Epäoikeudenmukaisen virvoitusjuomaveron kehittämisestä tulee luopua

Hallitus on esittänyt virvoitusjuomaveron muuttamista terveysperusteiseksi ja porrastamista kuuteen luokkaan. Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto katsoo, että virvoitusjuomaveron tavoite terveysperusteisuudesta ei täyty.
Virvoitusjuomaverolain tavoitteena on sokerin kulutuksen vähentäminen, mutta laki kohdistaa verorasituksen vain juoma-alalle ja jättää veron ulkopuolelle muut sokeria sisältävät elintarvikkeet. Vero ei kohdistu edes kaikkiin juomiin, sillä maustamattomien maitojen ohella lain soveltamisalan ulkopuolelle jäävät mm. kahvi, tee ja kaakao. Veron piiriin jäävät kuitenkin sokerittomat juomat ja erilaiset vedet. Esityksen mukaan luontaista sokeria sisältävät juomat kuten täysmehut siirrettäisiin alimpaan verokantaan yhdessä täysin sokerittomien juomien kanssa. Tutkimukset osoittavat, ettei luontaisen ja lisätyn sokerin terveysvaikutuksia pysty erottelemaan.
”Terveysperustetta näistä rajauksista ei löydy. Vesien verottamiselle ei ole mitään terveyspohjaa, eikä elimistö erottele, onko kyse luontaisesta vai lisätystä sokerista. Silti vero kohtelisi luontaista ja lisättyä sokeria sisältäviä juomia eri tavoin. Tällainen satunnaisesti muutamiin juomiin kohdistuva pistevero vääristää kilpailua. Hallituksen tavoite oli tehdä terveysvero, mutta tällaisen sekasotkun saivat aikaan”, sanoo Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Tuula Loikkanen.
Virvoitusjuoma-ala sitoutui EU:n vaatimukseen vähentää lisättyä sokeria 10 prosenttia vuoteen 2020 mennessä ja ylitti tavoitteen merkittävästi. Suurimmassa osassa Euroopan maita ei ole virvoitusjuomaverotusta, ja silti vähennys tapahtui. Ala on nyt sitoutunut vähentämään sokeripitoisuutta vielä 10 prosenttia vuoteen 2025 mennessä koko Euroopassa. Tämä merkitsee 33 prosentin kokonaisvähennystä sokerien määrissä kahden viime vuosikymmenen aikana.
Fiskaalisen veron tulisi olla laaja-alainen ja tasapuolinen
Virvoitusjuomaverolla on edelleen myös vahva fiskaalinen tavoite. Fiskaalisen veron tulisi olla mahdollisimman laajapohjainen, jotta se täyttäisi verolainsäädännölle asetetun oikeudenmukaisuuden vaatimuksen.
Tällä hetkellä voimassa oleva laki on epäoikeudenmukainen ja syrjivä ja kielletyn valtiontuen kannalta siinä määrin ongelmallinen, että Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto on kannellut verosta vuosi sitten Euroopan komissiolle.
”Olisi ehdottoman tärkeää, että komission kanta olisi selvitetty ennen uuden lain tekemistä. Ehdotetut muutokset vain pahentavat lain ongelmia”, Loikkanen toteaa.
Eri juomien kuten kahvin, teen ja kaakaon jättämistä lain soveltamisen ulkopuolelle on perusteltu sillä, että ne ovat eri tullinimikkeissä kuin virvoitusjuomat. Virvoitusjuomaverolaki sisältää poikkeuksia eri nimikkeiden sisällä, joten joidenkin juomien jättäminen veron ulkopuolelle vain nimikkeisiin vedoten on täysin keinotekoinen.
”Yksittäisten tuotteiden tai tuoteryhmien rajaaminen pois fiskaalisen veron veropohjasta on valtiontukisäännösten valossa ongelmallista. Ehdotetun virvoitusjuomaveron valtiontukiarvion pohjaksi on tehtävä selvästi laajempi selvitys veron terveysvaikutuksista suomalaisten kansanterveyteen. Tässä yhteydessä tulee arvioida myös se, voidaanko tavoiteltuja terveysvaikutuksia saavuttaa pelkästään juomiin kohdistettavalla verolla”, Loikkanen sanoo.
Euroopan komission kesällä julkaisemassa raportissa todetaan, ettei ole näyttöä siitä, että virvoitusjuomaverot yksistään olisivat tehokas tapa vähentää lihavuutta, ylipainoa ja niihin liittyviä kansallisia sairauksia.
Lisätiedot:
Toimitusjohtaja Tuula Loikkanen, p. 040 922 0750, tuula.loikkanen@panimoliitto.fi
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry on olutta, siideriä ja long drink -juomia sekä virvoitusjuomia ja kivennäisvesiä valmistavan kotimaisen elinkeinon edunvalvoja. Liitto edustaa yhtä maamme vanhimmista teollisuudenaloista. Liiton jäsenyritykset ovat Oy Hartwall Ab, MBH Breweries Oy, Momentin Group Oy, Olvi Oyj, Red Bull Finland Oy ja Oy Sinebrychoff Ab.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tuula LoikkanenToimitusjohtajaPanimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry
Puh:0409220750Outi HeikkinenViestintäpäällikköPanimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry
Puh:0503708677Kuvat
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry on olutta, siideriä ja long drink -juomia sekä virvoitusjuomia ja kivennäisvesiä valmistavan kotimaisen elinkeinon edunvalvoja. Liitto edustaa yhtä maamme vanhimmista teollisuudenaloista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto r.y.
Alkoholiveron kiristäminen kasvattaa alkoholin matkustajatuontia, veromenetykset mittavat jo nyt6.5.2025 06:00:00 EEST | Uutinen
Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa, Palvelualojen ammattiliitto PAM, Panimoliitto ja Päivittäistavarakauppa arvioivat hallituksen puoliväliriihessä ilmoittaman alkoholiveron kiristämisen lisäävän alkoholin matkustajatuontia ulkomailta. Suomen valtiolle matkustajatuonnista aiheutuu jo nyt huomattavat veromenetykset.
Hyvästi hauska vappu – virvoitusjuomien veronkorotukset iskevät suoraan suomalaisten lompakoihin30.4.2025 05:30:00 EEST | Uutinen
Hallitus kaavailee veronkorotuksia, jotka toteutuessaan johtaisivat alkoholittomien vappujuomien selkeään kallistumiseen. Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Lasse Pipinen sanoo miljoonakorotusten olevan täysin suomalaisten todellisuudesta irrallaan ja kohtuuttomia suhteessa kuluttajien ostovoimaan.
KORJATTU: Oluiden, siidereiden ja lonkeroiden myynti laski ‒ vettä juotiin niidenkin edestä16.10.2024 07:52:17 EEST | Tiedote
Panimojuomia myytiin heinä-syyskuussa 2024 yhteensä 219,0 miljoonaa litraa. Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton jäsenyritysten oluen, siiderin, long drink -juomien, kivennäisvesien ja virvoitusjuomien kotimaanmyynti yhteensä kasvoi. Juomia myytiin 5,3 miljoonaa litraa eli 2,5 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin vastaavalla ajanjaksolla.
Oluiden, siidereiden ja lonkeroiden myynti laski ‒ vettä juotiin niidenkin edestä16.10.2024 06:05:00 EEST | Tiedote
Panimojuomia myytiin heinä-syyskuussa 2024 yhteensä 219,0 miljoonaa litraa. Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton jäsenyritysten oluen, siiderin, long drink -juomien, kivennäisvesien ja virvoitusjuomien kotimaanmyynti yhteensä kasvoi. Juomia myytiin 5,3 miljoonaa litraa eli 2,5 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin vastaavalla ajanjaksolla.
Kyselytutkimus: Alkoholin myyntirajoitusten ei tule perustua juoman valmistustapaan1.10.2024 11:29:00 EEST | Tiedote
Kuluttajista jopa 84 % mielestä alkoholin myyntirajoitusten pitäisi perustua alkoholijuoman vahvuuteen, ei valmistustapaan. Tämä käy ilmi Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton ja Suomen Alkoholijuomakauppa ry:n teettämästä kyselystä, jonka tulos julkaistiin tiistaina alkoholijuoma-alan yhteisseminaarissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme