Keskuskauppakamari

Keskuskauppakamari: Verosääntelystä tullut moralististen pisteverojen liukuhihna

29.9.2022 07:00:00 EEST | Keskuskauppakamari | Tiedote

Jaa
Keskuskauppakamarin toimitusjohtajan Juho Romakkaniemen mukaan suomalaisesta verosääntelystä on tullut moralististen pisteverojen liukuhihna, jossa ei kiinnitetä tarpeeksi huomiota verotuksen laajamittaisiin vaikutuksiin. Kritiikkiä Romakkaniemi antaa erityisesti maastapoistumisverolle ja taloudellisen työnantajan käsitteen käyttöönotolle. Näillä veroilla ei ole merkittävää fiskaalista vaikutusta, mutta ne heikentävät Suomen kansainvälistä kilpailukykyä sekä sijoittajien että osaajien silmissä.
Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi. Kuva: Liisa Takala.
Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi. Kuva: Liisa Takala.

Maastapoistumisvero ollaan ottamassa käyttöön Suomessa jo vuoden 2023 alusta alkaen. Romakkaniemen mukaan veron vaikutukset ovat Suomen kannalta haitalliset. 
 
”Maastapoistumisvero on esimerkki moralistisesta pisteverosta, jonka tuotto jäisi pieneksi. Vero olisi kuitenkin hallinnollisesti raskas ja monimutkaistaisi verojärjestelmää.  Maastapoistumisvero on täysin vääränlainen viesti kansainvälisesti liikkuville osaajille ja sijoittajille, joita ikääntyvä Suomi kipeästi tarvitsee”, sanoo Romakkaniemi. 

Romakkaniemen mukaan maastapoistumisveron ja taloudellisen työnantajan käsitteen käyttöönoton yhteisvaikutukset heikentäisivät Suomen kansainvälistä kilpailukykyä. 

Taloudellisen työnantajan käsitteessä käyttöönotossa on kyse siitä, että toisesta maasta tuleva työmatkalainen olisi useissa tilanteissa heti verovelvollinen Suomessa. Laki voisi koskea jo muutaman päivän työskentelyä Suomessa. 

”Taloudellisen työnantajan käsitteen käyttöönotto tarkoittaisi sitä, että yritykset maksaisivat tuhansien eurojen hallinnolliset kulut voidakseen kerätä veronsaajille muutamia kymppejä. Nyt jos koskaan on todella huono aika rasittaa yrityksiä hallinnollisilla kustannuksilla tai luoda epävarmuutta investointikustannuksiin jatkuvasti muuttuvin verotuksen keinoin”, Romakkaniemi sanoo.  
 
Keskuskauppakamarin mukaan investointien houkutteleminen vaatii vakaata ja ennakoitavaa verotusta. 
 
“Juuri nyt Suomessa tulisi tehdä suuria vihreän siirtymän investointeja ja pitää huolta yritysten kilpailykyvystä. On hyvä, että TKI-verokannustin ollaan säätämässä pysyväksi. Verotuksen vaikutus investointien houkuttelevuuteen ja osaajien liikkumiseen tulisi kuitenkin ottaa huomioon kaikissa verohankkeissa”, Romakkaniemi sanoo. 

Romakkaniemi painottaa, että verolainsäädännön tulisi olla täsmällistä ja tarkkarajaista, eikä sen pitäisi siirtää tulkinnanvaraa viranomaisten harteille, kuten nyt on käymässä. Etenkin, kun kyse on kokonaan uudesta veromallista, joka tulee voimaan tiukalla aikataululla. 

“Uusia veroja ei voida tuoda nopealla aikataululla ilman perusteellisia vaikutusarviointeja. Suomella ei ole sellaiseen varaa”, sanoo Romakkaniemi. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi. Kuva: Liisa Takala.
Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi. Kuva: Liisa Takala.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Keskuskauppakamari
PL 1000
00101 Helsinki

http://kauppakamari.fi/

Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari

Vientikysely: 64 prosenttia yrityksistä uskoo viennin kasvuun – geopoliittisen epävarmuuden lisääntyminen ei ole horjuttanut odotuksia20.3.2026 06:57:00 EET | Tiedote

Kauppakamareiden vientiyrityksille tehtyyn kyselyyn vastanneista 64 prosenttia arvioi vientinsä kasvavan kuluvana vuonna verrattuna edellisvuoteen. Kymmenen prosenttia yrityksistä puolestaan uskoo viennin vähenevän. Tulokset ovat lähes samalla tasolla kuin edellisessä kyselyssä joulukuussa, vaikka kansainvälinen toimintaympäristö on kiristynyt entisestään. Yritysten mukaan suurin vientinäkymiä heikentävä tekijä on Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin hallinnon toimiin liittyvä epävarmuus.

Suomi jäi hallitusten naisjäsenissä EU:n kärkikymmeniköstä - seitsemässä EU-maassa naisten osuus yli 40 prosenttia19.3.2026 06:57:00 EET | Tiedote

Keskuskauppakamarin naisjohtajakatsauksesta selviää, että vaikka naisten osuus hallitusten jäsenistä on Suomessa ennätystasolla, EU- ja ETA-maiden vertailussa Suomi jää edelleen kärkikymmenikön ulkopuolelle. Johtoryhmävertailussa Suomi sijoittuu viidenneksi. Naisten yhteenlaskettu osuus suurimpien suomalaisten pörssiyhtiöiden hallitusten ja johtoryhmien jäsenistä nousi jo 35 prosenttiin.

Keskuskauppakamari: Työntekijöiden suojeleminen kiskonnalta on tarpeellinen uudistus - epärehelliset yritykset eivät saa hyötyä rehellisten kustannuksella18.3.2026 06:57:00 EET | Tiedote

Keskuskauppakamari pitää hallituksen esitystä uusista rikoslain säännöksistä koskien kiskontaa ja törkeää kiskontaa työelämässä ratkaisevan tärkeänä askeleena työntekijöiden suojelemiseksi ja reilun kilpailun turvaamiseksi. Esitys vastaa konkreettiseen tarpeeseen puuttua tilanteisiin, joissa työntekijöiden kiristys ja alipalkkaus ovat mahdollistaneet epäeettisille toimijoille kustannusedun rehellisten yritysten kustannuksella.

Finland Chamber of Commerce: Protecting employees from exploitation is a necessary reform18.3.2026 06:57:00 EET | Press release

The Finland Chamber of Commerce considers the Government proposal introducing new Criminal Code provisions on exploitation and aggravated exploitation in working life as a crucial step in protecting employees and safeguarding fair competition. The proposal responds to a concrete need to intervene in situations where the coercion and underpayment of workers have enabled unethical operators to gain a cost advantage at the expense of honest companies.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye