Tradenomit

Tradenomiopiskelijat: Työharjoittelusta maksettava asianmukaista palkkaa

Jaa
Ammattikorkeakoulututkinnot sisältävät työharjoittelujaksot, joiden tavoitteena on kartuttaa opiskelijoiden oman alansa osaamista. Samalla opiskelijat saavat tuntumaa työelämään ja jaksot antavat myös työnantajille mahdollisuuden tutustua tulevaisuuden osaajiin.

- Harjoittelujaksot antavat meille opiskelijoille konkreettisen kosketuspinnan työelämään ja samalla on mahdollisuus hankkia lisäansioita opintojen tueksi, sanoo Tradenomiopiskelijoiden puheenjohtaja Eppu Åberg. – Kaikki opiskelijat eivät valitettavasti saa harjoittelustaan minkäänlaista korvausta, johon haluamme muutoksen.

Työharjoittelusta tradenomiopiskelijoille maksetaan noin 1700 – 2000 euroa kuukaudessa riippuen toimialasta, työtehtävistä sekä harjoittelupaikan maantieteellisestä sijainnista. Tradenomiopiskelijoista noin 73 prosenttia saa korvauksen työharjoittelujaksostaan.

Pandemian aikana työharjoittelupaikkojen löytyminen on ollut todella vaikeaa ja opiskelijat ovat joutuneet tyytymään palkattomiin harjoittelupaikkoihin saadakseen tutkintonsa suoritettua.

- Myös koulut välittävät opiskelijoille palkattomia harjoittelupaikkoja ja puskevat näin heitä suorittamaan harjoittelujaksonsa ilman asianmukaista korvausta, Åberg toteaa. – Haluamme löytää yhteistyössä ammattikorkeakoulujen kanssa tähän ratkaisun, jonka tuloksena palkattomia harjoittelujaksoja ei enää välitettäisi.

Tradenomiopiskelijoiden tavoitteena on lisätä työelämätietoutta opiskelijoiden keskuudessa ja tehdä työnantajille tutuksi harjoittelujaksoista saatavaa hyötyä.

- Harjoitteluista saatu palkka on monelle erittäin tärkeä tulonlähde opiskelujen lomassa ja jaksojen palkallisuus kertoo myös siitä, miten opiskelijan tuomaa työpanosta työpaikalla arvostetaan, sanoo Tradenomiopiskelijoiden ensi vuoden puheenjohtaja Annika Väänänen. – Opiskelija tuo työpaikalle uusia näkökulmia ja uudenlaista osaamista esimerkiksi digitaalisten kanavien osalta harjoittelujaksonsa aikana. Valtaosa opiskelijoista tekee harjoittelunsa aikana vaativiakin töitä ja siitä on saatava asianmukainen korvaus, Väänänen summaa.

Tradenomiopiskelijoiden liittokokous 5.-6.11.2022 Tampereella valitsi uuden hallituksen vuodelle 2023. Puheenjohtajaksi valittiin Annika Väänänen (Kuopion Tradenomiopiskelijat ry) ja varapuheenjohtajaksi Laura Santala (Hämeenlinnan tradenomiopiskelijat HÄTÄ ry).

Hallituksen jäseniksi valittiin Eeva Määttä (Kuopion Tradenomiopiskelijat ry), Sira Vartiainen (Joensuun tradenomiopiskelijoiden Kilta ry), Viivi Vesala (Rovaniemen Tradenomiopiskelijat - Rotta ry), Samuli Mustonen (Trade ry), Veikka Varho (Kuopion Tradenomiopiskelijat ry), Kaisa Manner (Atkins ry) ja Jesse Koivukoski (Lappeenrannan Tradenomiopiskelijat LapTOp ry).

Lisätiedot:

Eppu Åberg, puheenjohtaja
p .040 4147397

Annika Väänänen, puheenjohtaja 1.1.2023 alkaen
p .044 2835679

Tuemme tradenomiopiskelijoita työelämään valmistautumisessa, autamme työhön liittyvissä pulmissa ja sparraamme tradenomiopiskelijoita kaikissa uraa ja työtä koskevissa asioissa.

Olemme kaikkien tradenomiopiskelijoiden oma liitto ja yhteisö. Meihin kuuluu yli 14 000 jäsentä ja meillä on 29 jäsenyhdistystä ympäri Suomen. Kuulumme itsenäisenä jäsenyhdistyksenä Tradenomeihin. tradenomiopiskelijat.fi

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Tradenomit
Tradenomit
Ratavartijankatu 2 (A-porras, 6.krs)
00520 HELSINKI

020 155 8800 (vaihde)http://www.tradenomi.fi

Olemme tulevaisuuteen katsova, maailman parhaan työelämän ja osaamisen puolesta vaikuttava yhteisö, jonka voima tulee tradenomien monipuolisesta osaamisesta. Olemme sitä, mitä jäsenemme erilaisissa uratilanteissa tarvitsevat: opintojen ja työelämän virkistäjä, mentori, manageri ja tarvittaessa puolustajakin.

Toimimme ja viestimme käytännönläheisesti, kunnianhimoisesti ja pilke silmäkulmassa. Niin kuin tradenomit yleensäkin. Muiden korkeakoulutettujen tavoin olemme järjestäytyneet Akavaan ja meitä on lähes 33 000 yhteisössämme.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tradenomit

Tradenomien palkat nousivat 5,7 prosenttia viime vuonna7.3.2024 10:36:29 EET | Tiedote

Tradenomien palkat nousivat normaalia enemmän muiden palkansaajien tavoin vuonna 2023. Keskipalkassa oli nousua noin 5,7 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen. Merkittävämpänä syynä tähän oli aiempaa korkeammat yleiskorotukset, jotka sisälsivät niin prosentuaaliset tai euromääräiset korotukset kuukausipalkkoihin että kertaerät. Jäsentutkimuksemme mukaan tradenomien keskipalkka on 4347 euroa kuukaudessa. Viime vuoden normaalia suuremmat korotukset eivät kuitenkaan parantaneet ostovoimaa rajun inflaation vuoksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye