Oulun yliopisto

Oulun yliopisto aloittaa ainutlaatuisen EU-rahoitteisen kestävään kehitykseen tähtäävän tohtorikoulutusohjelman

Jaa
Oulun yliopistossa alkaa ainutlaatuinen kestävän kehityksen ja kuvantamis- ja karakterisointimenetelmät yhdistävä kansainvälinen tohtorikoulutusohjelma. ”Kestävään kehitykseen liittyvät teemat ovat tällä hetkellä keskeisimpiä tutkimuksen kohteita. Meidän on ratkaistava useita tulevaisuuteen liittyviä haasteita, kuten siirtyminen vihreään energian tuotantoon ja käyttöön, ihmisten elinikäinen terveys ja kestävän digitaalisen tulevaisuuden luominen. Siksi tarvitaan myös uusien asiantuntijoiden koulutusta”, sanoo tohtorikoulutusohjelman koordinaattori, professori Marko Huttula Oulun yliopistosta.

I4WORLD-tohtorikoulutusohjelma yhdistää YK:n kestävän kehityksen teemoja uusimpien tutkimusmenetelmien käyttöön ja hyödyntämiseen. Kuvantamis- ja karakterisointimenetelmillä voidaan tutkia monipuolisesti hyvin erilaisia kohteita materiaaleista ja maankamarasta lääketieteen sovelluksiin.

Ohjelman ytimessä YK:n tavoitteista ovat erityisesti kestävä teollisuustuotanto, puhdas energia, puhdas vesi, biodiversiteetti ja ympäristö sekä terveys ja hyvinvointi. Niiden pohjalle rakentuvat tohtorikoulutusohjelman tutkimusteemat ja -projektit, joissa koulutettavat tulevat työskentelemään. Ohjelmaan tullaan valitsemaan 25 väitöskirjatutkijaa.

”Keskeinen tavoite on lisäksi tuoda yhteen huippututkimus, huippulaitteistot ja vahvistaa monitieteistä kansainvälistä yhteistyötä. Esimerkiksi mukana olevat tutkimuslaitteistot, kuten MAXIV-synkrotronisäteilylaboratorio Ruotsissa antavat uniikit mahdollisuudet tehdä tutkimusta”, jatkaa Huttula. Hänen mukaansa vastaavaa tohtorikoulutusohjelmaa ei ole toteutettu missään aiemmin.

Ohjelma toteutetaan laajassa kansainvälisessä verkostossa. Mukana on 18 yliopistoa ja tutkimuslaitosta, kymmenen yritystä ja seitsemän muuta organisaatiota.

Oulun yliopistosta ohjelmaan osallistuu 24 tutkimusyksikköä kuudesta tiedekunnasta. Niiden asiantuntijat toteuttavat ohjelman opetusta ja tutkimustyötä.

I4WORLD on saanut merkittävän 3,34 miljoonan euron rahoituksen laajasti kilpaillusta EU:n Horisontti Eurooppa -puiteohjelman Marie-Sklodowska-Curie-Action-COFUND -toiminnosta. EU kattaa 49 prosenttia kustannuksista. 51 prosentista kustannuksia vastaa Oulun yliopisto.

Marko Huttulan johdolla on aiemmin toteutettu I4FUTURE-tohtorikoulutusohjelma, johon osallistui 20 väitöskirjatutkijaa. Myös siinä keskityttiin kuvantamis- ja karakterisointimenetelmiin.

”Kokemukset I4FUTURE-ohjelmasta olivat hyvät, ja sen väitöskirjatutkijoista osa työllistyi sen jälkeen mukana olleisiin yrityksiin. Se vahvisti myös Oulun yliopiston roolia kansainvälisesti tunnettuna tutkijakouluttajana”, kertoo Huttula.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Professori Marko Huttula, Oulun yliopisto, Nano- ja molekyylisysteemit -tutkimusyksikkö NANOMO, puh. 0400 566 218, sähköposti: Marko.Huttula@oulu.fi



Viestintäasiantuntija Tiina Pistokoski, Oulun yliopisto, puh. 040 7161 387, sähköposti: Tiina.Pistokoski@oulu.fi

Tietoja julkaisijasta

Oulun yliopisto
Oulun yliopisto
Pentti Kaiteran katu 1
90570 Oulu

0294 480 000https://www.oulu.fi/fi

Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto

Oulun yliopisto ja Oulun ammattikorkeakoulu mukana valtakunnallisessa Opin.fi-palvelussa – suomalaisten korkeakoulujen avoimia opintoja nyt yhdessä paikassa7.5.2025 05:52:00 EEST | Tiedote

Oulun yliopisto ja Oulun ammattikorkeakoulu Oamk ovat mukana uudessa valtakunnallisessa Opin.fi-palvelussa, joka kokoaa korkeakoulujen avoimia opintoja yhteen paikkaan. Maksuton palvelu tekee opintojen löytämisestä ja vertailusta helppoa ja kiinnostavaa. Opinnot ovat tarjolla joustavasti kaikenikäisille, monet ajasta ja paikasta riippumatta. Opiskeltavaa löytyy esimerkiksi kestävästä kehityksestä uusiin teknologioihin ja hyvinvoinnista terveyteen ja turvallisuusalaan.

Ferritiinitasot eivät näytä liittyvän merkittävästi PCOS-naisten hedelmällisyyteen tai aineenvaihdunnalliseen terveyteen24.4.2025 05:35:00 EEST | Tiedote

Ferritiinitasot ovat munasarjojen monirakkulaoireyhtymää (PCOS) sairastavilla naisilla keskimäärin korkeammat kuin verrokeilla, mutta tällä ei ole merkittävää vaikutusta heidän hedelmällisyyteensä tai metaboliseen terveydentilaansa. Myöskään raudanpuutteella ei vaikuta olevan yhteyttä PCOS-naisten lapsettomuuteen. Tulokset perustuvat Oulun yliopistossa tehtyyn tutkimukseen, jossa selvitettiin ferritiinitasojen merkitystä PCOS-naisten terveydelle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye