Vihreillä uusi logo ja visuaalinen ilme
8.10.2022 11:37:37 EEST | Vihreät - De Gröna | Tiedote

Vihreät ottaa käyttöön uuden maapallologon, joka symboloi hyvinvoivan ympäristön lisäksi myös hyvinvoivia ihmisiä ja taloudellista kestävyyttä, niin paikallisesti kuin planeetan tasolla.
– Me olemme liike, jota on aina yhdistänyt ympäristö, ihmisoikeudet ja globaali näkökulma.
Kuten periaateohjelmamme alkaa, “Vihreät muuttavat maailmaa, jotta elämä maapallolla voi kukoistaa”. Maapallo onkin meille yhä itsestäänselvä ja poliittista tehtäväämme kuvastava valinta logoksi, Vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo sanoo.
Logon lisäksi uudistuvat puolueen värit ja fontit. Puolueen nimenkin mukaisesti päävärinä pysyy vihreä. Vihreän sävyä on päivitetty modernimmaksi ja maanläheisemmäksi. Vihreän lisäksi ilmeeseen tuodaan moninaisuutta lukuisien raikkaiden tehostevärien avulla.
Puolueen visuaalinen ilme uudistettiin kokonaisuudessaan edellisen kerran vuonna 2006.
Ilmeuudistus toteutettiin yhdessä designtoimisto Kuudennen kanssa.
– Uudistus oli todellisen yhteistyön tulos. Ilmeen haluttiin ilmentävän sitä, millainen puolue Vihreät on: inhimillinen, moninainen ja rohkea edelläkävijä, toteaa Kuudennen strategi Matti Lehto.
Värit ovat maanläheisiä ja luonnosta tuttuja. Väripaletti on aiempaa laajempi, minkä ansiosta toiminnan moninaisuudesta voidaan viestiä entistä vahvemmin.
– Lähtökohtana oli luoda helposti lähestyttävä identiteetti, jota kaikkien puoluetoimijoiden olisi vaivatonta ja innostavaa käyttää, Lehto jatkaa.
Otsikkofontti on tunnetun Schick Toikka -toimiston Krana Fat, jossa on myös pyöreän pehmeää, mutta silti vahvaa muotokieltä. Shick Toikan suunnittelemia kirjasimia ovat käyttäneet myös mm. Marimekko, Flow Festival, Nike ja New York Times.
Yhteyshenkilöt
Maria OhisaloVihreiden puheenjohtaja, ympäristö- ja ilmastoministeri
maria.ohisalo@eduskunta.fiVeli LiikanenPuoluesihteeriVihreät De Gröna
Puh:041 549 3338Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Vihreät - De GrönaMannerheimintie 15b A, 4 krs
00260 Helsinki
09 5860 4160, viestinta@vihreat.fihttps://www.vihreat.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Mari Holopainen vaatii: Äidinkielen, matematiikan ja yleissivistävän opetuksen määrä ammatillisessa koulutuksessa on vähintään tuplattava11.6.2026 15:57:00 EEST | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja Mari Holopainen vaatii hallitukselta toimia opetuksen määrän lisäämiseksi ja yleissivistävien opintojen vahvistamiseksi.
Vihreiden Hyrköltä rohkea esitys muunkielisten lasten kielitaidon vahvistamiseen11.6.2026 11:22:14 EEST | Tiedote
Kansanedustaja ja vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö ehdottaa lasten vahvempaa ohjaamista tai jopa velvoittamista varhaiskasvatukseen ratkaisuksi kielitaidon eriytymiseen.
Vihreiden Hopsu kritisoi ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon Lähi-Idän konfliktin liian suppeaa käsittelyä: Suomen pitää edetä Palestiinan tunnustamisessa10.6.2026 13:32:42 EEST | Tiedote
Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta päätti ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon keskustelun tänään. Vihreiden kansanedustaja ja valiokuntavastaava Inka Hopsun mukaan ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko ei riittävässä määrin esitä Suomen selkeää kantaa moniin ulko- ja turvallisuuspolitiikan kysymyksiin.
Vihreiden Tynkkynen: ydinenergialaki pitää uudistaa uhraamatta kansalaisten oikeuksia osallistua10.6.2026 13:25:40 EEST | Tiedote
Vihreät tukevat ydinenergialain kokonaisuudistusta, jolla ohjaus päivitetään tähän päivään. Vihreiden Oras Tynkkynen jätti talousvaliokunnassa kuitenkin vastalauseen, jolla pyritään torppaamaan hallituksen aikeet heikentää kansalaisten osallistumista ja tiedonsaantia.
Ex-ministeri Mikkonen: Hallituksen uusin ympäristöpommi on luvituksen romuttaminen9.6.2026 16:01:25 EEST | Tiedote
Valtioneuvosto tiedotti tänään, että ympäristöministeriö on perustanut työryhmän selvittämään ympäristöön liittyvää lupaharkintaa. Selvityksen tavoitteena on tehostaa strategisesti merkittävien hankkeiden käsittelyä ja auttaa tarkastelemaan kokonaisuutena hankkeiden vaikutuksia, esimerkiksi taloudellisia, ympäristö- ja yhteiskunnallisia vaikutuksia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
