Insinööriliitto IL ry

Insinööriliitto seuloo vuoden 2022 insinööritekoa

Jaa
Insinööriliitto palkitsee 9. syyskuuta Tampereella järjestettävässä Insinööri-gaalassa Vuoden insinööriteon finaaliin selvinneen seitsemän ehdokkaan joukosta.

– Palkinto jaetaan tunnustuksena insinöörien ja muiden tekniikan alan ammattilaisten aikaansaamasta teosta, joka on yhteiskunnallisesti vaikuttava, muuttaa merkittävästi työelämää tai edistää globaalia hyvinvointia. Se voidaan myöntää yritykselle, yhteisölle tai yksityishenkilölle, Insinööriliiton järjestöjohtaja Tommi Grönholm kertoo palkinnon kriteereistä.

Finalistit seulottiin kesän 2022 aikana digitaalisella kampanjalla. Seitsemän finalistin joukko on monipuolinen kirjo tekniikan alan ammattilaisten tekemästä työstä ja osaamisesta. Mukana mm. Riihimäen robotiikkakampus, selkäydinnesteen tunnistava älyneula ja pölyttäjäpenkki.

Kaikki finalistit on kerätty osoitteeseen www.is.fi/insinoorigaala, jossa voi myös äänestää omasta mielestään parasta ehdokasta. Voittaja ratkeaa yleisöäänestyksen tuloksen perusteella. Äänestys on alkanut ja on avoinna elokuun 30. päivän iltaan saakka.

Insinööri-gaala järjestetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Tilaisuudessa jaetaan Vuoden insinööriteon lisäksi myös muita tunnustuksia.

– Valitsemme muun muassa vuoden insinöörin ja vuoden luottamushenkilön. Tarkoitus on nostaa insinöörityön ja -koulutuksen arvostusta, tehdä tekniikan alan ammattilaisten työtä näkyvämmäksi ja antaa tunnustusta ihmisille, jotka tekevät pyyteettömästi työtä ammattikunnan ja liittoyhteisön hyväksi, Grönholm sanoo.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:


järjestöjohtaja Tommi Grönholm, 050 589 0486

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Insinööriliitto IL ry
Insinööriliitto IL ry
Ratavartijankatu 2
00520 Helsinki

0201 801 801http://www.ilry.fi

Insinööriliitto on akavalainen ammattijärjestö, johon kuuluu jäsenjärjestöjen kautta 70 000 jäsentä. Jäsenet ovat insinöörejä ja muita tekniikan asiantuntijoita sekä insinööriopiskelijoita. Insinööriliitto tekee työtä parempien työpäivien puolesta.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Insinööriliitto IL ry

KUTSU: Miksi työ kuormittaa mieltä?13.3.2025 08:03:40 EET | Kutsu

Järjestäjät: Insinööriliitto ja MIELI ry Aika: 27.3.2025 klo 11:00-11:45 Paikka: Pikkuparlamentti, Kansalaisinfo Kahvitarjoilu ennen tilaisuutta Mielenterveyden häiriöt olivat yleisen syy sairauspäivärahalle viime vuonna. Mielenterveyden häiriöiden perusteella sairauspäivärahaa sai yli 100 000 henkilöä vuonna 2024 (Kela). Mielenterveysperusteiset työkyvyttömyyseläkkeet muodostavat jo yli puolet kaikista työkyvyttömyyseläkkeistä (Eläketurvakeskus). Erityisesti alle 45-vuotiaiden työkyvyttömyyseläkkeistä valtaosa johtuu mielenterveyden ongelmista. Miksi työ kuormittaa mieltä? Onko asialle tehtävissä mitään? Ohjelma Tilaisuuden avaus, edunvalvontajohtaja Petteri Oksa, Insinööriliitto Miksi työ kuormittaa mieltä? Johtaja Timo Lehtinen, MIELI ry Ratkaiseeko politiikka mielenterveyskriisin? Millä politiikkatoimilla tuetaan työelämän mielenterveyttä? Puheenvuorot kansanedustajat Saara-Sofia Siren (kok.) ja Pinja Perholehto (sd.)

Pysyvän oleskeluluvan saamista pitää helpottaa7.3.2025 13:06:45 EET | Tiedote

Insinööriliitto (IL) ja Tekniikan Akateemiset (TEK) vastustavat hallituksen esittämiä tiukennuksia pysyvän oleskeluluvan saamiseen. Pysyvä oleskelulupa vahvistaa ihmisen sitoutumista Suomeen ja mahdollistaa suuremman riskinottokyvyn. Kansainvälisten osaajien lupaehtoja tulee helpottaa merkittävästi tiukennuksien sijasta. Tämä parantaisi Suomen kilpailukykyä ja vetovoimaa kansainvälisten osaajien houkuttelussa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye