Vielä ehdit hakea avustusta vanhan rakennuksesi korjaamiseen (Varsinais-Suomi, Satakunta)

Avustukset rakennusperinnön ja saariston ympäristön hoitoon jälleen haettavissa
Avustuksia myönnetään korjauksiin, joissa edistetään kulttuurihistoriallisten tai maisemallisesti arvokkaiden rakennusten säilymistä. Tyypillisiä avustettavia toimenpiteitä ovat esimerkiksi katon, julkisivujen, ikkunoiden tai ulko-ovien korjaustyöt ja kantavien rakenteiden korjaustyö. Korjaustyö tulee tehdä siten, että rakennuksen alkuperäinen luonne ja ominaispiirteet sekä historiallinen aitous säilyvät ja rakennusosien tarpeetonta uusimista vältetään. Alueellinen vastuumuseo ohjaa ja neuvoo korjaustöiden tekemisessä.
Vuoden 2023 avustusten hakuaika päättyy 30.11.2022
Päätökset tehdään kevään 2023 aikana ja myönteisistä päätöksistä ilmoitetaan hakijoille kesäkuun alkuun mennessä. Ensisijaisesti suosittelemme kaikkia avustusta hakevia tahoja tekemään hakemuksensa Aluehallinnon asiointipalvelun kautta. Sähköinen hakemus on siitäkin joustava työkalu, että hakija pääsee sitä kautta katsomaan ja vaikkapa täydentämään omaa hakemustaan milloin vain. Myös muut hakutavat ovat käytössä. Tarkemmat tiedot ja hakulomakkeet löytyvät ELY-keskuksen verkkosivuilta, linkit tämän tekstin lopussa.
Saariston ympäristön hoidon avustusta voidaan myöntää Varsinais-Suomessa:
Kemiönsaareen, Kustaviin ja Paraisille. Saariston ympäristön hoidon avustusta voidaan myöntää myös seuraavissa kunnissa sijaitseviin saariin, joihin ei ole kiinteää tieyhteyttä, sekä näissä kunnissa sijaitseviin muihin saariin ja alueisiin, vaikka niihin on kiinteä tieyhteys: Kaarina (myös Harvaluoto), Naantali (myös Airismaa, Lempisaari, Livonsaari, Otavan saari ja Teersalo), Salo (myös Angelniemi, Angelansaari, Isoluoto ja Kaukassalo), Taivassalo (myös Aasamaa, Leikluoto, Kahiluoto, Kaitainen, Kuusisto, Kuustenmaa, Lehtinen, Mussalo ja Naurisluoto) sekä Uusikaupunki (myös Pyhämaa, Lepäinen ja Kittamaa).
Satakunnassa saariston ympäristön hoidon avustusta voidaan myöntää:
niihin Porin saariin, joihin ei ole kiinteää tieyhteyttä sekä Reposaareen.
Avustuksia on aiemmin myönnetty monenlaisiin kohteisiin
Viime vuosina avustusta on myönnetty Varsinais-Suomessa mm. Nousiaisten Paistanojan koulun ja Paimion entisen Kansanopiston päärakennuksen hirsirungon korjaukseen, Turun Hirvensalossa sijaitsevan entisen viinäprännin perustusten korjaukseen, Sauvon Karastilan ulkorakennuksen julkisivun korjaukseen, Maskun Nimenkulman maatilan vanhan päärakennuksen kolmiorimahuopakaton kunnostukseen, Ruskolla sijaitsevan aitan katon korjaukseen, Somerolla sijaitsevan vanhan päärakennuksen piipun uudelleenmuuraukseen, Naantalin vanhassa kaupungissa sijaitsevan asuinrakennuksen hirsirungon kengitykseen ja tiilisokkelin korjaukseen sekä Turun Pahaniemessä sijaitsevan asuinkerrostalon julkisivujen ja ikkunoiden korjaukseen.
Satakuntaan avustusta on myönnetty mm. Porin Huvilarannassa sijaitsevan kesähuvilan ikkunoiden kunnostamiseen ja maalaukseen, Eurassa sijaitsevan aittaparin hirsirunkojen ja kattojen korjaukseen, Porin Laviassa sijaitsevan asuinrakennuksen katon, savupiippujen ja tulisijojen korjaukseen, Euran Paneliassa sijaitsevan jugend-tyylisen maatilan päärakennuksen julkisivun maalaukseen, Rauman Työväen Asunto Oy Männistön asuinrakennusten kattojen kunnostukseen sekä Honkajoella sijaitsevan maatilan pihapiirin aitan ja navetan hirsirunkojen kunnostukseen.
Saariston ympäristön hoidon avustusta on myönnetty Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueille mm. Paraisilla sijaitsevan kiinteistön vanhan kivimuurin korjaukseen, Kaarinassa sijaitsevan vanhan kuivurin korjaukseen, Naantalissa sijaitsevan rantavajan hirsirungon korjaukseen ja Paraisten Kirkkomalmilla sijaitsevien asuinrakennusten saumapeltikattojen maalaukseen ja ikkunoiden kunnostukseen.
Lisätietoa:
Rahoitus ja avustukset - Ympäristövastuualue (ely-keskus.fi)
Avustukset rakennusperinnön hoitoon (ely-keskus.fi)
Ohjeita hakulomakkeen täyttäjälle (pdf)
Suositeltava hakutapa:
Ympäristöavustukset - Avustukset rakennusperinnön hoitoon (sahkoinenasiointi.ahtp.fi)
Yhteyshenkilöt
Karolina Jalarvo, p. 0295 022 501,
karolina.jalarvo@ely-keskus.fi
Varsinais-Suomen ELY-keskus,
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset
Varsinais-Suomen ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon Elements Suomi Oy:n suunnitteleman Haitinkankaan tuuli- ja aurinkovoimahankkeen YVA-ohjelmasta (Satakunta, Varsinais-Suomi)17.2.2025 09:19:36 EET | Tiedote
Varsinais-Suomen ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon Elements Suomi Oy:n Karviaan ja Parkanoon Haitinkankaalle suunnitteleman tuuli- ja aurinkovoimahankkeen ja siihen liittyvän sähkönsiirron ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta eli YVA-ohjelmasta.
En ny anvisning om behandling av växt- och jordavfall som innehåller invasiva främmande arter har publicerats4.2.2025 15:00:00 EET | Pressmeddelande
I Finland har en ny anvisning publicerats som förenhetligar praxisen för hur man behandlar och tar emot växt- och jordavfall som hör till invasiva främmande arter. Målet är att säkerställa en smidig och enhetlig verksamhetsmodell för hur man behandlar avfall från främmande arter i hela landet.
Uusi ohje haitallisia vieraslajeja sisältävän kasvi- ja maa-ainesjätteen käsittelystä on julkaistu4.2.2025 15:00:00 EET | Tiedote
Suomessa on julkaistu uusi ohje, joka yhtenäistää haitallisiin vieraslajeihin kuuluvien kasvi- ja maa-ainesjätteen käsittelyä ja vastaanottoa koskevat käytännöt. Tavoitteena on varmistaa sujuva ja yhtenäinen toimintamalli vieraslajikasvijätteen käsittelylle koko maassa.
Tilläggsanslag från riksdagen främjar restaureringen av åar i Österbotten och Södra Österbotten4.2.2025 11:00:00 EET | Pressmeddelande
I december 2023 beviljade riksdagens finansutskott särskilt understöd för två restaureringsprojekt. Via fiskerimyndigheten vid NTM-centralen i Egentliga Finland går 110 000 euro till Närpes å och 100 000 euro till Esse å. Understöden används inom fleråriga restaureringsprojekt där projektledarna har samlat in medfinansiering från kommuner, företag och andra aktörer på orten.
Lisää puhtia Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan jokivesistöjen kunnostuksiin eduskunnan lisämäärärahalla4.2.2025 11:00:00 EET | Tiedote
Eduskunnan valtiovarainvaliokunta myönsi joulukuussa 2023 päätöksellään erillisavustusta kahdelle jokivesistöjen kunnostushankkeelle: Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kalatalousviranomaisen kautta ohjataan Närpiönjoelle 110 000 euroa ja Ähtävänjoelle 100 000 euroa. Avustukset käytetään monivuotisissa kunnostushankkeissa, joiden omarahoitusosuus on hankevetäjien toimesta kerätty paikallisilta kunnilta, yrityksiltä ja muilta toimijoilta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme