Lohjalla valvotaan työpaikkojen radonia
Lohja on joulukuusta 2018 alkaen laskettu yhdeksi niin sanotuista radonkunnista, joissa radonmittaukset työpaikoilla ovat pakollisia. Radon on maaperästä sisäilmaan kulkeutuva näkymätön ja hajuton radioaktiivinen kaasu, joka lisää riskiä sairastua keuhkosyöpään.
Tarkastukset tekee Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue.
Vajaa puolet työpaikoista oli tehnyt vaaditut radonmittaukset
Harva työpaikka on tehnyt vaaditut radonmittaukset. Tämä selvisi vuosina 2019–2021 ja alkuvuodesta 2022 tehdyssä radonvalvonnassa.
Valvonnassa tarkastettiin 1 693 sellaista työpaikkaa, jossa radonmittaukset tulee olla tehtyinä. Työpaikoista vain 708 oli tehnyt mittaukset (42 % valvontakohteista). 985 työpaikalla mittaukset olivat tekemättä (58 %). Valvontaa tehtiin tuolloin Forssassa, Jokioisissa, Karkkilassa, Keravalla, Kirkkonummella, Nurmijärvellä, Sipoossa ja Siuntiossa.
Työpaikat: radonmittaus kannattaa aloittaa heti
Jos Lohjalla sijaitsevan työpaikan radonmittaus on tekemättä, se kannattaa aloittaa nyt. Mittaus kestää kaksi kuukautta. Ohjeet mittaukseen löytyvät Säteilyturvakeskuksen sivulta Radon työpaikoilla.
Työpaikan radonmittaukset koskevat myös monia työpaikkoja, jotka sijaitsevat muualla kuin nyt tarkastettavissa kunnissa. Säteilyturvakeskuksen verkkosivuilta löytyy tietoa siitä, missä tapauksissa työpaikan tulee selvittää radonpitoisuus, ja missä kunnissa työpaikkojen radonmittaus on pakollinen. Radonmittausten tekeminen on työnantajan vastuulla.
Radonmittauksen voi tilata esimerkiksi Säteilyturvakeskuksesta, jolloin se lähettää mittauspurkit työpaikalle.
Tietoa radonista:
- Työsuojeluhallinnon verkkopalvelu: Radon
- Säteilyturvakeskus: Radon työpaikoilla
- Säteilyturvakeskuksen esite: Radon työpaikoilla
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ylitarkastaja Petri Saukkoriipi, p. 0295 016 603
Työsuojeluinsinööri Sirkku Lehtimäki, p. 0295 016 295
etunimi.sukunimi@avi.fi
Työsuojelun vastuualue, Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Työsuojelu − tervettä työtä!
Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Drygt 84 000 euro i understöd för byggande av tilläggsbyggnad vid en brandstation i Kronoby8.5.2025 11:30:10 EEST | Pressmeddelande
Brandskyddsfonden har nyligen beviljat drygt 84 000 euro i understöd för byggprojekt för en avtalsbrandkår i Kronoby i verksamhetsområdet för Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finland.
Runsas 84 000 euron avustus paloaseman lisärakennushankkeelle Kruunupyyssä8.5.2025 11:30:00 EEST | Tiedote
Palosuojelurahasto on myöntänyt tuoreeltaan Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston toimialueella Kruunupyyssä sijaitsevalle sopimuspalokunnalle runsaan 84 000 euron rakennushankeavustuksen.
Puulan, Liekuneen ja Ryökäsveden säännöstelylle määräykset väliaikaisesta poikkeamisesta7.5.2025 12:10:00 EEST | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintovirasto antoi Suur-Savon Sähkö Oy:lle määräykset väliaikaisesta poikkeamisesta Puulan, Liekuneen ja Ryökäsveden säännöstelyä ja Kissakosken voimalaitoksella tapahtuvaa juoksutusta koskien.
Perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon kiireettömässä hoitoon pääsyssä puutteita Pohteen alueella7.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella (Pohde) kiireettömän perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon hoitoon pääsy ei ole toteutunut kaikilta osin lainmukaisesti vuonna 2024. Pohjois-Suomen aluehallintoviraston mukaan asiakkaat eivät ole päässeet hoitoon ns. hoitotakuuajan puitteissa. Aluehallintovirasto jatkaa Pohteen hoitoon pääsyn määräaikojen valvontaa.
Työtapaturmasta vaneritehtaalla päiväsakkoja ja yhteisösakkoa6.5.2025 12:31:44 EEST | Tiedote
Keski-Suomen käräjäoikeus tuomitsi 29.4.2025 Metsäliitto Osuuskunnan työturvallisuusrikoksesta 40 000 euron yhteisösakkoon. Lisäksi käräjäoikeus tuomitsi työturvallisuusrikoksesta ja vammantuottamuksesta kyseessä olevan tehtaan tuotantopäällikön 25 päiväsakon ja kaksi vuoromestaria 20 päiväsakon ja 25 päiväsakon sakkorangaistuksiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme