ELY-keskus myönsi Pohjois-Karjalan yrityksille ja yhteisöille tukea vuoden toisella neljänneksellä yhteensä liki 2,3 miljoonaa euroa

ELY-keskus myönsi huhti–kesäkuun aikana maakunnan yrityksille ja yhteisöille yhteensä liki 2,3 miljoonaa euroa erilaista kehittämisrahoitusta. Tuesta suurin osa myönnettiin EU:n maaseuturahastosta.
Maaseuturahaston jatkuvasta hausta myönnettiin yritystukea yli 1,3 miljoonaa euroa, jolla käynnistyvät yli 3,5 miljoonan euron investoinnit. Maaseuturahaston hankerahoitusta eri yhteisöille myönnettiin yli 882 tuhatta euroa. Yritystukea myönnettiin 22 eri kohteelle ja hankerahoitusta 25 eri hankkeelle.
Rakennerahasto-ohjelmakausien vaihdos näkyy rahoituksessa siten, että yritysten kehittämisavustuspäätöksiä ei olla vuoden toisella vuosineljänneksellä päästy tekemään EURA2021-järjestelmän ongelmien vuoksi. Ensimmäiset päätökset päästään tekemään todennäköisesti syys–lokakuun aikana.
ESR+- ja EAKR-kehittämishankkeiden haut avautuivat toukokuun alussa. Ensimmäisen haun painopisteenä oli rekrytointiin ja työperäiseen mahanmuuttoon liittyvien palveluiden ja osaamisen kehittäminen, jatkuvan oppimisen edistäminen työelämässä ja koulutuksessa aliedustettujen toimintaryhmien ohjaus ja neuvonta sekä osallisuutta ja toimintakykyä edistävä.
EU:n uuden ohjelmakauden aikana jätettyjä hakemuksia on kesäkuun loppuun mennessä kertynyt yhteensä 270. Vaikka järjestelmät eivät vielä mahdollista päätöksentekoa hakemuksista, ELY-keskus on omissa sisäisissä prosesseissaan vienyt hakemuksia eteenpäin. Näin päätöksiä päästään tekemään mahdollisimman pian, kun järjestelmät tämän mahdollistavat.
Pohjoiskarjalaisille yrityksille myönnettiin erilaisten kehittämispalveluiden hankintaan tukea yli 90 tuhannella eurolla. Eniten palveluita myönnettiin kasvu, kansainvälistyminen ja uudistuminen -teemaisiin konsultointeihin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut:
Yksikön päällikkö Kalevi Pölönen, p. 0295 026 091, Etelä-Savon ELY-keskus
Rahoituspäällikkö Pekka Pelkonen, p. 0295 026 086, Etelä-Savon ELY-keskus
Euroopan sosiaalirahaston (ESR) ja Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) hankerahoitus:
Rahoituspäällikkö Timo Ollila, p. 0295 026 695, Etelä-Savon ELY-keskus
Maaseudun yritystuki ja hankerahoitus:
Yksikön päällikkö Timo Tanskanen, p. 0295 026 170, Pohjois-Karjalan ELY-keskus
Johtava asiantuntija Jarmo Heikkilä, p. 0295 021 165, Pohjois-Karjalan ELY-keskus
Sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Kuvat
Liitteet
Tietoja julkaisijasta

Kauppakatu 40 B, PL 69
80101 Joensuu
0295 026 000https://www.ely-keskus.fi/pohjois-karjala
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Karjalan ELY-keskus
Järvi-Suomen luonnon monimuotoisuutta tuetaan 2,3 miljoonalla eurolla9.9.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Järvi-Suomen maaseudun luonnon monimuotoisuuden vahvistamiseen on myönnetty 2,3 miljoonaa euroa EU:n maaseuturahoitusta tänä vuonna ns. JÄSMY-teemahaun kautta.
ELY-keskus myönsi Pohjois-Karjalan yrityksille ja yhteisöille kehittämisrahoitusta huhti–kesäkuussa liki 6,9 miljoonaa euroa26.8.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Yritysten kehittämisavustusta ja maaseudun yritysrahoitusta myönnettiin 1.4. – 30.6.2025 yli 2,5 miljoonaa euroa ja maatilojen investointitukea lähes 2 miljoonaa euroa. Erilaisiin kehittämishankkeisiin myönnettiin tukea yhteensä yli 2 miljoonaa euroa.
Pohjois-Karjalassa työttömänä heinäkuussa n. 11 000 henkilöä26.8.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Karjalassa oli heinäkuun lopussa 11 071 työtöntä työnhakijaa. Vuoden takaiseen verrattuna työttömiä oli 728 henkilöä enemmän. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli 15,4 %.
Pohjois-Karjalan ELY-keskuksella vielä rutkasti rahoitusta jäljellä loppuvuoden maaseutuhankkeille13.8.2025 09:05:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Karjalan ELY-keskus on saanut kuluvalla kaudella hyviä hankehakemuksia, mutta EU-maaseuturahoitusta on vielä runsaasti kohdentamatta: vuodelle 2025 on vielä käytettävissä 6,4 miljoonaa euroa yritystukiin ja kehittämishankkeisiin. Lisäksi ympäristö- ja ilmastoinvestointeinteihin on mahdollisuus kohdentaa jopa miljoona euroa tänä vuonna.
Heinäkuu oli Pohjois-Karjalassa helteinen ja vähäsateinen7.8.2025 09:30:07 EEST | Tiedote
Heinäkuun keskilämpötila oli noin kolme astetta keskimääräistä korkeampi. Vesistöjen vedenpinnankorkeudet ovat edelleen matalalla tasolla. Pintaveden lämpötilat olivat kuun lopussa keskimääräistä lämpimämpiä ja mittausasemilla rikottiin lämpötilaennätys.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme