OYSin rytmihäiriöiden robotiikkahoito Euroopan huippua

Katetriablaatiossa voidaan hyödyntää robotiikkaan perustuvaa magneettinavigointia. Teknologia on käytössä vaikeiden rytmihäiriöiden tutkimuksessa ja hoidossa kaikissa Suomen yliopistosairaaloissa, mutta vain Oulussa ja Helsingissä toimenpiteiden määrä ja kokemus yltävät Euroopassa kymmenen parhaan sairaalan joukkoon ja globaalistikin vastaavaan määrään yltää vain noin 15 prosenttia sairaaloista.
OYS ylitti äskettäin 2 000 magneettiohjaustoimenpiteen määrän. OYSissa hoidetaan tämän menetelmän avulla keskimäärin viisi rytmihäiriöpotilasta viikoittain. Magneettinavigointiteknologia on ollut käytössä vuodesta 2009.
Magneettinavigointitekniikka tarkoittaa sitä, että kardiologi ohjaa sydämeen vietyä katetria magneettikentän avulla tietokoneelta. Hoitokatetrissa on pieniä magneetteja, joiden avulla sitä on joustavaa liikuttaa ja kohdentaa tarkasti korjattavalle alueelle 3D-tekniikan avulla.
Kun katetri on oikeassa paikassa, rytmihäiriöpesäkkeet voidaan tuhota lämmittämällä sydänkudosta radiotaajuusenergiaa hyödyntäen.
Vaikka teknologia soveltuu käytettäväksi kaikissa rytmikardiologien toimenpiteissä, sen käyttö on järkevää vain vaativassa katetriablaatiossa, johon tarvitaan 3D-tekniikkaa. OYSissa katetriablaatioita tekevät erikoislääkärit Jarkko Magga ja Miriam Műller.
–Magneettiohjauksen avulla pystymme tutkimaan ja hoitamaan kaikki vaikeista rytmihäiriöstä kärsivät pohjoisuomalaiset OYSissa, Jarkko Magga toteaa.
Aikanaan teknologia otettiin käyttöön helpottamaan henkilöstöpulaa. Teknologia mahdollisti sen, että jopa kuusi tuntia kestävässä vaativassa rytmikardiologian toimenpiteessä pärjätään yhdellä kardiologilla kahden sijaan.
–Näin on vapautettu toinen lääkäri tekemään muita toimenpiteitä. Olemme toinen Suomen huippukeskuksista, koska hyödynnämme teknologiaa paljon ja sitä kautta myös osaamisemme toimenpiteestä on vankkaa, Magga sanoo.
Katetriablaatiossa käytettävä tekniikka koostuu useammasta ohjelmistosta. Magneettiohjausjärjestelmän toimittaja Stereotaxis palkitsee OYSin osaajat 2000 hoidetun potilaan rajapyykin ylittämisestä keskiviikkona 5.10. kello 9.00 OYS Sydän -osaamiskeskuksen sydäntoimenpideyksikön salissa 1 (N5, 1 krs.)
–Maailmanlaajuisesti vastaavia laitteistoja on käytössä yli sata. Maailman mittakaavassa magneettinavigointilaitteiston käyttö rytmihäiriöiden hoidossa on kuitenkin edelleen varsin vähäistä. Suomi ja Oulu onkin ollut tässä edelläkävijä. Täällä esimerkiksi lähes kaikki kammioperäisistä rytmihäiriöistä hoidetaan magneettinavigointilaitteistolla, kertoo Senior Account Manager Antti Vuorinen Stereotaxikselta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jarkko Magga, erikoislääkäri, OYS, jarkko.magga@ppshp.fi
Antti Vuorinen, Senior Account Manager, Stereotaxis,
antti.vuorinen@stereotaxis.com, 040 763 4797
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue on yhdistänyt 30 kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon, kolme sairaalaa ja kaksi pelastuslaitosta. Oulun yliopistollinen sairaala OYS on yksi Suomen viidestä yliopistollisesta sairaalasta, ja se vastaa lähes puolen miljoonan suomalaisen erikoissairaanhoidon palveluista. Tavoitteemme on vuoteen 2030 mennessä rakentaa maailman älykkäin sairaala.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Palliatiivisen hoidon ja saattohoidon yleisötapahtuma Oulussa 12.10.202326.9.2023 16:21:07 EEST | Kutsu
Ohessa liitetiedostona uusi kutsu 12.10. yleisötapahtumaan. Maanantain 25.9. tiedotejakelussa olleen kutsun ja ohjelman ennakkoilmoittautumislinkki oli virheellinen, joten ilmoittauduthan mukaan 12.10. palliatiivisen hoidon yleisötapahtumaan alla olevan kutsusta (sisältää ohjelman) löytyvän linkin kautta.
Palliatiivista hoitoa kehitetty aktiivisesti25.9.2023 13:52:03 EEST | Tiedote
Palliatiivisen hoidon ja saattohoidon FinPall-hankkeessa on perustettu muun muassa palliatiivisen hoidon keskus OYSiin ja palliatiivisia yksiköitä keskussairaaloihin. Pohteen alueella ammattilaisille on järjestetty koulutusta, jotta taataan riittävä osaaminen jokaisen hoitoa tarvitsevan hoidon toteuttamiseksi tasavertaisesti ja yhdenvertaisesti.
Tena-tuotteiden kotiinkuljetusasiakkaiden tietoja on joutunut mahdollisesti vääriin käsiin22.9.2023 19:57:58 EEST | Tiedote
Tena-inkontinenssituotteiden kotiinkuljetuspalvelujen tilaajien henkilötietoja on saattanut joutua vääriin käsiin, sillä Essity Oy:n tuotteiden kuljetuspalvelusta vastaava Westlog Oy on ilmoittanut henkilötietojen vaarantuneen kyberhyökkäyksessä elokuussa. Tilaajien tietoja on mahdollisesti vuotanut ulkopuolisten tietoon.
Hyvinvointialueen tehtävänä on järjestää vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain mukaiset kuljetukset21.9.2023 14:19:54 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde tiedotti 14.9.2023 niin sanottuihin kyläkyyteihin tulevista muutoksista Pudasjärvellä. Hyvinvointialueen tehtävänä on järjestää sosiaali- ja terveyspalveluja sekä palo- ja pelastuspalveluja Pohjois-Pohjanmaan asukkaille.
Tulevaisuuslautakunta päätti turva-auttamispalvelun myöntämisen perusteista21.9.2023 12:55:19 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen tulevaisuuslautakunta teki kokouksessaan 20.9. päätöksen turva-auttamispalvelun myöntämisen perusteista. Perusteet tulevat voimaan 1.11.2023 alkaen. Tuolloin myös jo palvelun piirissä oleville asiakkaille aletaan tehdä uudet palvelutarpeen arvioinnit uusien myöntämisen perusteiden mukaan. Näissä arvioinneissa huomioidaan, että Pohteelle on siirtynyt kunnilta ja kuntayhtymiltä vastaavia palveluita koskevia sopimuksia, jotka jatkuvat sellaisenaan sopimuksien päättymiseen saakka tai kunnes ne irtisanotaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme