Väitös: Tekniikan aloilla koettiin yliopistofuusion uhkaavan tekniikan identiteettiä
30.8.2022 13:30:41 EEST | Tampereen yliopisto | Tiedote

Tampereen yliopisto ja Tampereen teknillinen yliopisto yhdistyivät vuonna 2019. Yhdessä Tampereen ammattikorkeakoulun kanssa ne muodostavat uuden korkeakoulukonsortion. Fuusioista on vasta vähän tutkimusta, ja Tampereen teknillisen yliopiston ja tekniikan alojen näkökulma on jäänyt vähemmälle huomiolle sekä uutisoinnissa että tutkimuksessa.
Tea Vellamo käsittelee hallintotieteen alan väitöskirjassaan Tampereen yliopistofuusiota tekniikan alojen ja entisen Tampereen teknillisen yliopiston toimijoiden näkökulmasta.
Väitöskirjassa tekniikan alan toimijat pääsevät tuomaan esille omaa käsitystään yliopistojen yhdistymisprosessista sekä tekniikan tieteenalojen ja teknillisen yliopiston identiteettien erityispiirteitä. Tutkimuksen aineiston muodostivat haastattelut, kyselyt ja dokumentit yhdistymisprosessin ajalta ja välittömästi sen jälkeen.
Organisaatio- ja tieteenalaidentiteetit sekä henkilöstön samaistuminen niihin ovat keskeisiä muun muassa työtyytyväisyyteen ja organisaatioon kiinnittymisen kannalta. Vaikka uuden organisaation identiteetti ja siihen samaistuminen muotoutuu ajan kanssa, ennen tätä työyhteisöstä voi myös lähteä monia, jotka eivät koe identifioituvansa uuteen organisaatioon.
Tutkimuksen tulosten perusteella identiteetti oli entisellä Tampereen teknillisellä yliopistolla yhtenäinen ja tieteenalojen väliset erot eivät korostuneet. Tämä kävi ilmi yliopiston johdon haastatteluista sekä uuden yliopiston tiedekuntarakennetta koskevasta kyselyaineistosta. Tekniikan alojen yhtenäisyys korostui entisestään yhdistymisprosessin aikana.
Teknillisen yliopiston organisaatioidentiteetille keskeistä ominaisuuksia olivat yrittäjämäisyys ja tiiviit yhteydet teollisuuteen. Tampereen teknillinen yliopisto kuvattiin myös hyvin organisoiduksi ja johdetuksi ja sen tieteellinen tutkimus kansainväliseksi ja diplomi-insinööritutkinnot arvostetuiksi.
– Piirteet koettiin positiivisiksi tekniikan alaloilla ja niiden toivottiin säilyvän myös yhdistyneessä yliopistossa, Vellamo toteaa.
– Tekniikan alojen edustajat pelkäsivät, että suuren yliopiston ja sen monitieteisten tiedekuntarakenteiden myötä tekniikan alojen erityisyys saatettaan menettää ja tekniikan maine voi heiketä sidosryhmien mielissä.
Tekniikan identiteetissä myös eroja ja säröjä
Vaikka organisaatio- ja tieteenalaidentiteetit vaikuttivat hyvin yhtenäisiltä, tekniikan alan identiteeteistä löytyi myös eroja ja säröjä: yksilötasolla akateemisen henkilöstön identifioituminen tekniikan aloille ja teknilliseen yliopistoon vaihteli.
– Tekniikan alojen identiteetti on ollut historiallisesti miehinen ja osa akateemisissa tehtävissä toimivista naisista ei samaistunut tieteenala- ja organisaatioidentiteetteihin. Kun identifioituminen tekniikan aloihin ja Tampereen teknilliseen yliopistoon ei ollut vahva, nähtiin yliopistofuusiossa myös mahdollisuus positiivisiin identiteettimuutoksiin, jolloin uusi monitieteinen yliopisto voisi tarjota mahdollisuuden muokata tekniikan alan identiteettiä inklusiivisempaan suuntaan, Vellamo kertoo.
Väitöstutkimus auttaa ymmärtämään Tampereen yliopistofuusiota tekniikan alojen näkökulmasta. Vellamon mukaan uuden yliopiston organisaatioidentiteettiä rakennettaessa voitaisiin myös huomioida paremmin aikaisempien organisaatioiden identiteeteille keskeisiä ja tärkeitä ominaisuuksia. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää myös kansallisen korkeakoulupolitiikan arvioinnissa ja kehittämisessä.
Tea Vellamo on koulutukseltaan filosofian maisteri ja hallintotieteiden maisteri. Hän työskentelee erityisasiantuntijana Fotoniikan tutkimuksen ja innovaatioiden lippulaivassa (PREIN) Tampereen yliopiston tekniikan ja luonnontieteiden tiedekunnassa. Hän on työskennellyt pitkään sekä entisen Tampereen yliopiston että Tampereen teknillisen yliopiston opetuksen ja tutkimuksen tukitehtävissä.
FM, HM Tea Vellamon hallintotieteiden alaan kuuluva väitöskirja Technical Identities in a University Merger – Organisational, Disciplinary and Individual Perspectives tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston johtamisen ja talouden tiedekunnassa perjantaina 2.9.2022 klo 12 alkaen, Pinni B -rakennuksen sali 1096 (Kanslerinrinne 1, Tampere). Vastaväittäjänä toimii Associate Professor Agnete Vabø, Oslo Metropolitan University. Kustoksena toimii yliopistolehtori Elias Pekkola johtamisen ja talouden tiedekunnasta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tea Vellamo
tea.vellamo@tuni.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 22 000 opiskelijaa ja henkilöstöä yli 4 000. Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto
Kiertotalous voi jäädä viherpesuksi rakentamisessa – väitöstutkimus paljastaa sääntelyn pullonkaulat3.9.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Rakennetun ympäristön kiertotalouden tavoitteet ovat kunnianhimoisia, mutta nykyinen sääntely ja paikalliset toimintamallit eivät tue riittävästi innovaatioita. Tuomo Joensuun väitöstutkimus Tampereen yliopistosta osoittaa, että kiertotalouteen siirtyminen vaatii merkittäviä uudistuksia rakentamisen ohjauksessa, ympäristövaikutusten arvioinnissa ja kaupunkikehityksen käytännöissä.
Työkoneen kuljettajasta valvojaksi – MIXER-hanke kehittää ihmisen ja koneen välistä vuorovaikutusta1.9.2026 08:45:00 EEST | Tiedote
Tampereen yliopiston tutkijat selvittävät yhdessä tutkimus- ja yrityskumppaneiden kanssa, miten liikkuvat työkoneet ja niiden kuljettajat työskentelevät yhdessä lähitulevaisuudessa. Työkoneiden nopea automaatiokehitys edellyttää uudenlaisia ratkaisuja ihmisen ja koneen väliseen vuorovaikutukseen.
Uutuusteos syventää ymmärrystä huono-osaisuudesta ja hyvinvoinnin edellytyksistä Suomessa31.8.2026 13:25:48 EEST | Tiedote
Tuore kokoomateos Huono-osaisin Suomi osoittaa, että vaikka Suomi on edelleen yksi maailman tasa-arvoisimmista maista ja yhteiskunta mahdollisti huono-osaisille koronapandemian aikana suhteellisen hyvän selviytymisen, erot koko väestöön suhteutettuina ovat säilyneet ja osin kasvaneetkin viime vuosina.
Uusi lääkeyhdistelmä tehosti keuhkosyövän hoitoa prekliinisissä tutkimusmalleissa24.8.2026 10:15:00 EEST | Tiedote
Uusi tutkimus osoitti, että HER3-DXd-lääkeaineen yhdistäminen olaparibiin tehostaa merkittävästi keuhkosyövän hoitovastetta. Yhdistelmä aiheuttaa korjaamattomia DNA-vaurioita syöpäsoluissa ja aktivoi samalla elimistön omaa immuunipuolustusta.
Kutsu medialle: Tampereen yliopiston lukuvuoden avajaiset 2. syyskuuta 202624.8.2026 09:00:00 EEST | Kutsu
Tampereen yliopiston lukuvuoden 2026–2027 avajaisia juhlistetaan keskiviikkona 2.9.2026 keskustakampuksen Päätalon juhlasalissa. Tervetuloa seuraamaan avajaisjuhlaa!
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
