Varsinais-Suomen ELY-keskus

Vakka-Suomen tilanne kasvatti Varsinais-Suomen työttömyyttä heinäkuussa

Jaa

Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa oli heinäkuun lopussa 23 400 työtöntä työnhakijaa. Heinäkuun aikana työttömien määrä kasvaa yleensä reilusti kesäkuuhun verrattuna ja tällä kertaa määrä kasvoi 1 600 hengellä. Vuotta aiemmasta työttömien määrä on vähentynyt 2 800 henkilöllä (11 %) eli hitaammin kuin koko maassa yleisesti (16%). Varsinais-Suomessa lomautettujen määrä aleni 900 (32%) henkilöllä verrattuna vuodentakaiseen.

Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli heinäkuun lopussa Varsinais-Suomessa 10,2 % eli 1,2 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuotta aiemmin. Näin työttömien osuus työvoimasta oli niukasti pienempi kuin koko maassa (10,3 %).

Heinäkuussa työttömiä oli Vakka-Suomea lukuun ottamatta kaikissa muissa Varsinais-Suomen seutukunnissa reilusti vähemmän kuin vuotta aiemmin. Suurin ero vuotta aiempaan oli Salon seutukunnassa (-14%) ja pienin Vakka-Suomessa, jossa määrä kasvoi (+11%). Työttömyysaste oli korkein Turun seudulla (10,7 %) sekä Turun kaupungissa (13,8 %). Pienin työttömyysaste oli Turunmaan saaristossa (6,2 %) sekä kunnista Sauvossa (3,9 %). Vakka-Suomen tilannetta synkistivät heinäkuulle osuneet Valmet Automotiven irtisanomiset ja lomautukset merkittävästi.

Heinäkuun viimeisenä päivänä oli avoimia työpaikkoja tarjolla alueen työ- ja elinkeinotoimistossa 8 200 kappaletta eli enemmän (+31 %) kuin vuosi sitten. Kolmen viime kuukauden aikana uusia työpaikkoja on avautunut 36 200 kpl eli 4 000 (+18%) enemmän kuin vuotta aiemmin.

Elokuussa työttömien työnhakijoiden ja lomautettujen määrä laskee normaalivuosina reippaasti heinäkuuhun verrattuna.

 

Tarkempaa tietoa:

www.temtyollisyyskatsaus.fi

-  Kaikkien ely-keskusten ja koko maan viimeisin työllisyyskatsaus löytyy tästä samasta paikasta.

-  Palvelusta voi kopioida katsauksen kuviot ja niiden lähteenä olevat taulukot mm. excel-muodossa.

Työllisyyskatsaukset, Varsinais-Suomi

- Työllisyyskatsaukset pdf-muodossa

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Varsinais-Suomen ELY-keskus
Varsinais-Suomen ELY-keskus
Itsenäisyydenaukio 2
20800 Turku

0295 022 500 (vaihde)http://www.ely-keskus.fi/varsinais-suomi

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Teemme työtämme Varsinais-Suomen lisäksi Satakunnan alueella liikenne- ja ympäristöasioissa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen ELY-keskus

Sydvästra Finlands livskraftscentral stärker en hållbar tillväxt inom regional livskraft och ekonomi från och med början av 202619.6.2025 10:24:09 EEST | Pressmeddelande

I reformen av statens regionförvaltning inrättas 10 regionala livskraftscenter utifrån de nuvarande 15 NTM-centralerna. Riksdagen godkände regeringens proposition om en reform av statens regionförvaltning 18.6.2025. Utifrån NTM-centralerna i Satakunta och Egentliga Finland grundas Sydvästra Finlands livskraftscentral, som inleder sin verksamhet 1.1.2026. Det nya, riksomfattande tillstånds- och tillsynsverket samlar NTM-centralernas uppgifter i anslutning till tillstånd för och tillsyn över miljön samt regionförvaltningsverkens och Valviras uppgifter.

Lounais-Suomen elinvoimakeskus vahvistaa alueellisen elinvoiman ja talouden kestävää kasvua vuoden 2026 alusta lähtien19.6.2025 10:24:09 EEST | Tiedote

Valtion aluehallinnon uudistuksessa perustetaan 10 alueellista elinvoimakeskusta nykyisten 15 ELY-keskuksen pohjalta. Eduskunta hyväksyi aluehallintouudistusta koskevan hallituksen esityksen 18.6.2025. Satakunnan ja Varsinais-Suomen ELY-keskusten pohjalta perustetaan Lounais-Suomen elinvoimakeskus, joka aloittaa toimintansa 1.1.2026. ELY-keskusten ympäristön lupiin ja valvontaan liittyvät tehtävät kootaan uuteen valtakunnalliseen lupa- ja valvontavirastoon yhdessä aluehallintovirastojen ja Valviran tehtävien kanssa.

Gång- och cykelled börjar byggas längs Skärgårdsvägen i Nagu i Pargas17.6.2025 09:50:59 EEST | Pressmeddelande

NTM-centralen i Egentliga Finland börjar bygga en gång- och cykelled längs Skärgårdsvägen (lv 180) i Nagu i Pargas. Gång- och cykelleden byggs mellan Prostviks färjfäste och Parolabackens naturstig. Målet är att byggnadsarbetet inleds vecka 26 i slutet av juni och att byggandet slutförs före utgången av oktober 2025. Gång- och cykelleden kommer avsevärt att förbättra trafiksäkerheten och smidigheten i trafiken på Skärgårdsvägen och Skärgårdens ringvägar.

Nauvossa Paraisilla ryhdytään rakentamaan jalankulku- ja pyöräilyväylää Saaristotien varteen17.6.2025 09:50:59 EEST | Tiedote

Varsinais-Suomen ELY-keskus aloittaa Paraisilla Nauvossa jalankulku- ja pyöräilyväylän rakentamisen Saaristotien (mt 180) varteen. Jalankulku- ja pyöräilyväylä rakennetaan välille Prostvikin lauttaranta – Parolabackenin luontopolku. Rakennustyöt on tarkoitus aloittaa kesäkuun lopussa viikolla 26 ja rakentaminen valmistuu lokakuun 2025 loppuun mennessä. Rakennettava väylä parantaa merkittävästi Saaristotien ja Saariston rengasteiden liikenneturvallisuutta ja liikenteen sujuvuutta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye