Osuuskunta KPY

KPY:n edustajisto päätti osuuskunnan sääntöjen muuttamisesta ja osuuksien jakamisesta

12.10.2022 12:00:00 EEST | Osuuskunta KPY | Tiedote

Jaa
Jokaisen nykyisen osuuden jakaminen neljäksi osuudeksi ei vaikuta osuuksien kokonaisarvoon. Edustajiston nyt päättämät sääntömuutokset eivät edellytä jäseniltä tai osuudenomistajilta toimenpiteitä.

Osuuskunta KPY:ssä ylintä päätösvaltaa käyttävä edustajisto teki kokouksessaan 11.10.2022 päätöksiä, joiden tarkoituksena on edistää KPY:n mahdollisen First North -listautumisen valmistelua.

Edustajisto päätti KPY:n osuuksien jakamisesta siten, että jokainen nykyinen osuus jaetaan neljäksi osuudeksi. Osuuksien jakaminen toteutetaan käytännössä maksuttomalla osuusannilla. Siinä kullekin osuudenomistajalle annetaan maksutta uusia osuuksia osuudenomistajien omistamien osuuksien mukaisessa suhteessa siten, että kutakin osuutta kohti annetaan kolme (3) uutta osuutta.

”Olemme tehneet vastaavan kaltaisen teknisen toimenpiteen jo aiemmin, kun yksi puhelinosake muunnettiin sadaksi KPY:n osuudeksi vuonna 2007. Toimenpiteellä ei ole vaikutusta osuuksien kokonaisarvoon. Sen tarkoituksena on osuuksien vaihdantamahdollisuuksien parantaminen kasvattamalla osuuksien määrää”, KPY-konsernin toimitusjohtaja Anssi Lehikoinen kommentoi.

Päätöksen myötä nykyisin esimerkiksi sata (100) KPY:n osuutta omistava osuudenomistaja omistaa jatkossa 400 osuutta. Osuuksien jakamisen johdosta osuuskunnan sääntöjen mukaista osuusmaksua muutetaan 0,085 eurosta 0,02125 euroon. Osuusmaksujen muodostama osuuspääoma pysyy muuttumattomana. Muutos ei edellytä nykyisiltä omistajilta toimenpiteitä.

Edustajisto päätti kokouksessaan lisäksi hyväksyä hallituksen esittämät muut muutokset Osuuskunta KPY:n sääntöihin ja vaalijärjestykseen. Kyseisten muutosten tavoitteena on osaltaan mahdollistaa KPY:n mahdollinen listautuminen Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalle.

Tiedot hallituksen ehdottamista sääntömuutoksista sekä niiden keskeisestä sisällöstä on lähetetty KPY:n jäsenille etukäteen tiedoksi syyskuussa 2022. Muutokset eivät vaikuta KPY:n jäsenten ja osuudenomistajien omistusten kokonaisarvoon. Ne eivät myöskään vaikuta jäsenten mahdollisuuksiin vaikuttaa osuuskunnan toimintaan. Edustajiston nyt päättämät sääntömuutokset eivät edellytä jäseniltä tai osuudenomistajilta toimenpiteitä.

KPY tekee osuuksien jakamista ja sääntömuutoksia koskevat tarvittavat ilmoitukset niiden rekisteröimiseksi kaupparekisteriin ja arvo-osuusjärjestelmään. Rekisteröinnit toteutetaan lähipäivinä.

First North -listautumista edistetään aktiivisesti, päätöksen ajankohta siirtyy

Kuten aiemmin on tiedotettu, KPY selvittää mahdollisuutta listautua Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalle. KPY on aiemmin arvioinut, että First North -listautuminen olisi mahdollinen aikaisintaan tämän vuoden lopulla, mutta aikatauluun voi vaikuttaa esimerkiksi Voimatelin ja Enersense International Oyj:n järjestelyn käsittely Kilpailu- ja kuluttajavirastossa. KPY ja Enersense International Oyj ovat kesäkuussa allekirjoittaneet sopimuksen, jonka mukaisesti Enersense hankkii KPY:n tytäryhtiön Voimatel Oy:n koko osakekannan osakevaihdolla. Yrityskauppa on ehdollinen muun muassa Kilpailu- ja kuluttajaviraston hyväksynnälle.

First North -listautuminen olisi KPY:n tulevaisuuden kannalta merkittävä askel. Tämä huomioiden KPY:n hallitus on arvioinut, että olosuhteet eivät juuri nyt ole parhaat mahdolliset listautumiselle ja on siksi päättänyt siirtää listautumista koskevaa päätöstä tämän vuoden loppua myöhempään ajankohtaan.

”Markkinoihin liittyy tällä hetkellä useita epävarmuuksia ja geopoliittinen tilanne on hyvin arvaamaton. Lisäksi Voimatel-järjestelyn kilpailuviranomaisprosessi on edelleen kesken. Koska kyseessä on yhden keskeisimmän tytäryhtiömme omistusta koskeva järjestely, asia on olennainen myös KPY:n omistajien kannalta. Katsomme, että tämä järjestely on tärkeää saattaa päätökseen, ennen kuin mahdollisesta First North -listautumisesta ja sen toteuttamisesta voidaan päättää”, KPY:n hallituksen puheenjohtaja Tarja Tikkanen kommentoi.

KPY tiedottaa mahdollisen First North -listautumisen tavoiteaikataulusta tarkemmin, kun Kilpailu- ja kuluttajaviraston Voimatel-järjestelyä koskeva päätös on saatu.

Toteutuessaan First North -listautuminen edistäisi osaltaan KPY:n strategista uudistumista sekä mahdollistaisi luotettavan ja joustavan osuuksien vaihdannan KPY:n omistajille. ”Tämä arvio ei ole muuttunut. Edistämme edelleen asiaa aktiivisesti”, Tikkanen päättää.

Lisätietoja: KPY-konsernin toimitusjohtaja Anssi Lehikoinen, puh. 050 328 2648, anssi.lehikoinen@kpy.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Osuuskunta KPY
Osuuskunta KPY
Viestikatu 7 A
70600 KUOPIO

Vaihde 017 369 7800http://www.kpy.fi

KPY on arvopohjainen monialakonserni, jonka omistaa Osuuskunta KPY:n osuudenomistajien muodostama yhteisö. Haluamme luoda elinvoimaa omaa toimintaamme laajemmin sijoittamalla arvopohjaamme sopiviin, toimintansa käynnistys- ja alkuvaiheen ohittaneisiin kannattavan kasvun yhtiöihin sekä kehittämällä modernia työpäiväkokemusta edistäviä toimitilakiinteistöjämme. Olemme lähes 140-vuotias, omistusyhtiöidemme kehittämiseen vahvasti sitoutunut konserni, jonka liikevaihto vuodelta 2021 ylitti 300 miljoonaa euroa.

Visionamme vuoteen 2026 on olla liike-elämän ekosysteemi, joka on yksi Suomen arvostetuimmista menestyjien kasvuympäristöistä. Tätä visiota toteutamme sekä omistamalla aiempaa monipuolisemmin kiinnostavia yhtiöitä (KPY Momentum -strategia) että luomalla ekosysteemejä ja yhteisöjä, jotka houkuttelevat osaajia ja luovat edellytyksiä yritysten kasvulle (KPY Nova -strategia). Katsomme, että Momentum ja Nova -strategialinjamme täydentävät ja tukevat luontevasti toinen toisiaan. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Osuuskunta KPY

KPY jakaa osuuskorkoa noin 2,6 miljoonaa euroa11.3.2026 09:00:03 EET | Tiedote

Osuuskunta KPY:n edustajiston varsinainen kokous pidettiin 10.3.2026. Kokouksessa edustajisto vahvisti tilinpäätöksen vuodelta 2025. KPY-konsernin taloudellinen kehitys on vahvistunut selkeästi, mikä näkyy niin tuloksessa kuin konsernin parantuneessa taloudellisessa asemassa. Ensimmäistä kertaa tilinpäätöstiedotteessa julkaistu KPY:n omaisuuden nettovarallisuusarvo (NAV) oli vuonna 2025 yhteensä 246,3 (179,6) miljoonaa euroa, eli 9,65 (8,09) euroa osuutta kohden. Tilikauden oikaistu liikevoitto oli 9,0 (2,5) miljoonaa euroa. Konsernin omavaraisuusaste oli 54,4 (46,5) prosenttia. Suluissa esitetyt luvut viittaavat edellisen vuoden vastaaviin lukuihin. Edustajisto päätti hallituksen esityksen mukaisesti, että vuoden 2025 tuloksesta osuuskorkoa jaetaan 0,10 (0,09) euroa osuudelta. Yhteensä osuuskorkoa jaetaan noin 2,6 (2,0) miljoonaa euroa. Osuuskorko on noin 25 % omistusten KPY:lle vuonna 2025 tuomasta nettokassavirrasta. Päätös vastaa KPY:n taloudellista tavoitetta. KPY:n tavoitteena on

Osuuskunta KPY:n edustajiston puheenjohtajisto jatkaa – Antti Haapakorva valittiin toiselle puheenjohtajakaudelle23.1.2026 08:58:58 EET | Tiedote

Osuuskunta KPY:n edustajisto valitsi järjestäytymiskokouksessaan 22.1.2026 puheenjohtajiston alkavalle kaudelle. Nykyinen puheenjohtajisto jatkaa tehtävissään. Edustajiston puheenjohtajana jatkaa kauppatieteiden maisteri Antti Haapakorva, joka valittiin toiselle kolmivuotiskaudelle. Varapuheenjohtajiksi valittiin Aleksi Eskelinen (1. varapuheenjohtaja), Tuula Väätäinen (2. varapuheenjohtaja) ja Markku Söderström (3. varapuheenjohtaja).

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye