Lounais-Suomen elinvoimakeskus vahvistaa alueellisen elinvoiman ja talouden kestävää kasvua vuoden 2026 alusta lähtien
Valtion aluehallinnon uudistuksessa perustetaan 10 alueellista elinvoimakeskusta nykyisten 15 ELY-keskuksen pohjalta. Eduskunta hyväksyi aluehallintouudistusta koskevan hallituksen esityksen 18.6.2025. Satakunnan ja Varsinais-Suomen ELY-keskusten pohjalta perustetaan Lounais-Suomen elinvoimakeskus, joka aloittaa toimintansa 1.1.2026. ELY-keskusten ympäristön lupiin ja valvontaan liittyvät tehtävät kootaan uuteen valtakunnalliseen lupa- ja valvontavirastoon yhdessä aluehallintovirastojen ja Valviran tehtävien kanssa.

Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen tavoitteena on alueellisen elinvoiman ja talouden kestävän kasvun vahvistaminen. Keskus hoitaa vuoden 2026 alusta lähtien valtaosan nykyisten Satakunnan ja Varsinais-Suomen ELY-keskusten tehtävistä. Varsinais-Suomen ELY-keskuksen nykyisistä tehtävistä lupiin ja valvontaan liittyvät ympäristötehtävät siirretään aluehallintouudistuksessa perustettavaan valtakunnalliseen Lupa- ja valvontavirastoon ja julkisen henkilöliikenteen tehtävät siirtyvät Liikenne- ja viestintävirasto Traficomiin.
Elinvoimakeskus on monipuolinen ja alueellinen asiantuntija Lounais-Suomessa
Lounais-Suomen elinvoimakeskus hoitaa vuoden 2026 alusta lähtien monipuolisesti elinkeinoihin, osaamiseen, liikenteeseen, maaseutuun, kalatalouteen, ympäristöön ja vesitalouteen liittyviä tehtäviä. Keskuksen toiminta-alueena on Satakunta ja Varsinais-Suomi. Joidenkin tehtäväkokonaisuuksien osalta toiminta-alueet ovat laajempia.
Liikenteen kunnossapito- ja investointitehtävien hoito jatkuu uudessa elinvoimakeskuksessa lähes entiseen tapaan koko läntisessä Suomessa. Tehtävien hoito jatkuu samankaltaisena myös saaristoliikenteessä valtakunnallisesti ja kalataloustehtävissä koko Suomen rannikkoalueella. Uutena keskittämistehtävänä Lounais-Suomen elinvoimakeskus vastaa jatkossa vesitaloustehtävien hoidosta koko läntisessä Suomessa ja merenhoidon edistämistehtävästä valtakunnallisesti.
Lounais-Suomen elinvoimakeskuksessa tulee työskentelemään n. 300–325 eri alojen asiantuntijaa. Keskuksen toimipaikat sijaitsevat Turussa ja Porissa.
– Aluehallintouudistuksen myötä Lounais-Suomen elinvoimakeskus tulee olemaan vahva toimija mm. maaseutuelinkeinojen parissa. Lounais-Suomi on elävien maaseutuyhteisöjen ja monipuolisen maaseutuyrittämisen aluetta, ja lounaissuomalainen tuotanto näkyy jokaisen suomalaisen ruokalautasella. Maakunnissamme sijaitsee merkittävin osa sika- ja siipikarjataloudesta, leipäviljan tuotannosta sekä lukuisten puutarha- ja erikoiskasvien tuotannosta, Varsinais-Suomen ELY-keskuksen ylijohtaja Olli Madekivi kertoo.
Maakuntia kehitetään aktiivisessa sidosryhmäyhteistyössä
Lounais-Suomen elinvoimakeskuksella on jatkossa merkittävä rooli paikallisena ja alueen erityispiirteet tuntevana viranomaisena sekä maakuntien kehittäjänä. Elinvoimakeskus jatkaa Satakunnan ja Varsinais-Suomen ELY-keskusten aktiivista paikallista toimintaa ja tiivistä sidosryhmäyhteistyötä alueellisesti ja valtakunnallisesti. Keskuksen toiminnan lähtökohtana ovat alueiden ja asiakkaiden tarpeet.
–Myös yritystoiminnan, viennin ja väestön näkökulmasta Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen toiminta-alue tulee olemaan koko Suomen mittakaavassa hyvin merkittävä. Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa on yhteensä n. 78 000 yritysten toimipaikkaa ja yhteenlaskettu asukasluku on n. 706 000. Alueen kehittämisen sekä sidosryhmä- ja kumppanuusyhteistyön näkökulmasta on todella tärkeää, että Lounais-Suomen elinvoimakeskuksella on henkilöstöä ja toimipaikat sekä Turussa että Porissa, Satakunnan ELY-keskuksen ylijohtaja Marja Karvonen toteaa.
Uutta elinvoimakeskusta rakennetaan yhdessä
Lounais-Suomen elinvoimakeskusta valmistellaan alueellisessa muutosryhmässä osana valtakunnallista elinvoimakeskusten toimeenpanohanketta.
–Alueellisen valmistelutyön käytännön moottorina on toiminut nykyisten Satakunnan ja Varsinais-Suomen ELY-keskusten edustajien muodostama yhteinen muutosryhmä. Luonnokset tulevan viraston organisaatiosta ovat nyt valmistuneet ja sisäisessä valmistelussa keskeistä on ollut alusta alkaen myös henkilöstön aktiivinen osallistaminen muutostyöhön, kertoo muutoskoordinaattori Timo Pukkila Satakunnan ELY-keskuksesta.
–Sidosryhmiä on tiedotettu useilla eri foorumeilla valmistelun etenemisestä ja syksylle on myös valmisteilla oma infotilaisuus yhteistyötahoille, Pukkila toteaa.
Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen valmistelutyö etenee vuoden 2025 aikana ripeästi. Valmistelutyön tavoitteena on aluehallintouudistuksen sujuva toteutus ja nykyisten Satakunnan ja Varsinais-Suomen ELY-keskusten palveluiden jatkuvuus katkeamattomasti vuodenvaihteessa.
Lisätietoja:
Marja Karvonen, ylijohtaja, Satakunnan ELY-keskus, p. 0295 022 111, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Olli Madekivi, ylijohtaja, Varsinais-Suomen ELY-keskus, p. 0295 022 899, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Avainsanat
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen ELY-keskus
Varsinais-Suomen ja Satakunnan päällystystyöt viikolla 2911.7.2025 11:16:22 EEST | Tiedote
Viikolla 29 päällystöitä tehdään Satakunnassa Nakkilassa, Karvialla ja Raumalla. Varsinais-Suomessa päällystetään jalankulku- ja pyöräilyväylää Salossa.
Sinilevätilanteessa pientä muutosta Lounais-Suomessa (Varsinais-Suomi, Satakunta)10.7.2025 11:36:50 EEST | Tiedote
Lounais-Suomessa on kuluvalla viikolla havaittu vähäisesti sinilevää kuudella vakioseurantapaikalla. Viime viikolla havaintoja sinilevästä tehtiin neljältä seurantapaikalta. Sään on ennustettu lämpenevän, mikä voi edesauttaa sinilevien runsastumista tulevilla viikoilla. Sinilevät esiintyvät paikallisesti, joten veden uinti- ja käyttökelpoisuus kannattaa varmistaa aina paikan päällä.
Varsinais-Suomen ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon Fertilex Oy:n suunnitteleman munituskanalan laajennushankkeen YVA-ohjelmasta, Laitila10.7.2025 10:02:46 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon Fertilex Oy:n Laitilaan suunnitteleman munituskanalan laajennushankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta eli YVA-ohjelmasta.
Nuorten asenteisiin vaikuttava liikenneturvallisuuden somekampanja "Maltti on wörttii" on saanut jatkoa8.7.2025 10:07:05 EEST | Tiedote
ELY-keskus toteutti nuorille viime syksynä liikenneturvallisuuden somekampanjan ”Maltti on wörttii”. Se vahvisti näkemyksiä nuorten väärinkäsityksistä. Nuorten kommenteissa mm. ihannoitiin ylinopeuden ajamista. ELY-keskus toteuttaa tänä kesänä uuden nuorisolle suunnatun somekampanjan. Sen toteutuksessa on pureuduttu mm. nuorten kommenteissa esiintyneisiin harhakäsityksiin. Kampanjassa keskitytään tällä kertaa myös laajemmin liikenneturvallisuuden ongelmakohtiin, kuten sähköpotkulautailuun ja päihteiden käyttöön.
Varsinais-Suomen ja Satakunnan päällystystyöt viikolla 284.7.2025 13:37:05 EEST | Tiedote
Viikolla 28 Varsinais-Suomen päällystyöt jatkuvat Salossa. Satakunnassa päällystystöitä tehdään Raumalla ja Karvialla. Erilaisia pienempiä päällysteen korjaustöitä ja päällystystöitä valmistelevia toimenpiteitä tehdään molemmissa maakunnissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme