
Vapaus viestiä? -valokuvanäyttely kertoo kehitysvammaisten viestintätavoista

Vapaus viestiä? -valokuvanäyttelyssä selviää, millaisia haasteita ja mahdollisuuksia erilaiset viestintätavat tuovat arjessa. Näyttelyn haastatteluissa wärjäämöläiset kertovat viestintävälineistään, kenelle he viestivät ja miten heille olisi hyvä viestiä. Näyttely valottaa, miten viestiä, kun esimerkiksi puhe tai kirjoitus eivät ole käytettävissä. Digitaaliset sovellukset ovat hyvä apuväline. Yhteyttä voi pitää esimerkiksi pelkillä kuvilla tai emojeilla.
- Halusimme tuoda esiin eri viestintätapojen rikkauden ja tutustua siihen, millaista viestintää wärjäämöläiset käyttävät arjessaan. Näyttelyn nimi nousi museolla heränneestä kysymyksestä, miten esimerkiksi henkilö, joka ei puhu tai kirjoita, kokee tulevansa ymmärretyksi. Miten wärjäämöläiset kokevat vapauden ilmaista itseään ja kokevatko he vapautta viestiä itselleen parhaalla tavalla? Yhteistyö Taideverstas Wärjäämön kanssa oli meille hieno kokemus ja meidät otettiin ilolla vastaan, kertoo projektitutkija Essi Manner.
Postimuseo dokumentoi Wärjäämöllä yhden päivän ajan ja tutustui esimerkiksi aamukokoontumiseen, digiryhmään sekä draamaryhmän harjoituksiin. Wärjäämö on Tampereen kaupungin kehitysvammaisille henkilöille suunnattu taiteen tekemiseen keskittyvä toimintakeskus.
Postimuseon ja Wärjäämön yhteinen dokumentointi on toteutettu osana TAKO-verkoston nykydokumentointitempausta, joka järjestettiin 16.9.2022 teemalla “vapaus”. Postimuseon teemana oli ”vapaus viestiä”. Nykydokumentoinnissa tallennetaan museoiden kokoelmiin aikamme ilmiöitä ja ajankohtaisia tapahtumia tuleville sukupolville. TAKO-verkosto on ammatillisten museoiden tallennus- ja kokoelmayhteistyöverkosto, joka koordinoi museoiden valtakunnallista tallennustyönjakoa ja edistää monipuolista kokoelmatyötä.
Vapaus viestiä -nykydokumentointi on myös osa MuseoX-hanketta, joka on Postimuseon ja Tampereen historiallisten museoiden Suomen pelimuseon ja Mediamuseo Rupriikin yhteishanke.
Vapaus viestiä? -valokuvanäyttely 25.10. – 27.11.2022 Postimuseo, museokeskus Vapriikki 2 krs., Alaverstaanraitti 5, Tampere.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Essi MannerprojektitutkijaPostimuseo
Puh:050 551 7669essi.manner@postimuseo.fiOlli Nordlingdigituottaja, museopedagogiPostimuseo
Puh:050 415 1789olli.nordling@postimuseo.fiKuvat




Linkit
Tietoja julkaisijasta
Postin ja viestinvälityksen historiaa 1600-luvulta nykyisyyteen ja tulevaan.
Postimuseo luo ymmärrystä ja merkityksiä viestintäkulttuurista ja yhteiskunnan perustoiminnoista: viestien ja tavaroiden liikkumisen historiasta, nykyhetkestä ja tulevaisuudesta. Postimuseo tallentaa ja välittää tietoa, aineistoja ja elämyksiä kestävästi.
Postimuseolla on valtakunnallinen vastuumuseotehtävä yhdessä Tampereen historiallisten museoiden kanssa, erityisalana viestintä, peli, posti ja digitaalinen elämä.
Postimuseon näyttelyt sijaitsevat museokeskus Vapriikissa, Alaverstaanraitti 5, Tampere.
Postimuseo kuuluu Trafiikki-museoiden verkostoon.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Postimuseosäätiö sr
Demoskene talteen -hanke on käynnistynyt24.5.2024 12:40:15 EEST | Tiedote
Demoskene talteen -hankkeessa digitoidaan demoskenen historiaa ja nykyisyyttä sekä tehdään ilmiöstä dokumenttielokuva. Tärkeänä osana on demoskenen harrastajien haastattelut. Hanke edistää demoskenen tunnettavuutta sekä kulttuuriperintöaineiston saatavuutta ja saavutettavuutta. Hanke on Postimuseon ja Tampereen historiallisten museoiden yhteishanke ja kestää vuoden 2024 loppuun asti.
Hillittömiä underground-sarjakuvia Postimuseossa22.5.2024 14:03:00 EEST | Tiedote
Underground-sarjakuvat mullistivat sarjakuvamaailman 1960-luvulla. Sarjakuvia Yhdysvalloista ja Suomesta on esillä Postimuseossa museokeskus Vapriikissa Tampereella kesän ajan 30.5.–25.8.2024. Sarjakuvat ovat keräilijä Kari Elkelän kokoelmista.
Uusi teos kokoaa Suomen varhaispostin laajan historian yhteen4.4.2024 14:40:09 EEST | Tiedote
Postimuseon julkaisema teos Suomen varhaisposti – kuriiriposti, kruununposti ja varhainen yleinen posti esittelee Suomen varhaispostin kirjeiden eri tyypit ja niillä esiintyvät mustemerkinnät. Yli sadan kuvan avulla esitellään aikakautensa elämästä kertovia kirjeitä vuosilta 1580–1870. Kirja palvelee Suomen filatelian ja historian tutkimusta sekä varhaispostin keräilyä. Teoksesta on iloa myös yleisesti historiasta ja esimerkiksi vanhoista käsialoista kiinnostuneille.
Trafiikki-museoilla menestyksekäs vuosi 202321.2.2024 15:45:26 EET | Tiedote
Liikenteen, viestinnän ja teknologian alan yhteistyöverkosto Trafiikin jäsenmuseoille vuosi 2023 oli onnistunut. Se sisälsi kävijäennätyksiä, yleisömagneetteja ja uudistumisia. Uudet yleisöt ja uudistuneet museotilat nostavat sisällöt uudella tavalla esiin vuonna 2024.
Oma ääni kuuluviin somessa – mediakasvatusta senioreille ja nuorille20.2.2024 12:15:14 EET | Tiedote
Postimuseon hanke ”Oma ääni kuuluviin somessa!” kutsuu seniorit ja nuoret mediakasvatus-työpajoihin kohtaamispaikka Kuplaan Tampereelle ja Museo Merkkiin Helsinkiin keväällä 2024. Hankkeessa tuotetaan ja testataan uusia toimintamalleja museoiden mediakasvatustyöhön.