Puulla lämmittämisen kausi alkaa – palo- ja savuvahinkopiikit näkyvät Ifin tilastoissa syksyisin

Viilentyvät ilmat näkyvät syksyisin Ifin vahinkotilastoissa, kun tulisijoja lämmitetään kodeissa ensimmäistä kertaa. Tänä vuonna sähkönhinnan nousu johtanee vielä aiempaan ja tiheämpään lämmittämiseen polttopuilla. Paikoin on uutisoitu, että polttopuut ovat jo loppuneet myyjiltä.
Tulisijoista ja tuhka-astioista lähteneet palot painottuvat syys-lokakuulle. Vahinkojen yleisin syy on, että tulisija on jätetty valvomatta tai tuhka laitettu muoviastiaan tai kannettomaan metalliastiaan.
If testasi alkuvuonna terassipalojen yhteydessä myös, kuinka palo voi saada alkunsa, jos hiiliä tai tuhkaa säilytetään väärin. Palotestissä käytettiin lämpökameraa ja noin 600 asteiset hiilet sulattivat muoviämpärin nopeasti. Katso havainnollistava video testistä alla.
Tuhka on myös syytä muistaa jäähdyttää kunnolla siihen varatussa kannellisessa metalliastiassa.
- On käynyt niinkin, että asiakas oli tyhjentänyt kuuman tuhkan kompostiin, josta palo levisi myös läheisiin rakennuksiin. Tuhkaa tulisi säilyttää kannellisessa metalliastiassa niin kauan, että tuhka on täysin jäähtynyt, kommentoi omaisuusvakuutusten vakuutuspäällikkö Ismo Ruokoselkä.
Varmista aina, että piippu vetää
Kun syksyllä tulisijoja sytytellään ensimmäisiä kertoja, on hyvä varmistaa, että savupiippu vetää. Hormissa voi myös olla kosteutta.
- Jos savu pölähtää piipun sijaan huoneeseen, voi seurata savu- ja nokivahinkoja. Kotivakuutus korvaa näitä vahinkoja, mutta niiltä on helppo välttyä lämmittämällä tulisijaa pikkuhiljaa, kommentoi Ruokoselkä.
Säännöllisestä nuohouksesta tulee myös huolehtia. Vakituisen asunnon tulisija tulee nuohota vuoden välein, vapaa-ajan asunnon tulisija kolmen vuoden välein. Ammattilainen huomaa rakenteisiin tulleet viat, kuten tukkeumat ja rikkoutumiset, jotka voivat johtaa palovahinkoihin.
- Jos kiinteistöä ei ole nuohottu säännöllisesti, sillä on vaikutusta myös korvauksen määrään mahdollisissa vahinkotilanteissa, muistuttaa Ruokoselkä.
Lue vinkkejä takan lämmitykseen.
Video Ifin palotesteistä (Jos haluat videon tiedostona, otathan yhteyttä Ifin viestintään)
Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Video Ifin palotesteistä, (Jos haluat videon tiedostona, otathan yhteyttä Ifin viestintään)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Henna Nikkariviestinnän asiantuntija
Puh:010 514 1245henna.nikkari@if.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
If vakuuttaa kaiken, mikä on elämässä arvokasta: ihmiset, eläimet, kodit, autot ja paljon muuta. Me hoidamme vakuutusasiat mutkattomasti, helposti ja hetkessä. Autamme myös yrityksiä turvaamaan toimintansa silloin, kun vahinko sattuu. 6 700 ammattitaitoista työntekijäämme huolehtivat, että 3,7 miljoonaa asiakastamme Pohjoismaissa ja Baltiassa saavat tarvitsemaansa apua ja oikeanlaista turvaa – jos jotain sattuisi tapahtumaan. If kuuluu Sampo-konserniin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta If Vakuutus
Sähköautoilijat ovat uskollisimpia käyttövoimalle – vain joka neljäs vaihtaa enää muuhun13.11.2025 06:00:00 EET | Tiedote
Ifin tilastot paljastavat mielenkiintoisen ilmiön: sähköautoilijat ovat selvästi lojaaleimpia valitsemalleen käyttövoimalle. 0–5-vuotiaalla sähköautolla kulkevista autoilijoista peräti 75 prosenttia valitsee seuraavaksi autokseenkin sähköauton.
Uusi If helps a lot -raportti: Pienyritykset yhä tietoisempia kasvavista riskeistä5.11.2025 10:00:31 EET | Tiedote
Sampo-konsernin kasvuvauhti jatkui kolmannella neljänneksellä, ja Ifin yritysvakuutusten kysyntä oli vahvaa. Uusimmassa If helps a lot -raportissa kerromme, miten toimintaympäristön muutokset lisäävät yritysten riskejä ja kasvattavat huolta pitkäaikaisista sairauspoissaoloista – etenkin pienyrityksissä.
Sään ääri-ilmiöiden voimistuminen vaatii kunnilta varautumista28.10.2025 06:00:00 EET | Tiedote
Ilmastonmuutoksen vaikutukset eivät ole enää vain tulevaisuuden huoli. Ifin tilaamasta kyselytutkimuksesta selviää, että vaikka valtaosa suomalaiskunnista on havainnut sään ääri-ilmiöiden vaikutuksia, vain murto-osa on valmistautunut riittävästi.
If tarjoaa ammattiurheilijavakuutuksia jatkossa kaikille urheiluliigoille13.10.2025 10:53:45 EEST | Tiedote
Vakuutusyhtiö If tarjoaa jatkossa lakisääteisiä urheilijavakuutuksia ammattiurheilijoille kaikissa suomalaisissa urheiluliigoissa. Aiemmin If on vakuuttanut Suomessa osaa urheiluliigoista.
Suurin riski eläinkolareihin on nyt – karhukolarit harvinaisia, mutta vaarallisia10.10.2025 07:10:00 EEST | Tiedote
Suomessa tapahtuu eniten hirvieläinkolareita loka-marraskuussa. Ifin tilastojen mukaan tälle ajalle osuu noin puolet kaikista vuoden eläinkolareita.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


