Suomen Vuokranantajat ry

Määräaikainen vuokrasopimus on sitova – perusteetta sopimuksen purkaneet vuokralaiset velvoitettiin maksamaan saamatta jääneet vuokrat

Jaa
Helsingin hovioikeuden 29.9.2022 antamassa ratkaisussa vuokralaiset velvoitettiin maksamaan vuokrat määräaikaisen vuokrasopimuksen loppuun saakka. Vuokralaiset olivat purkaneet määräaikaisen vuokrasopimuksen ennenaikaisesti vedoten huoneiston kunnon väitettyyn puutteellisuuteen varaamatta vuokranantajalle korjausmahdollisuutta. Ratkaisu on vailla lainvoimaa (4.10.2022).

Osapuolet olivat tehneet noin vuoden mittaisen määräaikaisen vuokrasopimuksen rintamamiestalosta, jonka vuokralaiset olivat purkaneet kolmen kuukauden jälkeen ja muuttaneet pois. Käräjäoikeus ja myöhemmin myös hovioikeus katsoivat, ettei purkamiselle ollut perusteita vaan se oli ollut lainvastainen. Tästä johtuen vuokralaiset tuomittiin muiden kulujen ohessa maksamaan vuokrat, määrältään reilut 8 500 euroa, määräajan loppuun saakka.

Sopimuksen päättäminen kesken määräajan on sopimusrikkomus

Vuokrasopimus voidaan tehdä joko toistaiseksi voimassa olevana tai määräaikaisena. Toistaiseksi voimassa oleva sopimus on lähtökohtaisesti irtisanottavissa milloin tahansa, kun taas määräaikainen vuokrasopimus ei.

”Molemmat sopimukset on toki mahdollista purkaa päättymään välittömästi, jos siihen on lain mukainen peruste. Hovioikeuden mukaan tässä tapauksessa perustetta ei kuitenkaan ollut”, kommentoi Suomen Vuokranantajat ry:n lakimies Saara Penttilä.

Sopimuksen sitovuus on yleinen sopimusoikeuden pääperiaate, joka tarkoittaa sitä, että sopimukset on pidettävä ja kaikki sopimusvelvoitteet täytettävä. Jos näin ei toimi, on kyseessä sopimusrikkomus, josta toiselle sopijapuolelle aiheutuva vahinko täytyy korvata. Vahingonkorvauksella sopijapuoli pyritään saattamaan asemaan, jossa hän olisi ilman sopimusrikkomusta.

Sopimuksen rikkomisesta aiheutuva vahinko on korvattava

Määräaikaisen vuokrasopimuksen kohdalla perusteeton purkaminen sopimusrikkomuksena johtaa usein siihen, että vuokranantajalta jää sovittua vuokratuloa saamatta. Lisäksi kuluja aiheutuu usein asunnon uudelleenvuokrauksesta ja sen tyhjilläolosta.

”Tässä ratkaisussa vuokralaisten korvattaviksi tulivat myös muun muassa vuokrausilmoituksen kulut ja talon lämmityskustannukset sen tyhjillään olon ajalta”, Penttilä kertoo.

Asuinhuoneiston vuokrauksesta annettu laki velvoittaa vahinkoa kärsivän sopijapuolen ryhtymään kohtuullisiin toimenpiteisiin vahinkonsa rajoittamiseksi sillä uhalla, että joutuu muuten itse pitämään vahingon tältä osin itsellään. Samanlainen velvollisuus voi olla muissakin sopimussuhteissa lojaliteettiperiaatteen nojalla.

Käsillä olevassa ratkaisussa vuokranantaja oli pyrkinyt vuokraamaan asunnon uudelleen vuokralaisten muutettua pois. Vuokranantaja oli tuomioistuimen mukaan näin ryhtynyt riittäviin toimiin vahinkonsa rajoittamiseksi, vaikka asuntoa ei vuokranantajan yrityksestä huolimatta saatukaan uudelleen vuokrattua.

”Kyseessä oli hankalasti vuokrattava kohde, mikä tällä kertaa johti vuokratulojen menettämiseen pidemmältä ajalta”, Penttilä avaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Suomen Vuokranantajat ry
Suomen Vuokranantajat ry
Annankatu 24
00100 HELSINKI

09 1667 6421http://www.vuokranantajat.fi

Suomessa on noin 350 000 asuntoa, joita vuokraavat yksityiset vuokranantajat. Suomen Vuokranantajat on yksityisten vuokranantajien ja asuntosijoittajien valtakunnallinen järjestö. Teemme vuokraustoiminnasta palkitsevampaa, turvallisempaa ja helpompaa. Jäsenenämme on lähes 27 000 vuokranantajaa. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Vuokranantajat ry

Vuokrakehityksessä tehtiin historiaa – pääkaupunkiseudun vuokrat laskivat ensimmäistä kertaa tilastohistoriassa17.7.2025 08:59:51 EEST | Tiedote

Tilastokeskus on julkaissut vuokratilastot vuoden 2025 toiselta neljännekseltä huhti-kesäkuulta. Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat nousivat koko maassa keskimäärin 0,5 prosenttia vuoden takaisesta. Pääkaupunkiseudulla vuokrakehitys kääntyi selvästi laskevaksi – vuosimuutos oli -0,3 prosenttia. Muualla Suomessa vuokrat nousivat selkeästi enemmän, 0,9 prosenttia. Yhä useammalla alueella vuokrakehitys on jatkanut hidastumistaan ja pääkaupunkiseudun vuokrakehitys on selvästi laskevaa. Vuokrakehityksen kärjessä jatkavat Rovaniemi ja Oulu, sekä uutena kärkikolmikkoon nousi Vaasa, kommentoi Suomen Vuokranantajien ekonomisti Eemeli Karlsson.

Pääkaupunkiseudun vaikeudet näkyvät Suomen Vuokranantajien kaupunkirankingissa – Helsinki syöksyi4.7.2025 06:05:00 EEST | Tiedote

Helsinki on pudonnut peräti 12 sijaa ja löytyy nyt sijalta 23. Rovaniemi on puolestaan noussut Suomen Vuokranantajien tuoreessa kaupunkirankingissa ykköseksi, syrjäyttäen Tampereen neljän vuoden valtakauden jälkeen. Oulu nappasi kakkossijan, ja pitkäaikainen hopeamitalisti Turku on pudonnut neljänneksi Tampereen jälkeen. Kaupunkirankingissa arvioidaan 27 suurimman kaupungin houkuttelevuutta asuntosijoittajan näkökulmasta seitsemän eri mittarin avulla.

Pohjalaiskaupungit Kokkola ja Seinäjoki vahvassa nousukiidossa Suomen Vuokranantajien kaupunkirankingissa4.7.2025 06:05:00 EEST | Tiedote

Kokkola on noussut Suomen Vuokranantajien tuoreessa kaupunkirankingissa suurella harppauksella kahdeksanneksi ja Seinäjoki kolmanneksitoista. Rovaniemi puolestaan nousi ykköseksi syrjäyttäen Tampereen neljän vuoden valtakauden jälkeen. Oulu nappasi kakkossijan ja pitkäaikainen hopeamitalisti Turku on pudonnut neljänneksi Tampereen jälkeen. Pääkaupunkiseudun alamäki jatkuu: Vantaa löytyy sijalta 18, Helsinki 23 ja Espoo on kolmanneksi viimeinen. Kaupunkirankingissa arvioidaan 27 suurimman kaupungin houkuttelevuutta asuntosijoittajan näkökulmasta seitsemän eri mittarin avulla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye