Yritykset varautuvat rahoitusjärjestelyihin, Finnvera valmiina joustoihin
27.10.2022 09:19:30 EEST | Finnvera Oyj | Tiedote

Kuluttajien luottamus on historiallisen alhaalla, mikä tulee vaikuttamaan kuluttajille suunnattujen tuotteiden ja palveluiden kysyntään. Myös yleinen kustannustason nousu sekä korkojen nousu vaikuttavat monen yrityksen talouteen. On todennäköistä, että joustoja tarvitaan, jotta pk-yritykset selviävät tulevasta monin tavoin haastavasta ajasta. Finnvera on varautunut joustoihin rahoituksessaan.
- Aihetta huoleen varmasti on, sillä joillakin yrityksillä on vaikeuksia edessä. Toisaalta esimerkiksi energiamurros on tuonut myös aivan uudenlaista kysyntää ja positiivisia mahdollisuuksia, joihin kannattaa tarttua. Me olemme osaltamme valmiita joustoihin ja tulemme myöntämään maksuvapaita yrityksille tilanteissa, joissa tämä käsillä oleva tilanne vaikuttaa tilapäisesti negatiivisesti maksukykyyn. Haluamme myös olla tukemassa rahoituksellamme uudistumista ja mahdollisuuksiin tarttumista, toteaa Finnveran liiketoimintajohtaja Juuso Heinilä.
Joustoihin on varauduttu yritysten osalta, joilla kannattavan liiketoiminnan edellytykset
Finnveran 25 300 asiakkaasta valtaosa on mikro-, pk- ja midcap-yrityksiä. Koronapandemian alkuvaiheessa keväällä 2020 rahoitusten uudelleenjärjestelyt eli pääasiassa lyhennysvapaat olivat ensimmäinen keino, jolla yritykset pyrkivät varautumaan kassan kestävyyteen. Yritykset käyttivät lyhennysvapaita erittäin paljon, ja rahoitusten uudelleenjärjestelyjä tehtiin vuoden 2020 aikana lähes 14 000 kappaletta, mikä oli 170 prosenttia edellisvuotta enemmän.
Jo vuonna 2021 uudelleenjärjestelyjen määrä normalisoitui reiluun 7 000 kappaleeseen, ja yritysten maksukyky pysyi pandemiasta huolimatta varsin hyvänä. Finnveran suosittua pk-takausta käytettiin poikkeusoloissa yritysten toiminnan uudelleensuuntaamiseen ja käyttöpääoman vahvistamiseen, ja tuote on yhä käytettävissä
Vaikka nyt ei ole odotettavissa pandemian kaltaista kriisitilannetta, poikkeustilanteet tuntuvat yritystoiminnassa.
- Finnvera toimii pankkien kanssa läheisessä yhteistyössä. Luotoissa, joissa Finnvera on takaajana, tarvitaan maksujärjestelyihin myös pankin suostumus. Joustoihin on varauduttu nimenomaan niiden yritysten osalta, joilla vaikeudet johtuvat toimintaympäristön muutoksesta mutta joilla on kannattavan liiketoiminnan edellytykset, sanoo Heinilä.
Lisätietoja:
Juuso Heinilä, liiketoimintajohtaja, pk- ja midcap-rahoitus, Finnvera, 029 460 2576
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juuso Heinilä, liiketoimintajohtaja, pk- ja midcap-rahoitus, Finnvera, 029 460 2576
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Finnvera tarjoaa rahoitusta yritystoiminnan alkuun, kasvuun ja kansainvälistymiseen sekä viennin riskeiltä suojautumiseen. Vahvistamme suomalaisten yritysten toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä tarjoamalla lainoja, takauksia ja vienninrahoituspalveluja. Finnvera jakaa rahoitukseen sisältyvää riskiä muiden rahoittajien kanssa. Finnvera on valtion omistama erityisrahoittaja ja Suomen virallinen vientitakuulaitos Export Credit Agency (ECA). www.finnvera.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finnvera Oyj
Suomalaisyritykset säästävät, kun pitäisi investoida – Finnveran Mauri Kotamäki: ”Kasvua ei synny pelkästään vahvaa tasetta rakentamalla”3.11.2026 08:42:55 EET | Tiedote
Suomen heikko investointikehitys ei selity vain suhdanteella. Suomalaisyritykset ovat jo pitkään ottaneet vähemmän riskiä ja käyttäneet kasvun rahoittamiseen vähemmän velkaa kuin esimerkiksi ruotsalaiset yritykset. Samaan aikaan ulkomainen pääoma virtaa Suomessa energiaan ja datakeskuksiin. Finnveran tuoreen Rahoitus & kasvu -katsauksen mukaan Suomen kasvun ydinkysymys on, saadaanko myös kotimaiset yritykset investoimaan rohkeammin.
Finnvera ja Euroopan komissio allekirjoittivat sopimuksen – 240 miljoonan euron rahoitusmahdollisuus Ukrainan jälleenrakentamiseen27.10.2026 17:01:00 EET | Tiedote
Finnvera ja Euroopan komissio ovat allekirjoittaneet 27.10.2026 SISU-takaussopimuksen, joka mahdollistaa enintään 240 miljoonan euron rahoituksen Ukrainan kriittistä infrastruktuuria vahvistaviin investointeihin. Sopimus parantaa suomalaisyritysten mahdollisuuksia osallistua Ukrainan jälleenrakentamiseen. Rahoitusta voidaan kohdentaa esimerkiksi energiaan, digitaaliseen infrastruktuuriin, logistiikkaan ja kriittisiin raaka-aineisiin liittyviin hankkeisiin. Tavoitteena on tukea myös puolustus- ja kaksikäyttöalan hankkeita.
Finnveran Mauri Kotamäki: Talous on kääntynyt, mutta käänne ei näy vielä kaikissa yrityksissä – nollakorkoja ei kannattaisi odotella17.9.2026 07:50:00 EEST | Tiedote
Suomen talouden näkymät ovat kirkastuneet, ja vienti vetää pk-yrityksiä kasvuun. Suomen Yrittäjien, työ- ja elinkeinoministeriön sekä Finnveran tuore syksyn Pk-yritysbarometri kertoo kuitenkin yrityskentän jakautumisesta: osa yrityksistä investoi ja kasvaa, osa taas kamppailee heikon kysynnän sekä rahoituksen saatavuuden kanssa. Myös rahoituksen hintaa pidetään korkeana, vaikka nollakorkojen aikaa ei kannattaisi odotella, toteaa Finnveran pääekonomisti Mauri Kotamäki.
Aluekatsaus 1–6/2026: Investoinnit kasvoivat Pohjanmaan maakunnissa 62 prosenttia – Keski-Pohjanmaa nousi kasvuveturiksi8.9.2026 09:52:09 EEST | Uutinen
Etelä-Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla näkyy elpymisen merkkejä pk- ja midcap-yritysten investointihalukkuudessa. Finnveran yhdessä muiden rahoittajien kanssa rahoittamat investoinnit tammi-kesäkuussa kasvoivat vertailukaudesta 62 prosenttia ja nousivat yhteensä lähes 39 miljoonaan euroon (24). Samalla Finnveran myöntämän rahoituksen kehitys eriytyi maakunnittain: Keski-Pohjanmaalla rahoitus kasvoi voimakkaasti, Pohjanmaalla maltillisesti ja Etelä-Pohjanmaalla laski viime vuoden korkealta tasolta.
Finnveran aluekatsaus 1-6/2026: Viennin rahoitus kasvoi, investoinnit jäivät vertailuvuotta pienemmiksi Uudellamaalla4.9.2026 10:30:00 EEST | Tiedote
Finnvera myönsi Uudenmaan yrityksille vuoden 2026 ensimmäisellä puoliskolla rahoitusta 165 miljoonaa euroa. Uusimaa säilytti asemansa omistajanvaihdosten ykkösmaakuntana ja viennin rahoitus kasvoi, mutta investoinnit ja InvestEU-rahoitus jäivät viime vuoden tasosta. Uudenmaan pienissä yrityksissä riitti kysyntää mikroyritysten ja aloittavien yritysten lainalle. Vientitakuiden käytön tuntuva lisääntyminen kertoo, että pk-yritykset turvasivat vientikauppojaan aiempaa ahkerammin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
