BlackRock

BlackRock avaa toimiston Suomessa

Jaa
Paikallinen läsnäolo parantaa entisestään BlackRockin kykyä palvella suomalaisia asiakkaitaan ja tarttua mahdollisuuksiin Suomen markkinoilla

8.9.2022 – BlackRock laajentaa pohjoismaista liiketoimintaansa avaamalla toimiston Helsingissä. Paikallisen läsnäolon ansiosta BlackRock voi palvella suomalaisia asiakkaitaan entistä paremmin globaalia asiantuntemustaan ja resurssejaan hyödyntäen.

Elisabeth Sterner, BlackRockin Pohjoismaiden johtaja: “Olemme tehneet tiivistä yhteistyötä suomalaisten sijoittajien kanssa yli 15 vuotta. Toimiston avaaminen täällä antaa meille mahdollisuuden vahvistaa entisestään suhteitamme suomalaisten asiakkaidemme kanssa ja kasvattaa liiketoimintaamme Suomessa.”

“Varainhoidon näkökulmasta Suomesta tekee kiinnostavan muun muassa suomalaisten sijoittajien laaja osaaminen vastuullisessa sijoittamisessa, vaihtoehtoisessa sijoittamisessa sekä pörssinoteeratuissa rahastoissa eli ETF:issä. Viimeisten vuosien aikana olemme esimerkiksi tehneet yhteistyötä suomalaisten institutionaalisten sijoittajien kanssa ja kehittäneet sijoitusstrategioita, jotka ovat houkutelleet miljardeja dollareita sijoittajilta globaalisti”, Elisabeth Sterner lisää.

Paikallinen läsnäolo antaa myös BlackRockille entistä paremman mahdollisuuden löytää uusia sijoitusmahdollisuuksia sekä seurata jo olemassa olevia sijoituskohteitaan Suomessa. BlackRock on sijoittanut Suomessa esimerkiksi kiinteistöihin ja uusiutuvaan energiaan.

Suomalainen Wilhelm Schauman, joka vastaa iSharesin institutionaalisesta liiketoiminnasta Pohjoismaissa, siirtyy Tukholmasta vetämään Helsingin-toimistoa ja on ensimmäinen BlackRockin työntekijä Suomessa. Helsingin-toimisto kasvaa tulevaisuudessa, kun BlackRock saa mahdollisuuden hyödyntää suomalaisten finanssiammattilaisten osaamista.

”Haluan syventää suhdettamme suomalaisen sijoitusyhteisön kanssa sekä kehittää ja tuoda uusia vaihtoehtoja sijoittamiseen ja säästämiseen suomalaisille”, Wilhelm Schauman sanoo.

BlackRockilla on yli 45 työntekijää toimistoissaan Kööpenhaminassa, Tukholmassa ja Helsingissä.

Risk Warnings 

Capital at risk. The value of investments and the income from them can fall as well as rise and are not guaranteed. Investors may not get back the amount originally invested.

Past performance is not a reliable indicator of current or future results and should not be the sole factor of consideration when selecting a product or strategy.

Changes in the rates of exchange between currencies may cause the value of investments to diminish or increase. Fluctuation may be particularly marked in the case of a higher volatility fund and the value of an investment may fall suddenly and substantially. Levels and basis of taxation may change from time to time.

Important Information

This material is for distribution to Professional Clients (as defined by the Financial Conduct Authority or MiFID Rules) only and should not be relied upon by any other persons. 

In the European Economic Area (EEA): this is Issued by BlackRock (Netherlands) B.V. is authorised and regulated by the Netherlands Authority for the Financial Markets. Registered office Amstelplein 1, 1096 HA, Amsterdam, Tel: 020 – 549 5200, Tel: 31-20-549-5200. Trade Register No. 17068311 For your protection telephone calls are usually recorded.

“© 2022 BlackRock, Inc. All Rights reserved. BLACKROCK, BLACKROCK SOLUTIONS, iSHARES, BUILD ON BLACKROCK, SO WHAT DO I DO WITH MY MONEY are registered and unregistered trademarks of BlackRock, Inc. or its subsidiaries in the United States and elsewhere. All other trademarks are those of their respective owners.”


 
 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja medialle:


Viestintätoimisto Kaiku
Anna-Mari Tiilikainen
Puh. +358 50 558 0888
anna-mari.tiilikainen[at]kaiku.fi

Kuvat

Elisabeth Sterner
Elisabeth Sterner
Lataa
Wilhelm Schauman
Wilhelm Schauman
Lataa

Tietoja julkaisijasta

BlackRock

BlackRockin tarkoituksena on auttaa yhä useampia ihmisiä saavuttamaan taloudellista hyvinvointia. Sijoittajien varainhoitajana ja johtavana teknisten finanssiratkaisujen tarjoajana teemme sijoittamisesta yhä helpompaa ja edullisempaa ja autamme näin miljoonia ihmisiä kerryttämään säästöjä, joista he hyötyvät koko elämänsä ajan. Lisätietoja www.blackrock.com

 

 

 

 

 

 

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta BlackRock

Kiertotalous huomion kohteeksi koronapandemian aikana: neljä toimialaa vie kiertotaloutta eteenpäin vuonna 20218.3.2021 11:07:40 EET | Tiedote

BlackRockin toisen kerran koostetussa kiertotalousraportissa kerrotaan, kuinka koronapandemia uhkasi hidastaa maailman vastuullisuuden kehittymistä. Kiertotalouteen siirtyminen sai kuitenkin lisäpontta lisääntyvän sääntelyn, vastuullisia valintoja suosivan kuluttajakäyttäytymisen lisääntymisen sekä yritysten tekemien kiertotalouskäytäntöjen ansiosta. BlackRockin raportti nostaa esiin neljää toimialaa, joilta sijoittajien kannattaa etsiä kasvumahdollisuuksia.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye