Kainuun työttömyys kasvoi 4 % marraskuussa
Kainuussa oli marraskuun lopussa noin 3 300 työtöntä työnhakijaa. Työttömyysaste 11,0 % oli alueista kuudenneksi matalin. Laaja työttömyys pieneni alueista eniten, 9 %. Työvoiman saatavuus on kohentunut väliaikaisesti, kun työpaikkojen määrä on supistunut matalasuhdanteen takia.

Kainuun työttömyys on kehittynyt suurimman osan tästä vuodesta pikkuhiljaa parempaan suuntaan. Marraskuun lopussa työttömiä työnhakijoita oli 3 317, mikä on 123 henkilöä enemmän (+4 %) kuin vuotta aiemmin. Kehitys oli alueista neljänneksi parasta. Parasta kehitys oli Lapissa (-1 %) ja heikointa Pirkanmaalla (+14 %). Koko maan työttömyys nousi 9 %.
Työttömyysaste oli Kainuussa kuun lopussa 11,0 %, alueista kuudenneksi vähiten ja 0,5 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuotta aiemmin. Koko maassa työttömyysaste oli 11,8 %, mikä on 0,9 prosenttiyksikköä vuoden takaista enemmän.
Laajan työttömyyden eli työttömien työnhakijoiden ja palveluissa olleiden yhteismäärä oli kuun lopussa 4 407 henkilöä. Työttömänä heistä oli siis 3 317 ja palveluissa 1 090 henkilöä. Edellisvuodesta tuli laskua 455 henkilöä (-9 %). Työttömiä oli 123 henkilöä edellisvuotta enemmän (+4 %) ja palveluissa peräti 578 vähemmän (-35 %). Laaja työttömyys väheni seitsemällä alueella ja Kainuussa eniten. Koko maassa tuli nousua 3 %.
Pitkäaikaistyöttömyys on noussut useimpina kuukausina jo kahden ja puolen vuoden ajan. Marraskuussa tuli kasvua edelliskuusta 2 % (+19) ja vuoden takaisesta 29 % (+219). Yhteensä pitkäaikaistyöttömiä oli 983. Työttömistä 30 % oli pitkäaikaistyöttömiä. Vuotta aiemmin osuus oli 24 %. Koko maassa pitkäaikaistyöttömiä oli 42 % työttömistä. Vuosi sitten osuus oli 35 %.
Työvoiman kysyntä vuoden takaista pienempää
Työvoiman kysyntä on ollut jo reilun kahden vuoden ajan useimpina kuukausina merkittävästi edellisvuotta vähäisempää. Marraskuussa pienentyminen ei ollut niin suurta, sillä uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin julkiseen työnvälitykseen 8 % vuotta aiempaa vähemmän (-23), yhteensä 268. Kehitys oli alueista viidenneksi parasta. Vain Hämeessä tuli kasvua (+0,2 %). Koko maassa paikkamäärä nousi 16 %. Ennätysvuosien kysyntään on Kainuussa vielä pitkä matka, esimerkiksi vuoden 2022 marraskuuhun verrattuna paikkamäärä tippui 63 %.
Ammattiryhmissä uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin Kainuussa eniten palvelu- ja myyntityöntekijöille (75), rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöille (55) sekä erityisasiantuntijoille (45). Paikkamäärän lasku oli suurinta palvelu- ja myyntityöntekijöillä (-29). Kasvua tuli eniten rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöillä (+14) sekä erityisasiantuntijoilla (+14).
Työvoiman saatavuus on parantunut väliaikaisesti, kun työpaikkojen määrä on laskenut matalasuhdanteen takia. Marraskuun lopussa vähiten työttömänä työnhakijana per avoin työpaikka oli terveydenhuollon erityisasiantuntijoita (mm. lääkärit, hammaslääkärit ja eläinlääkärit), tuotantotoiminnan ja yhteiskunnan peruspalveluiden johtajia sekä johtajia, ylimpiä virkamiehiä ja järjestöjen johtajia.
Tiedot perustuvat KEHA-keskuksen työnvälitystilastoihin.
Seuraava Työllisyyskatsaus julkaistaan 27. tammikuuta 2026.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kainuun ELY-keskus
Elinkenoelämän kehittäminen -yksikkö
analyytikko Atte Laitinen
p. 0295 023 886, atte.laitinen@ely-keskus.fi
www.elykeskus.fi/kainuu
yksikön päällikkö Anne Ristioja
p. 0295 023 582, anne.k.ristioja@ely-keskus.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Liikenteeseen ja infrastruktuuriin liittyvät palvelut Kainuun alueelle tarjoaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kainuun ELY-keskus
Kainuun ELY-keskus on antanut perustellun päätelmän Mondo Mineralsin Sotkamon tehtaan ja kaivoksen YVA-selostuksesta28.11.2025 08:24:02 EET | Tiedote
Kainuun ELY-keskus on antanut perustellun päätelmän Mondo Minerals B.V. Branch Finlandin (aiemmin Elementis Minerals) Sotkamon tehdas- ja kaivosalueen kaivannaisjätteiden ja vesienhallinta -hankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta.
Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi nimitetty Jaana Korhonen27.11.2025 14:02:51 EET | Tiedote
Valtioneuvosto on nimittänyt Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi Jaana Korhosen ajalle 1.1.2026–31.12.2030.
Kainuun ELY-keskus antoi perustellun päätelmänsä Ahvenvaaran tuulivoimahankkeen YVA-selostuksesta (Kainuu, Pohjois-Pohjanmaa)26.11.2025 10:33:02 EET | Tiedote
Kainuun ELY-keskus on antanut YVA-lain mukaisen perustellun päätelmän Solarwind Finland Oy:n Ahvenvaaran tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta. Arviointiselostuksen katsotaan oleellisin osin täyttävän YVA-lain ja -asetuksen sisältövaatimukset. Perustellussa päätelmässä erityistä huomiota kiinnitettiin luonnon monimuotoisuuteen, maisemaan ja vesistöihin kohdistuviin vaikutuksiin sekä yhteisvaikutuksiin muiden tuulivoimahankkeiden kanssa. Lisäksi siinä korostettiin lieventämistoimenpiteiden tärkeyttä.
Kainuun työttömyys kasvoi 6 % lokakuussa25.11.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Kainuussa oli lokakuun lopussa noin 3 100 työtöntä työnhakijaa. Työttömyysaste oli alueista viidenneksi matalin. Pitkäaikaistyöttömiä oli lähes kolmasosa työttömistä. Avoimia työpaikkoja ilmoitettiin edellisvuotta vähemmän.
Osaamisen kehittäminen Kainuun kehityksen moottorina14.11.2025 11:00:00 EET | Tiedote
Kainuun vuoden 2025 Työvoimabarometri korostaa osaamisen kehittämistä yritysten kasvun, investointien ja toimialojen vahvistamiseksi. Yritykset tarvitsevat tukea strategiseen johtamiseen, riskienhallintaan ja liiketoiminnan kehittämiseen. Innovaatiot, digitalisaatio ja datatalous lisäävät ICT-, kyberturvallisuus-, ohjelmointi- ja dataosaamisen tarvetta. Kansainvälistyminen edellyttää kieli-, kulttuuri- ja viestintäosaamista, ja vihreä siirtymä lisää tarvetta energiaosaamiselle, kestävien ratkaisujen kehittämiselle ja ympäristövastuullisuudelle. Vuoden 2025 raportti on julkaistu osoitteessa tyovoimabarometri.fi. Tänä vuonna tarkasteltavia toimialoja olivat teknologiateollisuus ja –palvelut, sote-ala sekä liiketoiminta ja hallinto.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme