Kolmeen helsinkiläiskouluun uudet suomi–englanti-luokat – haku alkaa pian
4.10.2022 11:15:00 EEST | Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala | Tiedote

Uudet kaksikieliset luokat perustetaan Laajasalon, Vesalan ja Malmin peruskoulujen 7. luokille. Näissä kouluissa tarjotaan jo kaksikielistä suomi–englanti-opetusta alakoulun 6. luokalle asti.
Palvelu laajenee myös alueellisesti, sillä yläkouluikäisten kaksikielistä suomi–englanti-opetusta on aiemmin annettu vain Töölön yhteiskoulussa, Kulosaaren yhteiskoulussa sekä Pihlajamäessä sijaitsevassa Helsingin Uudessa yhteiskoulussa. Opettajat Laajasalon, Vesalan ja Malmin uusille luokille on saatu täydennyskouluttamalla ja pätevöittämällä koulujen nykyisiä opettajia opettamaan suomen rinnalla myös englanniksi.
Helsingin kaupunki on jo pitkään tarjonnut täysin suomen- tai ruotsinkielisen perusopetuksen lisäksi kaksikielistä opetusta, jossa suomenkielisen opetuksen lisäksi luokka opiskelee 25–50 prosenttia oppimäärästään vieraalla kielellä. Kaksikielistä opetusta on tarjolla englanniksi, espanjaksi, kiinaksi, venäjäksi, viroksi ja pohjoissaameksi.
Lisäksi Ressun peruskoulussa, Maunulan ala-asteella, Maunulan yhteiskoulussa sekä Kulosaaren yhteiskoulussa on englanninkielisiä luokkia, joissa opiskellaan lähes kokonaan englanniksi. Vain suomen kielen ja kirjallisuuden oppiaine täytyy opiskella suomeksi.
Sopii kielistä kiinnostuneille
Kaksikielinen opetus sopii oppilaille, jotka ovat kiinnostuneita kielistä. Opetuksen tavoitteena on, että oppilas oppii molempia opetuskieliä sujuvasti. Kahdella kielellä opiskelu kehittää lapsen ongelmanratkaisutaitoja, luovaa ajattelua ja sopeutumista uusiin tilanteisiin. Kaksikielisen perusopetuksen tavoitteet ja keskeiset sisällöt ovat samat kuin suomenkielisessä perusopetuksessa.
Kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla päätös kaksikielisen opetuksen lisäämisestä on otettu innostuneena vastaan.
”Olemme iloisia, että voimme tarjota oppilaillemme ja helsinkiläisille perheille kaksikielistä suomi–englanti-opetusta myös yläkouluikäisille kaupungin kouluissa. Englanninkieliseen ja kaksikieliseen suomi–englanti-opetukseen on ollut kasvavaa kiinnostusta ja hakijamäärät ovat vuosittain kasvaneet. On tärkeää, että pysymme muutoksessa mukana”, kertoo perusopetuksen aluepäällikkö Hanna Välitalo.
Hakuaika marraskuussa 2022
Seitsemännen luokan elokuussa 2023 aloittava oppilas voi hakea Laajasalon, Vesalan tai Malmin peruskoulun suomi–englanti-luokalle seitsemäsluokkalaisten yhteisen haun yhteydessä. Hakuaika on 14.11.–7.12.2022. Kaksikieliseen suomi–englanti-opetukseen haetaan sähköisellä ilmoittautumislomakkeella Wilmassa ja osallistumalla kielikokeeseen 25.1.2023. Tieto oppilaaksioton päätöksestä lähetetään hakijalle 24.3.2023.
Maunulan yhteiskoulu, Kulosaaren yhteiskoulu, Töölön yhteiskoulu ja Helsingin Uusi yhteiskoulu ovat yksityisiä sopimuskouluja, mutta ne ovat hakuaikana mukana Helsingin kaupungin koulujen haussa.
Tavoitteena tukea kaupungin monikielisyyttä
Helsingin kaupunki haluaa tukea monikielisten perheiden kotoutumista ja tarjota kuntalaisille palveluja, joille on suuri kysyntä. Mahdollisuus opiskella osittain englanniksi kotimaisten kielten rinnalla on yksi niistä.
Mahdollisuus englanninkieliseen opiskeluun kaikilla oppiasteilla ja sen lisääminen on myös yksi kaupungin keskeisistä strategisista tavoitteista. Tarjoamalla englanninkielisiä palveluita Helsinki tukee kansainvälisten perheiden asettautumista uuteen kotikaupunkiinsa entistäkin vahvemmin.
Lisätiedot:
Hanna Välitalo
perusopetuksen aluepäällikkö
hanna.valitalo@hel.fi
puh. 09 310 83012
Yhteyshenkilö:
Sari Kämppi
englanninkielisen viestinnän asiantuntija
sari.kamppi@hel.fi
puh. 09 310 32325
Lisätietoja Helsingin kaupungin perusopetuksesta eri kielillä
Avainsanat
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimialaTyöpajankatu 8
00580 Helsinki
09 310 44986https://www.hel.fi/kasvatuksen-ja-koulutuksen-toimiala/fi
Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala huolehtii Helsingin kaupungin varhaiskasvatuksesta, esiopetuksesta, perusopetuksesta ja lukiokoulutuksesta, suomenkielisestä ammatillisesta koulutuksesta sekä vapaasta sivistystyöstä. Toimialaan kuuluu neljä palvelukokonaisuutta: varhaiskasvatus ja esiopetus, perusopetus, lukio- ja ammatillinen koulutus ja vapaa sivistystyö, ruotsinkieliset palvelut sekä hallinto. Seuraa meitä @HelsinkiOppii, @tyovaenopisto, @Hforsarbis ja @StadinAO
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Ennakkotiedote: Helsingin kasvatus- ja koulutuslautakunta kokoontuu tiistaina 16.6.202612.6.2026 13:30:00 EEST | Tiedote
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan seuraava kokous pidetään tiistaina 16. kesäkuuta klo 16.15. Kokouksen esityslista on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla. Esityslistalla on muun muassa seuraavat tilahankkeet: päätös Suomenlinnan ala-asteen koulun ja päiväkoti Suomenlinnan tilojen perusparannuksen tarveselvityksestä päätös Herttoniemeen osoitteeseen Hillerikuja 4 sijoittuvien päiväkoti Siilitien ja Hertsikan ala-asteen koulun Hillerikujan toimipisteen tilojen tarveselvityksestä päätös Länsi-Herttoniemeen sijoittuvan lisä- ja väistötilan tarveselvityksen muutoksesta päätös Siltamäkeen osoitteeseen Siltakyläntie 9 sijoittuvien Siltamäen uuden yhtenäisen peruskoulun ja päiväkoti Pertun varhaiskasvatustilojen korvaavan uudisrakennuksen tarveselvityksestä päätös Vuosaareen osoitteeseen Itäreimarinkuja 1 sijoittuvien lastensuojelun erityisen huolenpidon ja päihdehoidon osastojen opetustilojen tarveselvityksestä lausunto osoitteeseen Suuntimotie 28 sijoittuvien Puisto
Resultaten av den gemensamma ansökan publiceras den 11 juni11.6.2026 08:32:00 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors stads gymnasier och yrkesinstitutet Stadin AO väckte stort intresse i den gemensamma ansökan våren 2026. Våra läroanstalter erbjuder mångsidiga möjligheter till fortsatta studier efter grundskolan.
Yhteishaun tulokset julkaistaan 11. kesäkuuta11.6.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin lukiot ja Stadin AO herättivät runsaasti kiinnostusta kevään 2026 yhteishaussa. Oppilaitoksemme tarjoavat monipuolisia jatko-opintomahdollisuuksia peruskoulun jälkeen.
Beslutsmeddelande: Svenska sektionen vid nämnden för fostran och utbildning sammanträdde i kväll 2.6.20262.6.2026 18:04:12 EEST | Pressmeddelande
Protokollet finns på sektorns webbplats.
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielisen jaoston päätöstiedote 2.6.20262.6.2026 17:42:26 EEST | Tiedote
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielisen jaoston tiistaina 2. kesäkuuta pidetyn kokouksen päätöstiedote löytyy toimialan verkkosivuilta samoin kuin esityslista. Päätöstiedote Esityslista
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme