Korkea markkinahinta haastaa sekä sähkönkäyttäjiä että energiayhtiötä

Selkeästi edellisvuotta suurempi liikevaihto tulee ennen kaikkea sähkömarkkinoiden hinnannoususta. Riskit sähkökaupassa ovat suuremmat kuin aikaisemmin, mikä on myös vaatinut toimintatapojen ja tuotteiden uudistamista.
- Uusi markkinatilanne ei ole ohimenevä vaihe, toteaa toimitusjohtaja Stefan Damlin.
- Kuten muutkin alamme toimijat, joudumme sopeuttamaan tuotevalikoimaa uudenlaiseen markkinaan. Hintavariaatiot ovat liian suuria ja liian usein toistuvia jotta voisimme jatkaa entisen mallin mukaista liiketoimintaa.
Sähkönkäyttäjät ovat jo jonkin aikaa saaneet huomata, että parin vuoden takaisia huippuedullisia sähkösopimuksia ei ole saatavilla.
- Päinvastoin, hinnat ovat olleet todella korkeita. Se on ongelma sekä asiakkaille että meille. Markkinahinta on kaiken lisäksi edelleen nousussa, kun mennään kohti loppuvuotta.
Kun kuluttajana kilpailuttaa sähkösopimuksensa, huomaa että tarjolla olevien sähkötuotteiden valikoima on kutistunut. Tänä päivänä suuri osa tuotteista perustuu vaihtelevaan markkinahintaan. Harva yhtiö myy määräaikaisia, kiinteähintaisia sopimuksia.
- Sähköntuotantomme on ollut tärkeä tukijalka hankalassa tilanteessa. Se ei kuitenkaan ole riittänyt kattamaan suuren asiakasmassan toistaiseksi voimassa olevan, markkinahintaan verrattuna erittäin edullisen sopimuksen tuomaa hintariskiä.
Damlin vahvistaa, että ensimmäiset kaksi kvartaalia on sähkökaupassa tehty tappiota.
Sähkönjakelupuolella nähdään verkkoon tehtyjen investointien merkitys, sillä sähkön toimitusvarmuus on vuoden ensimmäisen puoliskon aikana ollut erinomaisella tasolla.
Uhkaako sähköpula ensi talvena?
Vaasan Sähkön asiakaspalvelu on viime aikoina saanut vastata kysymyksiin myös mediassa paljon puhuttaneesta, mahdollisesta sähköpulasta.
Vaasan Sähköverkossa on varauduttu sähkön säännöstelyyn, mikäli valtakunnallinen tilanne ja kantaverkkoyhtiö Fingrid näin edellyttää. Jos sähköä jouduttaisiin säännöstelemään, pyrittäisiin se tekemään niin, ettei se koskisi yhteiskunnan kannalta kriittisiä kohteita, eikä asiakkaille tulisi kohtuuttoman pitkiä katkoja.
Vaasan Sähköverkosta muistutetaan, että sähkön säännöstelyyn joudutaan vain äärimmäisessä tilanteessa.
- Tästä huolimatta haluamme kannustaa kaikkia sähkönkäyttäjiä tarkastelemaan omia kulutustottumuksiaan, toteaa Stefan Damlin.
- Markkinahintaan vaikuttaa moni tekijä, yksi niistä on kysyntä. Jos pystymme kaikki tehostamaan oman kotimme sähkönkäyttöä, voi sillä olla suuri vaikutus paitsi sähkölaskuun, myös sähkön riittävyyteen tulevana talvena. Markkinahinnan kannalta energiankäytön tehostaminen etenkin aamupäivästä ja alkuillasta on tärkeää, eli niihin aikoihin, kun kulutuspiikit ovat korkeimmillaan.
Vaasan Sähkö -konserni |
1–6/2022 |
1–6/2021 |
Liikevaihto M€ |
126,2 |
83,3 |
Liikevaihdon muutos % |
51,5 |
49,1 |
Liikevoitto M€ |
6,8 |
7,9 |
Liikevoitto % |
5,4 |
9,5 |
Investoinnit M€ |
11,3 |
10,0 |
Omavaraisuusaste % |
49,1 |
53,6 |
|
||
Sähkön myynti GWh |
982 |
949 |
Kaukolämmön myynti GWh |
392 |
413 |
Sähkönsiirto GWh |
507 |
528 |
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Stefan DamlinToimitusjohtaja
Vaasan Sähkö Oy
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vaasan Sähkö on vahva energiakonserni, jonka liiketoimintoja ovat sähkökauppa, sähkönsiirto ja kaukolämpö. Konserniin kuuluu tytäryhtiö Vaasan Sähköverkko Oy. Konsernissa työskentelee noin 135 henkilöä ja liikevaihto vuonna 2022 oli noin 330 milj. euroa. Vuonna 2022 Vaasan Sähkö täytti 130 vuotta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan Sähkö Oy
Vakaampi markkina tämän viikon pörssihintanoususta huolimatta25.8.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Tammi–kesäkuussa Vaasan Sähkö -konsernin liikevaihto oli 102,5 miljoonaa euroa (126,2 M€). Liikevoitto laski viime vuoden vastaavasta ajanjaksosta ollen 1,7 miljoonaa euroa (6,8 M€). Omavaraisuusaste nousi 49,1 prosenttiin (34,9 %). Tämän viikon poikkeuksellisen korkeat pörssisähköhinnat ovat nopeuttaneet kuluttajien päätöksentekoa koskien talven sähkösopimusta.
Pilottivaihe ohi: 66 000 asiakasta Vaasan Sähköverkon alueella saa uuden sähkömittarin18.7.2023 06:55:00 EEST | Tiedote
Vaasan Sähköverkko aloitti keväällä 2023 ison projektin, jossa 66 000 alueen asiakasta saa uuden, älykkään sähkömittarin. Uudet mittarit mahdollistavat vartin mittaustiheyden. Samalla mittareiden etäohjattavuus helpottuu.
Ympäristöarvot vaikuttavat johtoreitteihin: Kotkanpesä muutti suunnitelmia Mustasaaressa11.7.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Vaasan Sähköverkon korjausrakentamishankkeessa kotkanpesä muutti alkuperäistä johtoreittisuunnitelmaa. Ympäristöarvot ovat yksi tärkeä näkökulma suunnittelussa.
Vaasan Vaskiluodon lämpövarasto laajenee30.6.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Vaasan Vaskiluodossa vuonna 2020 käyttöönotettu, tällä hetkellä laatuaan Suomen suurin käytössä oleva lämpöenergiavarasto laajenee vielä kuluvana vuonna noin kolmen gigawattitunnin verran. Samassa yhteydessä otetaan käyttöön kaksi uutta sähkökattilaa, jotka tuovat yhteensä 120 megawattia lisätehoa kaukolämmön tuotantoon. Ratkaisut lisäävät kaivattua joustoa energiajärjestelmään ja yhteiskunnan energiaomavaraisuutta.
Stipendejä 10 000 euron edestä nuorille2.6.2023 06:55:00 EEST | Tiedote
Vaasan Sähkö jakaa jokavuotiseen tapaan koulujen päättymisen kunniaksi stipendejä yhteensä 10 000 euron arvosta energia-alasta innostuneille oppilaille ja opiskelijoille. Stipendiraha jakautuu yhteensä lähes kolmellekymmenelle Vaasan seudun yläkoululle, lukiolle, korkeakoululle ja muulle oppilaitokselle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme