Eläinkolarien riski kasvaa taas – nämä viikot ovat vaarallisimmat
Viikonpäivien välillä eläinkolareita sattuu melko tasaista tahtia, mutta perjantaisin niitä tapahtuu hieman enemmän, kun ihmiset ajavat usein pidempiä matkoja viikonlopunviettoon, mökeille ja harrastuksiin.
Kaksi kolmesta eläinkolarista tapahtuu auringonlaskun jälkeisinä tunteina, kun eläimet lähtevät hämärän turvin liikkeelle. Pimeinä ja harmaina kuukausina loka-marraskuussa eläin on auringonlaskun jälkeen vaikeasti havaittava.
Hirvi- ja peurakolarien vauriot erilaiset
Hirven kanssa törmääminen on vakavin eläinkolari ja niissä sattuu suurin osa henkilövahinkoihin johtaneista eläinkolareista Suomessa. Henkilövahingot johtuvat hirven suuresta koosta ja siitä, että törmättäessä se kaatuu helposti auto päälle ja läpi tuulilasin.
Peurakolareissa sattuu harvoin henkilövahinkoja.
- Auton alaosa kuin puskuri ja valoumpiot ottavat yleensä osumaa, myös auton kylkivahinkoja esiintyy peuran lentäessä iskun voimasta sivulle. Useimmiten vauriot ovat kuitenkin niin pieniä, että auton voi hyvin ajaa pois kolaripaikalta, kommentoi Ifin ajoneuvovakuutusten tuotepäällikkö Johanna Johansson.
Vielä pienemmistä eläimistä, kuten ketuista, jäniksistä ja linnuista koituu autolle usein vain pieniä vaurioita kuten ajovalojen rikkoontumisia tai auton alapuolen muoviosien rikkoontumisia.
Kaikista eläinvahingoista joka kymmenes johtaa auton lunastukseen ja hirvieläinkolareista 30 prosenttia.
- Ota varoitusmerkit hirvivaarasta vakavasti ja valitse oikea tilannenopeus erityisesti pimeällä sekä ilta- ja aamuhämärän aikaan, Johansson muistuttaa.
Pienennä eläinkolarin riskiä
- Vältä hämärässä ajamista
- Käytä pitkiä ajovaloja, kun mahdollista
- Hirvivaara-alueilla laske ajonopeutta
- Jos eläin tulee eteen, väistä takapuolelta, jos mahdollista
- Jos kolari sattuu, huolehdi muiden tielläliikkujien varoittamisesta
- Ilmoita eläinkolarista aina poliisille, joka huolehtii eläimen hävittämisestä
Lue lisää eläinkolareista ja niihin varautumisesta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Henna Nikkariviestinnän asiantuntija
Puh:010 514 1245henna.nikkari@if.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
If vakuuttaa kaiken, mikä on elämässä arvokasta: ihmiset, eläimet, kodit, autot ja paljon muuta. Me hoidamme vakuutusasiat mutkattomasti, helposti ja hetkessä. Autamme myös yrityksiä turvaamaan toimintansa silloin, kun vahinko sattuu. 6 700 ammattitaitoista työntekijäämme huolehtivat, että 3,7 miljoonaa asiakastamme Pohjoismaissa ja Baltiassa saavat tarvitsemaansa apua ja oikeanlaista turvaa – jos jotain sattuisi tapahtumaan. If kuuluu Sampo-konserniin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta If Vakuutus
Turvallisesti löylyyn juhannuksena - saunassa sattuu valtaosa palovammoista17.6.2025 07:30:00 EEST | Tiedote
Saunat lämpenevät pian taas keskikesän juhlan kunniaksi ja tänä vuonna taustalla soi monella varmasti KAJ:n euroviisuhitti ”Bara bada bastu”. Saunaa ylistävä kappale muistuttaa osuvasti, että löylyistä kuuluu nauttia. Rentoutuessakin on tärkeä pitää mielessä turvallisuus, sillä sauna on keittiön ohella yksi yleisimmistä palovahinkojen syntypaikoista.
Kyselytutkimus: Suomessa jäädään herkemmin sairauslomalle kuin muissa Pohjoismaissa12.6.2025 07:45:00 EEST | Tiedote
Ifin Nordic Health Report -tutkimuksesta selviää, että suomalaisista vain joka kymmenes menee työpaikalle, jos tuntee itsensä sairaaksi. Norjassa työpaikalle menee joka kolmas ja Ruotsissakin melkein joka viides.
Kyselytutkimus: Nuoret naiset stressaavat säännöllisesti lähes kaksi kertaa useammin kuin miehet2.6.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Ifin tuoreesta Nordic Health Report -terveystutkimuksesta selviää, että säännöllinen stressi on yleistä nuorissa aikuisissa. Erityisesti nuoret naiset kokevat säännöllistä stressiä selvästi muuta väestöä useammin, ja psyykkinen kuormitus vaikuttaa vahvasti myös heidän työkykyynsä.
Jopa 200 000 euroa ylimääräistä korvausta kestävistä valinnoista vahingonkorjauksessa – If lanseerasi ainutlaatuisen konseptin Suomessa27.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
If toi yritysasiakkaille suunnatun vastuullinen rakennus -palvelun Suomeen viime viikolla. Sen tarkoituksena on tukea vastuullista korjausrakentamista suurvahingon jälkeen.
Kyselytutkimus: Varkaudet ja autoilijoiden käytös pyöräilijöiden suurimpia huolenaiheita20.5.2025 07:30:00 EEST | Tiedote
Peräti 39 prosenttia pyöräilijöistä on huolissaan autoilijoiden käytöksestä tai heidän aiheuttamistaan vaaratilanteista, selviää Ifin kyselytutkimuksesta aktiivipyöräilijöille. Jalankulkijoiden käytöksestä on huolissaan 20 prosenttia ja toisten pyöräilijöiden 15 prosenttia vastaajista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme