Miten data voi auttaa energiansäästössä? – Sitra avaa ratkaisuhaun
Akuuttiin energiakriisiin tarvitaan paitsi laaja valikoima kansalaisten ja yritysten säästötoimia, myös uudenlaisia ratkaisuja. Suomessa on tarjolla paljon avoimia datalähteitä, ja niistä saatava data voi auttaa kriisin selättämisessä. Sitra haluaa löytää ja kokeilla uusia datapohjaisia ratkaisuja ja avaa yrityksille ja muille toimijoille suunnatun Energiankäyttö haltuun datan avulla -ratkaisuhaun.
Haussa on tarkoitus sysätä liikkeelle Sitran rahoituksella erilaisia datalähteitä hyödyntävien tuotteiden ja palvelujen kehitystä. Niiden avulla etenkin pienet energiankäyttäjät, kuten kotitaloudet, pienyritykset ja taloyhtiöt voisivat säästää sähköä tai lämpöä. Haulla on tarkoitus kehittää myös ratkaisuja, jotka tasaavat energian kulutushuippuja. Ratkaisun toivotaan auttavan energiankäyttäjää tekemään fiksumpia valintoja.
”Kriisiaikana kannattaa katsoa kaikki energiansäästön kortit, mutta ratkaisuja tarvitaan myös akuutin kriisin jälkeen. Siirtymä kohti uusiutuvia energiamuotoja edellyttää esimerkiksi toimivia keinoja tasata kulutuspiikkejä myös jatkossa", kertoo Datatalouden tiekartta -projektin projektijohtaja Laura Halenius Sitrasta.
Esimerkiksi kansainvälinen energianjärjestö IEA on arvioinut, että Euroopan vaikea energiatilanne voi jatkua vuosia.
”Parhaassa tapauksessa ratkaisuhaussa syntyvillä palveluilla voidaan auttaa tämän tai ensi talven hankalassa energiatilanteessa. Ratkaisulle todella on nyt kysyntää”, jatkaa Halenius.
Haku on auki monenlaisille toimijoille - hakuaika päättyy 21. marraskuuta
Sitra tavoitteena on löytää enintään 15 pilottihanketta, jotka noudattavat reilun datatalouden periaatteita Nyt avattavassa ratkaisuhaussa kerätään oppeja ja kokemuksia, joita on tarkoitus jakaa ja julkaista pilottihankkeiden toteutuksen päätteeksi niin, että muutkin voivat hyötyä saaduista tuloksista.
Haussa on kaksi kierrosta. Hakuaika ensimmäiseen vaiheeseen päättyy 21.11.2022 ja tarjolla on arviolta 5 000–15 000 euroa kutakin valittavaa pilottihanketta kohden. Toteutuneista hankkeista valitaan jatkoon eli toiseen vaiheeseen enintään kolme parasta. Ne voivat hakea ratkaisun jatkokehitykseen Sitralta keväällä 2023 noin 20 000–50 000 euroa. Ratkaisuhaku on auki monenlaisille toimijoille, mukaan voivat hakea esimerkiksi yritykset, yhdistykset, opiskelijaryhmät kuin erilaisten toimijoiden muodostamat yhteistyöryhmät.
Ratkaisuissa hyödynnettävät datalähteet voivat olla julkista ja avointa dataa, kuten sähkön hintatietoja kulutustilastoja ja säätietoja, tai ihmisten ja organisaatioiden omaa dataa, kuten käyttäjien omaa kulutushistoriaa.
”Tavoitteena on myös haun avulla tunnistaa, millaista energiansäästöä edistävää dataa ei ole vielä avoimesti saatavilla sekä kannustaa sen avaamiseen”, Halenius jatkaa.
Ratkaisuhaun tarkemmat hakuohjeet ja -ehdot löytyvät hakuilmoituksesta.
Sitra on korostanut energiakriisiin varautumista jo pian Venäjän hyökkäyssodan alkamisen jälkeen. Sitra on myös yksi kansallisen Astetta alemmas -energiansäästökampanjan alullepanijoista ja toteuttajista. Kampanjassa kannustetaan kansalaisia ja organisaatioita laskemaan energiankulutusta astetta alemmas arkisilla teoilla. Mukana jo yli 500 organisaatiota.
Energiankäyttö haltuun datan avulla -ratkaisuhaku on osa Sitran Datatalouden tiekartta -projektia, joka tuo eri tahoja yhteen tunnistamaan mahdollisuuksia dataan pohjautuvassa tulevaisuuden taloudessa.
Sitra luotsaa datatalouden kansallista tiekarttatyötä, joka tarjoaa näkemyksiä muun muassa datapohjaisten liiketoimintamallien rakentamiseen ja datan hyödyntämiseen yhteiskunnan ja talouden kehittymiseksi.
Lisätiedot
Laura Halenius, projektijohtaja, Datatalouden tiekartta -projekti, laura.halenius@sitra.fi, puh. 040 716 7885
Johanna Kippo, viestinnän asiantuntija, johanna.kippo@sitra.fi, puh. 050 436 1898
Lisätiedot hakumenettelystä
Tarmo Toikkanen, johtava asiantuntija, Datatalouden tiekartta -projekti, tarmo.toikkanen@sitra.fi, puh. 050 603 874
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Sitra on aktiivinen tulevaisuudentekijä, joka tutkii, selvittää ja ottaa kumppanit eri sektoreilta mukaan ennakkoluulottomiin kokeiluihin ja uudistuksiin. Tulevaisuustyön tähtäimessä on Suomi, joka menestyy kestävän hyvinvoinnin edelläkävijänä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sitra
Ny valkompass för ungdomar lockar med videor8.5.2024 07:00:00 EEST | Tiedote
I EU-valet kan finländska ungdomar testa en valkompass som planerats för dem. Den gemensamt utformade valkompassen är i videoformat på ungdomarnas begäran. Valkompassen utnyttjar öppen källkod. Med hjälp av källkoden kan vem som helst bygga en egen valkompass.
Nuorten uusi vaalikone houkuttelee videoilla8.5.2024 07:00:00 EEST | Tiedote
Suomalaiset nuoret pääsevät testaamaan heille suunniteltua vaalikonetta eurovaaleissa. Yhdessä suunniteltu vaalikone on nuorten toiveesta videomuotoinen. Vaalikoneen avoimen lähdekoodin avulla kuka tahansa voi rakentaa oman versionsa koneesta.
WCEF2024: Europa behöver snarast en cirkulär inre marknad för att trygga den ekonomiska säkerheten18.4.2024 09:32:48 EEST | Tiedote
EU tillkännagav inrättandet av ett nytt resurscentrum för cirkulär ekonomi, som utvecklats tilsammans med Sitra.
WCEF2024: Euroopan talouden turvaaminen tarvitsee kiertotalouden mukaiset sisämarkkinat18.4.2024 09:32:48 EEST | Tiedote
EU perustaa uuden kiertotalouden osaamiskeskuksen, jonka se on kehittänyt yhdessä Sitran kanssa.
Cirkulära lösningar motverkar förlusten av biologisk mångfald och skapar nya affärsmöjligheter – se Europas topp 30-lista15.4.2024 16:15:00 EEST | Tiedote
En lista med 30 europeiska företag, som presenterades vid World Circular Economy Forum 2024 i Bryssel, visar hur cirkulära lösningar kan minska förlusten av biologisk mångfald och öppna upp nya affärsmöjligheter. Vid sidan av listan släpper framtidshuset Sitra en handbok som är den första i sitt slag för att utveckla affärsmodeller för cirkulär ekonomi för att uppnå naturmålen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme