnäkymät on julkaistu. Alueelliset kehitysnäkymät ovat ELY-keskusten yhdessä muiden aluekehittäjien kanssa muodostama näkemys maakuntien ja seutukuntien nykytilasta ja lähiajan näkymistä.
Kainuun työttömien määrä lisääntyi 9 % maaliskuussa24.4.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Kainuussa oli maaliskuun lopussa noin 3 500 työtöntä työnhakijaa. Työttömyysaste 11,6 % oli alueista kahdeksanneksi matalin. Pitkäaikaistyöttömyys pieneni edelliskuusta. Laaja työttömyys väheni alueista eniten. Työvoiman kysyntä laski huomattavasti.
Kajaanin Romun hallintopakkopäätös on päivitetty23.4.2025 10:00:16 EEST | Tiedote
Kainuun ELY-keskus on antanut Kajaanin Romulle uuden hallintopakkopäätöksen, joka kumoaa aiemman vuonna 2020 annetun päätöksen. Päätös liittyy laitokselle myönnettyyn uuteen ympäristölupaan.
Ristijärven Louhenkankaan tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointi on käynnistynyt15.4.2025 08:33:33 EEST | Tiedote
ABO Energy Suomi Oy suunnittelee tuulivoimaloiden rakentamista Ristijärven Louhenkankaalla. Hankkeeseen liittyy myös sähkönsiirto Hyrynsalmen kunnan puolella sijaitsevalle sähköasemalle. Kainuun ELY-keskukselle on jätetty hanketta koskeva ympäristövaikutusten arviointiohjelma (YVA-ohjelma), joka on nyt nähtävillä.
Kainuun ELY-keskus ja OSK Lumimuutos suojelevat Haarasuon - Raakut ja luonto kiittävät14.4.2025 14:04:34 EEST | Tiedote
Kainuun ELY-keskus ja Osuuskunta Lumimuutos suojelevat Suomussalmella sijaitsevan Haarasuon luonnonsuojelualueeksi. Luontokohde on itsessään alueellisesti tärkeä elinympäristö, mutta myös tärkeä Hukkajoen raakkujen kannalta. Finnair on yhdessä Airbusin kanssa tukenut Osuuskunta Lumimuutoksen ennallistamistoimia osana 100-vuotisjuhlallisuuksiaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme