Kovaa ajavat autot huolestuttavat koulunsa aloittavia lapsia – vanhemmat kokevat pitkät koulumatkat vaarallisiksi
Yli kolmasosa lapsista kertoo selailevansa kännykkäänsä koulumatkoilla, selviää Ifin kyselytutkimuksesta, johon vastasi kesäkuussa 7–13-vuotiaita lapsia sekä heidän vanhempiaan. Vuoden 2016 kyselyssä vain 12 prosenttia lapsista kertoi selailevansa puhelinta liikenteessä.
Liikennesäännöt ovat lasten omasta mielestä hyvin muistissa, peräti 96 prosenttia kertoo noudattavansa niitä koulumatkoilla aina tai usein. Vanhemmista ei ihan yhtä moni, mutta kuitenkin valtaosa eli 73 prosenttia, uskoo lasten noudattavan liikennesääntöjä yksin kulkiessaan.
- Vastuu lasten turvallisesta koulumatkasta on meillä kaikilla liikenteessä liikkujilla kulkuvälineestä riippumatta. Hyvä muistisääntö on, että liiku aina koulujen läheisyydessä siten, kun toivoisit muidenkin liikkuvan oman lapsesi koulumatkan varrella, muistuttaa Ifin korvauskeskusjohtaja Juha T. Virtanen.
Lapset pelkäävät kovaa ajavia autoja vuodesta toiseen
Kysyimme kuluvan vuoden kesäkuussa lapsilta myös, mikä heitä pelottaa koulumatkoilla. Edelliskerran kysyimme asiaa vuonna 2016. Vastaukset olivat hätkähdyttävän samanlaiset. Koulusta myöhästymisen jälkeen kovaa ajavat autot olivat toiseksi pelätyin asia – niitä pelkäsi molemmissa kyselyissä kolmannes vastaajista.
Ilahduttavaa kehitystäkin on kuitenkin tapahtunut, nimittäin niiden lasten osuus, jotka ilmoittivat ettei mikään annetuista vaihtoehdoista pelota, oli kasvanut kuuden vuoden takaisesta 14 prosentista kuluvana vuonna 23 prosenttiin.
- Toivottavasti tämä on tulosta koulumatkojen, ja erityisesti alakoulujen lähistöllä olevien teiden, liikenneturvallisuuden parantumisesta. Turvaton olo liikenteessä ei koskaan saisi muodostua pienille koululaiselle niin tavalliksi tunteeksi, että siitä tulee osa jokapäivästä arkea.
Kolmasosa pienten koululaisten vanhemmista seuraa lastaan GPS:llä
Ifin kyselyyn vastanneista alakoululaisten vanhemmista 29 prosenttia pelottaa päästää lasta koulumatkalle.
Mitä pienempi lapsi tai mitä pidempi reitti, sitä useammin vanhemmat kokivat koulumatkan vaaralliseksi. Lasten, joiden koulumatka on yli viisi kilometriä, vanhemmista yli puolet piti matkaa erittäin tai melko vaarallisena. Pääkaupunkiseudulla vanhempia koulumatkat pelottivat vähiten.
Yleisesti vanhemmat kokivat, että eniten koulumatkoilla riskejä aiheuttavat autot, toiseksi eniten raskas liikenne ja kolmanneksi eniten lasten oma käytös.
Kysyimme vanhemmilta myös, seuraavatko he lastensa liikkumista koulupäivän aikana GPS:llä. Viidesosa vanhemmista kertoi seuraavansa. Pienimpien eli 7–8-vuotiaiden vanhemmista peräti joka kolmas seurasi lapsensa liikkumista.
If on turvannut Keltanokkia jo 17 vuotta
If on turvannut ekaluokkalaisten koulutietä lahjoittamalla kaikille koulunsa aloittaville heijastinnauhoilla koristellut huomiolippikset jo vuodesta 2006.
Ensimmäinen koulupäivä on iso juttu myös vanhemmille ja tänä vuonna jokainen ekaluokkalaisen vanhempi saa Ifissä aamupäivän vapaaksi saatellakseen oman keltanokkansa turvallisesti koulutielle.
Lue lisää Keltanokista ja katso liikennesääntövideot.
- "Että autot pysähtyisivät aina suojatielle" Lapsi 7 vuotta
- "Muistakaa tekin liikennesäännöt" Lapsi 11 vuotta
- "Älkää menkö punaisia valoja päin" Lapsi 9 vuotta
- "Ei aina voi olla kiire" Lapsi 11 vuotta
- "Että huomaisivat meidät lapset, jos me ei huomata niitä" Lapsi 8 vuotta
Kyselytutkimuksen on toteuttanut YouGov Finland Vahinkovakuutusyhtiö Ifin toimeksiannosta. Tutkimuksessa haastateltiin alakoululaisten lasten (7-13v.) vanhempia sekä alakoululaisia itseään koulumatkoihin ja niiden turvallisuuteen liittyen. Kokonaistuloksissa (N=500) virhemarginaali on keskimäärin noin ± 4%-yksikköä suuntaansa (95%:n luottamustasolla).
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ainomaija Pippuriviestintäjohtaja
Puh:010 514 4217ainomaija.pippuri@if.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
If vakuuttaa kaiken, mikä on elämässä arvokasta: ihmiset, eläimet, kodit, autot ja paljon muuta. Me hoidamme vakuutusasiat mutkattomasti, helposti ja hetkessä. Autamme myös yrityksiä turvaamaan toimintansa silloin, kun vahinko sattuu. 6 700 ammattitaitoista työntekijäämme huolehtivat, että 3,7 miljoonaa asiakastamme Pohjoismaissa ja Baltiassa saavat tarvitsemaansa apua ja oikeanlaista turvaa – jos jotain sattuisi tapahtumaan. If kuuluu Sampo-konserniin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta If Vakuutus
If tarjoaa ammattiurheilijavakuutuksia jatkossa kaikille urheiluliigoille13.10.2025 10:53:45 EEST | Tiedote
Vakuutusyhtiö If tarjoaa jatkossa lakisääteisiä urheilijavakuutuksia ammattiurheilijoille kaikissa suomalaisissa urheiluliigoissa. Aiemmin If on vakuuttanut Suomessa osaa urheiluliigoista.
Suurin riski eläinkolareihin on nyt – karhukolarit harvinaisia, mutta vaarallisia10.10.2025 07:10:00 EEST | Tiedote
Suomessa tapahtuu eniten hirvieläinkolareita loka-marraskuussa. Ifin tilastojen mukaan tälle ajalle osuu noin puolet kaikista vuoden eläinkolareita.
Ifin tutkimus: Suomalaisten luottamus julkiseen terveydenhuoltoon heikointa Pohjoismaissa24.9.2025 07:15:00 EEST | Tiedote
Ifin Nordic Health Report 2025 -kyselytutkimus osoittaa, että suomalaisten luottamus julkiseen terveydenhuoltoon on heikentynyt ja on heikointa verrattuna muihin Pohjoismaihin.
Ilmastonmuutos lisää kotien riskejä – ennaltaehkäisyllä voi välttää suuria vahinkoja16.9.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
If on havainnut, että rakennuksia liian lähellä olevat puut ja lumiesteiden puuttuminen on ongelma monissa omakotitaloissa.
Teini-iässä terveysriskit muuttuvat, eivät katoa - lapsivakuutus auttaa myös vanhempaa lasta3.9.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Joskus vanhemmat miettivät, onko lapsivakuutukselle tarvetta enää pikkulapsiajan jälkeen, kun lastentautien aiheuttamat toistuvat lääkärikäynnit vähenevät. Ifin tilastot kuitenkin osoittavat, että lapsen kasvaessa riskit eivät katoa vaan ne muuttuvat.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
