Pohjois-Savon ELY-keskus

Yaran Siilinjärven kaivoksen laajennussuunnitelmia koskeva ympäristövaikutusten arviointimenettely käynnistyi (Pohjois-Savo)

Jaa
Yara Suomi Oy on toimittanut yhteysviranomaisena toimivalle Pohjois-Savon ELY-keskukselle YVA-lain mukaisen ympäristövaikutusten arviointiohjelman, jossa esitellään suunnitelma Siilinjärven kaivoksen laajentamisen eri toteutusvaihtoehdoista ja niiden ympäristövaikutusten arvioimisesta.
Hanketta, ympäristövaikutusten arviointiohjelmaa ja nyt alkavan YVA-menettelyn kulkua esitellään yleisötilaisuudessa elokuun viimeisenä päivänä.
Hanketta, ympäristövaikutusten arviointiohjelmaa ja nyt alkavan YVA-menettelyn kulkua esitellään yleisötilaisuudessa elokuun viimeisenä päivänä.

Arviointiohjelma liittyy yhtiön käynnistämään ns. TULE-hankkeeseen, jonka tavoitteena on selvittää kaivostoiminnan jatkamisen mahdollisuuksia Siilinjärvellä vuoden 2035 jälkeen aina 2060-luvulle saakka.

Nyt alkavassa YVA-menettelyssä tarkastellaan erityisesti seuraavien toimintojen vaikutuksia:
- Laukansalon alueelle avattava uusi louhos.
- Särkijärven, Jaakonlammen ja Saarisen louhosten laajennukset.
- Sivukiven uudet läjitysalueet (Laukansalo) sekä olemassa olevien läjitysalueiden laajennukset (Ansanmäki, Itäläjitys, Saarinen).
- Mustin rikastushiekka-alueen laajennus sekä vesivarastoaltaan laajennus tai uusi vesivarastoallas rikastushiekka-altaan yhteyteen sekä näihin liittyvä patojen rakentaminen.

Neljä toteutusvaihtoehtoa

YVA-ohjelman mukaan vaikutuksia on tarkoitus arvioida kaikkiaan neljälle eri toteutusvaihtoehdolle (VE1-VE4). Näiden lisäksi mukana on niin sanottu nollavaihtoehto (VE0) eli toiminnan jatkaminen nykyisten lupien mukaisena. Ympäristövaikutusten arviointiohjelma ja sitä koskeva kuulutus ovat nähtävillä verkossa osoitteessa www.ymparisto.fi/yarankaivoslaajennusYVAPaperimuodossa arviointiohjelmaan voi tutustua 22.8.-21.9.2022 välisen ajan Siilinjärven kunnantalolla (Kasurilantie 1) ja Pohjois-Savon ELY-keskuksessa (Kallanranta 11, Kuopio) em. virastojen aukioloaikoina.

Arviointiohjelmaa koskevat lausunnot ja mielipiteet tulee toimittaa kirjallisena Pohjois-Savon ELY-keskukselle 21.9.2022 mennessä, os. PL 2000, 70101 Kuopio (käyntiosoite Kallanranta 11, Kuopio) tai sähköisesti osoitteeseen kirjaamo.pohjois-savo@ely-keskus.fi.

ELY-keskus toivoo, että lausunnot ja mielipiteet toimitetaan mahdollisuuksien mukaan sähköisessä muodossa. ELY-keskuksen laatima yhteysviranomaisen lausunto arviointiohjelmasta tulee nähtäväksi viimeistään 21.10.2022 osoitteisiin www.ymparisto.fi/yarankaivoslaajennusYVA sekä Pohjois-Savon ELY-keskus, Kallanranta 11, Kuopio.

Hanketta, ympäristövaikutusten arviointiohjelmaa ja nyt alkavan YVA-menettelyn kulkua esitellään yleisötilaisuudessa, joka pidetään Kuuslahden Juhlatalolla (os. Nilsiäntie 919, 71800 Siilinjärvi) keskiviikkona 31.8.2022 klo 17-19.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja YVA-menettelystä: Juha Perho, Pohjois-Savon ELY-keskus, puh. 0295 026 836, juha.perho@ely-keskus.fi

Kuvat

Hanketta, ympäristövaikutusten arviointiohjelmaa ja nyt alkavan YVA-menettelyn kulkua esitellään yleisötilaisuudessa elokuun viimeisenä päivänä.
Hanketta, ympäristövaikutusten arviointiohjelmaa ja nyt alkavan YVA-menettelyn kulkua esitellään yleisötilaisuudessa elokuun viimeisenä päivänä.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Pohjois-Savon ELY-keskus
Pohjois-Savon ELY-keskus
PL 2000, Kallanranta 11
70101 Kuopio

0295 026 500http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-pohjois-savo

Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Savon ELY-keskus

Itä-Suomeen vahva elinvoimakeskus vuonna 2026 – viraston toimipaikat Kuopioon, Joensuuhun ja Mikkeliin19.6.2025 08:46:26 EEST | Tiedote

Hallituksen esitys valtion aluehallintouudistusta koskevaksi lainsäädännöksi on hyväksytty. Vuoden 2026 alusta Suomeen perustetaan kymmenen alueellista elinvoimakeskusta nykyisten ELY-keskusten pohjalta. Samalla perustetaan valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto. Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon alueelle perustetaan Itä-Suomen elinvoimakeskus, jolla on toimipaikat Kuopiossa, Joensuussa ja Mikkelissä.

Pohjois-Savon hiilineutraaliustavoite karkaamassa, ellei hiilinieluja vahvisteta13.6.2025 10:00:00 EEST | Tiedote

Pohjois-Savon maankäyttösektorin hiilitaseselvitys luo uutta tietoa metsien hiilinieluista ja maaperän päästöistä. Pohjois-Savon ELY-keskuksen tilaaman selvityksen mukaan maakunnan maankäyttösektorin hiilinielut ovat vähentyneet viime vuosina. Syynä muutokseen ovat erityisesti korkeat hakkuutasot. Maakunnan hiilineutraaliustavoitteen 2035 kannalta metsien hiilensidontakyky on avainroolissa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye