Kuhmoon luontolahjana yksityinen luonnonsuojelualue − Toivonmetsä

Rauhoitettava kohde sijaitsee Kuhmossa Lammasjärven ja Iso-Kupsunen -järven välissä. Kokonaisuus muodostuu kahdesta erillisestä palstasta, jotka rajautuvat Hukkajärventiehen.
Kohteen puusto on vaihtelevaa; nuoresta kasvatusmetsästä järeään vanhaan havupuuvoittoiseen metsään, jossa lehtipuut lisäävät metsän monimuotoisuutta. Alueella on paikoitellen lahopuuta turvaamassa lahopuujatkumoa.
Lännen puoleisella palstalla on pienialaisesti luonnontilaista kuusikkoa sekä nuorta kasvatusmetsää. Palstan eteläkärjessä on vanhat peltosarat, jotka ovat luontaisesti metsittymässä. Palstalla on myös luonnontilainen lähde, josta on otettu talousvettä.
Itäpuolen palstan suoalueen ojat ovat osittain palautuneet ja kasvaneet umpeen. Suoalueen kangasmetsäsaarekkeet ovat käsiteltyjä alueita. Palstan pohjoisosassa on luonnontilaista tai sen kaltaista vanhaa järeää kuusikkoa sekä haapavoittoinen lehtipuuryhmä.
Isän muisto säilyy luonnonkauniissa muistometsässä
Maanomistajan edustaja kertoo itäpuolen palstan pohjoisosassa sijaitsevan vanhan kuusikon olevan alueen vanhinta, koskemattomana säilynyttä osaa. Hänen mukaansa alue on ollut vanhaa metsää jo hänen v. 1917 syntyneen Toivo-isänsä ollessa lapsi. Isä on halunnut säilyttää metsän koskemattomana oman lapsuutensa muistona. Isä on kertomansa mukaan pikkupoikana pitänyt tässä metsässä linnunrihmoja.
- Meille on ollut tärkeää säilyttää isän muistometsä. Toivonmetsä saakin nimensä isän mukaan. Samalla nimi edustaa myös laajemmin elämän ja luonnon toivoa, erityisesti tänä kriisiaikana. Toivoa isän nimi on varmasti merkinnyt myös hänen syntymävuonnaan 1917, Suomen itsenäistymisvuonna.
Kainuun ELY-keskuksen luonnonsuojeluasiantuntija Suvi Schroderus kuvaa kohdetta monipuoliseksi ja kertoo vanhan metsän kuusikon olevan luonnonkaunista ja kohteen soveltuvan hyvin luontolahjaksi. Schroderus toteaa kohteen sijainnin täydentävän suojelualueverkostoa Kuhmon alueella.
Luontolahja-kampanja on osa hallitusohjelmaa ja sen toteutuksesta vastaavat ympäristöministeriö ja maa- ja metsätalousministeriö. Kampanja on valtakunnallinen ja kestää vuoden 2022 loppuun saakka. Kampanjan aikana kertyneet yksityisten henkilöiden ja yritysten suojelemat hehtaarit lasketaan yhteen, ja valtio suojelee vastaavan määrän omilta mailtaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
luonnonsuojeluasiantuntija Suvi Schroderus
p. 0295 023 029, suvi.schroderus@ely-keskus.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Liikenteeseen ja infrastruktuuriin liittyvät palvelut Kainuun alueelle tarjoaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kainuun ELY-keskus
Kainuun ELY-keskus antoi lausuntonsa Ristijärven Louhenkankaan tuulivoimahankkeen YVA-ohjelmasta16.6.2025 14:35:10 EEST | Tiedote
ABO Energy Suomi Oy suunnittelee Ristijärven Louhenkankaan alueelle tuulivoimalahanketta, jonka pinta-ala on noin 8 660 hehtaaria. Alueelle suunnitellaan enintään 49 tuulivoimalaa, sähkönsiirtoa Hyrynsalmen puolella sijaitsevalle sähköasemalle ja mahdollisen akkuvaraston sijoittamista. Kainuun ELY-keskus nostaa ohjelmalausunnossaan huomioitavaksi erityisesti maisemaan, luontoon ja ekologisiin yhteyksiin kohdistuvat yhteisvaikutukset.
Puolangan Suolijärvelle laaditaan kunnostussuunnitelma9.6.2025 11:03:05 EEST | Tiedote
Ramboll Finland Oy laatii Kainuun ELY-keskuksen toimeksiannosta Puolangan Suolijärven valuma-alue- ja kunnostussuunnitelman. ELY-keskukset voivat ympäristöministeriöltä saatujen vesien- ja merenhoidon suunnittelumäärärahojen puitteissa teettää kunnostussuunnitelmia vesistöille, joiden tila on vesienhoitosuunnitelmassa määritetty hyvää huonommaksi.
Kainuussa kartoitetaan serpentiiniluontotyyppejä tulevina kesinä6.6.2025 10:41:21 EEST | Tiedote
Kainuun ELY-keskus aloitti serpentiiniluontotyyppien maastokartoitukset Kainuun alueella toukokuussa. Maastokaudella 2025 kartoituksia tehdään aina syyskuuhun saakka.
Vienan veräjiä, Kainuun laitamia -maisemanhoito- ja käyttösuunnitelma on julkaistu3.6.2025 09:30:05 EEST | Tiedote
Kainuun ELY-keskus on julkaissut päivitetyn maisemanhoito- ja käyttösuunnitelman, joka koskee Suomussalmen vienalaiskyliä sekä Vuokin reitin lähialueita. Kainuun ELY-keskus esittää ympäristöministeriölle lisäksi valtakunnallisen maisemanhoitoalueen perustamista. Se koskee Kuivajärven ja Hietajärven kyliä sekä Murhijärveä lähialueineen.
wpd Suomi Oy:n tuulivoimahankkeen YVA-menettely Puolangan Hietavaaralla etenee selostusvaiheeseen27.5.2025 12:32:04 EEST | Tiedote
wpd Suomi Oy suunnittelee Puolangan Hietavaaralle tuulivoimapuistoa. Hankealueelle sijoittuisi maksimissaan 18 tuulivoimalaa. Kainuun ELY-keskukselle on jätetty hanketta koskeva ympäristövaikutusten arviointiselostus, joka on nyt nähtävillä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme