Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Kurimon tila ja sadat muut avaavat ovensa Lähiruokapäivänä 10. syyskuuta!

1.9.2022 06:00:00 EEST | Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry | Tiedote

Jaa
Kurimon tila Iisalmen Pörsänmäellä on yksi monesta toimijasta, jotka osallistuvat valtakunnalliseen Lähiruokapäivään 10.9.2022, ja avaavat ovet yleisölle. Kurimon tila osallistuu Lähiruokapäivään jo neljättä kertaa.

Lähiruokapäivän aikana yleisöllä on mahdollisuus tutustua erilaisten tuottajien toimintaan sekä ostaa tuoreita raaka-aineita suoraan tekijöiltä ympäri Suomen. Eri kohteissa kävijöillä on mahdollisuus tutustua muun muassa paikan eläimiin, koneisiin, tuotannon prosesseihin, pihapiiriin, lähiruokaan, makujen maailmaan sekä maaseudun elämyksiin.

Tiloille kannattaa ihan ehdottomasti tulla. Ostopakkoa ei ole missään paikassa. Päivän aikana voi nähdä, mistä ja millaisista paikoista tuotteet tulevat. Samalla on mahdollista nähdä myös muita ihmisiä.Päivän aikana kannattaa kyllä tehdä ehdottomasti kierros lähitiloilla, Mirva Tikkanen kertoo.

Lähiruokapäivänä tilalle tultaessa kannattaa ottaa mukaan kylmälaukku, sillä tarjolla on Kurimon tilan omia villisikatuotteita ja pihameijerin maitotuotteita. Lisäksi pihapiirissä järjestetään eläinkierros, jota vetävät Tikkasen tyttäret. Nähtävillä on lypsylehmiä ja pieniä vasikoita, villisikoja ja koiria, joista yksi on paimenkoira. Lisäksi tilan omatuotannossa on lihakaneja, joita pääsee myös katsomaan. Päivän aikana myös tilan kahvila on auki.

- Päivästä on tulossa todella ihana. Se on meille vuoden kohokohta ja osuu näin syksyyn. Päivä päättää samalla kesän kiireisimmän jakson. Se on jonkinlainen merkkipaalu meidän vuosikierrossa. Päivä on meidän näköinen, mikä tekee siitä aivan mahtavan, Tikkanen iloitsee.

Valtakunnallinen Lähiruokapäivä järjestetään jo seitsemättä kertaa ja osallistuvia toimijoita riittää ympäri Suomen. Lähiruokapäivä on oikea maku- ja elämysmatka suomalaisen lähiruuan pariin: päivän aikana pääsee tutustumaan lähialueen ruoantuottajien monipuoliseen kirjoon, aina perinteisistä maatiloista riistayhdistyksiin, pienpanimoihin ja jatkojalostajiin. Mukaan ovensa avaamaan kutsutaan ruoantuottajien ohella erilaisia maaseudun toimijoita ja yrityksiä aina matkailu- ja elämyspalveluista erilaisiin yhdistyksiin ja ruoka-alan ammattilaisiin.

Osallistuvien tilojen, muiden kohteiden hakutoiminto sekä lisätietoa Lähiruokapäivästä löytyy osoitteesta www.lähiruokapäivä.fi. Lähiruokapäivän järjestäjäksi taas voi ilmoittautua tapahtumapäivään 10.9.2022 mennessä osoitteessa www.ostatilalta.fi/ryhdy-jarjestajaksi/.

Kurimon tila antaa mielellään lisätietoja oman tilansa osalta!

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Heidi Kohtala, Maaseutuverkostopalvelut
050 5240318, heidi.kohtala@ruokavirasto.fi


Mirva Tikkanen / Pekka Tikkanen, Kurimon Tilameijeri avoin yhtiö
050 0159550, kurimonvillisika@gmail.com

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Simonkatu 6
00100 HELSINKI

020 4131http://www.mtk.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Kehysriihi ei tuonut ratkaisuja maatalouden kustannuskriisiin, metsäsektori unohtui22.4.2026 22:51:50 EEST | Tiedote

Hallituksen kehysriihi ei löytänyt vastauksia maatalouden akuuttiin kustannuskriisiin. Energiaveron palautukseen kahdeksi vuodeksi tehty 10 miljoonan euron korotus ei korjaa tilannetta, jossa satojen miljoonien eurojen kustannusnousut lannoitteisiin ja polttoaineisiin kasaantuvat nopeasti maatiloille. On pettymys, ettei hallitus vastannut MTK:n esitykseen 100 miljoonan euron kriisituesta.

Metsänhoitoyhdistykset uudistavat puukaupan ja metsänomistamisen palveluita22.4.2026 17:00:00 EEST | Tiedote

Metsänhoitoyhdistys-ketjussa kehitetään palveluja niin, että ne vastaavat entistä paremmin tämän päivän metsänomistajien tarpeisiin. Uudistusten ytimessä ovat metsänomistajan tavoitteet. Metsänhoitoyhdistyksissä halutaan varmistaa, että jokainen metsänomistaja saa aiempaa paremmin tietoa erilaisista vaihtoehdoista, niiden vaikutuksista ja siitä, mikä ratkaisu sopii juuri omaan tilanteeseen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye