Luontokato vaikuttaa sijoitussalkkuihin - Ilmariselta Luonnon monimuotoisuus -tiekartta

Maapallolla on meneillään hurja luontokato: Kasvi- ja eläinlajeja häviää ja ekosysteemit muuttuvat. Osa lajeista leviää hallitsemattomasti ja vie elintilaa muilta. Ilmarisen tehtävä on sijoittaa eläkevarat tuottavasti, turvaavasti ja vastuullisesti, jotta eläkkeet voidaan maksaa nyt ja tulevaisuudessa. Luontokato vaikuttaa talouteen ja siten sijoitussalkkuihin: Ilmarisen suorista listatuista sijoituksista neljännes on voimakkaasti riippuvaisia luonnon monimuotoisuudesta. Sijoitussalkun yhtiöistä kolmanneksella on puolestaan siihen voimakkaat vaikutukset.
- Sijoittajilla on tärkeä rooli luonnon monimuotoisuuden turvaamisessa. Pitää tunnistaa ja ehkäistä sekä luonnon monimuotoisuuteen liittyviä riskejä sijoituksille että sijoituksistamme johtuvia haittoja luonnon monimuotoisuudelle, Karoliina Lindroos sanoo.
- Emme odota, että joku kehittää valmiiksi ohjeet luonnon monimuotoisuuden huomioon ottamiseen, vaan loimme ne itse. Haluamme myös avoimesti julkaista lähestymistapamme, jotta voimme keskustella muiden toimijoiden kanssa ja tehdä yhteistyötä, jotta sijoitusalalle kehittyy yhä parempia keinoja huomioida luonnon monimuotoisuus, hän sanoo.
- Tähän mennessä talouskasvu on tehty luontopääoman kustannuksella. Sijoitustermein meillä ei ole enää varaa syödä pääomaa, vaan pitää alkaa elää koroilla.
Ilmarinen laati omaa toimintaansa ohjaavan Ilmastotiekartan vuosi sitten. Nyt julkaistaan Luonnon monimuotoisuus -tiekartta.
Ilmarisen keinot luonnon monimuotoisuuden edistämiseen
Ilmarinen huomioi toiminnassaan jo nyt luonnon monimuotoisuutta ja pyrkii kehittämään yhä parempia keinoja. Karoliina Lindroos kertoo, miten:
1) Selvitimme sijoittajan mahdollisuudet toimia
- Ensin selvitimme, mitä kaikkea kansainvälinen sijoittaja voi tehdä luonnon monimuotoisuuden huomioimiseksi ja edistämiseksi sekä millaisia luonnon monimuotoisuuteen liittyviä aloitteita ja yhteistyömahdollisuuksia sijoittajille on olemassa. Vaikka aihe on sijoittajalle monimutkainen ja käytännöt vasta kehittymässä, tunnistimme useita jo olemassa olevia keinoja huomioida luonnon monimuotoisuus sijoitustoiminnassa.
2) Arvioimme sijoitussalkkuamme
- Analysoimme listattujen osakkeiden sijoitussalkkumme, jotta tunnistamme, millaiset sijoitukset ovat merkittävimpiä luonnon monimuotoisuudelle. Materiaalisektorilla eli käytännössä raaka-aineteollisuudella on tehdyn arvion mukaan suurin riski ja vaikutukset. Jatkossa vertaamme tuloksia myös sopivaan vertailuarvoon ja kehitämme uusia sijoitus- ja salkunhoitokeinoja
3) Luonnon monimuotoisuus huomioon sijoituksissa
- Salkkuanalyysin perusteella tutkimme ja suunnittelemme toimia, jotka auttavat torjumaan luontokatoa. Voimme esimerkiksi vaikuttaa sijoituskohteisiimme, jotta nämä arvioivat ja raportoivat vaikutuksistaan ja kannattaa yhtiökokouksissa merkityksellisiä luonnolle myönteisiä esityksiä. Voimme myös noudattaa tehostettua huolellisuutta (due diligence), luoda luonnon monimuotoisuudelle kohdistetut sijoitusten valintaperusteet, tai esimerkiksi sulkea pois luonnon monimuotoisuudelle erityisen haitallista toimintaa.
4) Raportoimme avoimesti ja tarkasti
- Sijoittajalle mahdolliset arviointi- ja raportointistandardit kehittyvät nopeasti, ja pyrimme raportoimaan edistymisestämme alan parhaiden standardien mukaan. Aluksi raportoimme salkkumme luonnon monimuotoisuuteen ja luontopääomaan liittyvistä riippuvuuksista ja vaikutuksista. Jatkossa yksi mahdollisuus on esimerkiksi käyttää luonnon huomioon ottavaa Taskforce on Nature-related Financial Disclosures -viitekehystä samaan tapaan kuin käytämme ilmastonmuutoksen huomioon ottavaa Task Force on Climate-Related Financial Disclosures -raportointiviitekehystä.
Tavoitteet vuosille 2023 - 2024
Vuona 2023
- Tehostettu riskipohjainen huolellisuus (due diligence) tunnistetuilla voimakkaasti luonnon monimuotoisuudesta riippuvaisilla aloilla, alkaen materiaalisektorista.
- Oma raportointi.
Vuonna 2024
- Lisävaatimusten asettaminen aloilla, joilla on merkittäviä vaikutuksia luonnon monimuotoisuudelle, esimerkiksi sertifiointijärjestelmien käyttö.
- Luonnon monimuotoisuuteen kohdennetut vaikuttamisstrategiat.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Karoliina Lindroosvastuullisen sijoittamisen päällikkö
Puh:+358 40 577 2203karoliina.lindroos@ilmarinen.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Ilmarinen on työeläkeyhtiö ihmistä varten. Huolehdimme 1,1 miljoonan ihmisen eläketurvasta ja pidennämme työuria, jotta jokainen voi suhtautua huomiseen luottavaisena ja toiveikkaana. Me teemme töitä tänään, jotta asiakkaittemme toimeentulo on turvattu huomenna. Näin varaudumme hyvään huomiseen. Eläkevastuiden katteena on yli 60 miljardin euron sijoitusvarallisuus.
Lisätietoja: www.ilmarinen.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ilmarinen
Ilmarisen toimitusjohtajaksi Mikko Mursula23.6.2025 12:30:26 EEST | Tiedote
Ilmarisen hallitus on nimittänyt Ilmarisen uudeksi toimitusjohtajaksi KTM Mikko Mursulan. Mursula on toiminut aiemmin Ilmarisen sijoitusjohtajana ja toimitusjohtajan sijaisena.
Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärän lasku jatkuu edelleen, näkymä on heikko16.6.2025 10:15:03 EEST | Tiedote
Työntekijämäärä väheni toukokuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä -2,0 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen. Seuratuista toimialoista eniten laskivat henkilöstövuokraus, terveys- ja sosiaalipalvelut sekä majoitus- ja ravitsemisala. Maantieteellisesti tarkasteltuna työntekijämäärät laskivat kaikilla alueilla Suomessa.
Tutkimus: Kuormitus ei pudota nuoria työelämästä – ongelmana työhön kiinnittyminen11.6.2025 09:04:36 EEST | Tiedote
Huolen aihe ei ole niinkään se, että nuorten hyvin alkaneet työurat katkeaisivat liialliseen kuormitukseen. Sen sijaan työkyvyttömyyseläkettä hakevat nuoret, jotka eivät ole vielä työelämään päässeetkään. Työkyvyn ja motivaation osalta nuoret ovat varsin kahtiajakautunut ikäryhmä. Tiedot selviävät Ilmarisen juuri julkaistusta tutkimuksesta.
Tutkimus: Yhä harvempi eläkeläinen haluaisi tehdä töitä4.6.2025 10:41:21 EEST | Tiedote
Aiempaa harvempi eläkeläinen haluaisi tehdä töitä. Eläkesuunnitelmista tulisi keskustella työpaikoilla nykyistä avoimemmin ja aikaisemmin. Näin myös heille, jotka yhä haluaisivat työskennellä osittain, voitaisiin luoda mahdollisuuksia jatkaa töissä. Tiedot selviävät Ilmarisen kyselytutkimuksesta.
Kutsu kesätoimittajille: Saanko koskaan eläkettä? – tervetuloa Ilmarisen aamiaistilaisuuteen 6.6.20253.6.2025 09:03:49 EEST | Tiedote
Karkaako eläkeikä, saanko koskaan eläkettä? Miksi mielenterveyssyyt vievät yhä nuorempia pois työelämästä? Kesätoimittaja, tule tapamaan Ilmarisen väkeä ja päivitä tietosi eläkkeistä, työkyvystä sekä työurista perjantaina 6.6.2025. Luvassa on myös ideoita juttuaiheiksi. Vielä ehdit ilmoittautua !
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme