Suomen Pankki

Suomalaisten osakkeiden ja velkapapereiden markkina-arvot laskeneet vuonna 2022

Jaa

Suomalaisten pörssinoteerattujen osakkeiden markkina-arvo on laskenut nopealla vauhdilla vuoden 2022 aikana. Syyskuussa 2022 osakkeiden markkina-arvo oli 265 mrd. euroa, mikä on 21 % vähemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana.

Alle puolet suomalaisten yritysten pörssinoteeratuista osakkeista on kotimaisten omistajien hallussa. Kotimaisten omistajien osuus on hieman pienentynyt viimeisten vuosien aikana ja oli 46 % syyskuun 2022 lopussa. Kotimaisten osakeomistusten arvo oli yhteensä 121,5 mrd. euroa. Kotimaisista toimijoista kotitaloudet ovat suurin suomalaisten osakkeiden omistaja 14 prosentin osuudella. Seuraavaksi suurimmat omistukset ovat valtiolla (11 %) ja työeläkelaitoksilla (6 %). Suurimmat ulkomaiset omistukset[1] olivat Yhdysvalloissa, Ruotsissa ja Isossa-Britanniassa.

Korkojen noustua jälkimarkkinoilla olevien joukkovelkakirjalainojen arvo on laskenut

Syyskuun 2022 lopussa suomalaisten liikkeeseen laskemien velkapapereiden markkina-arvo oli 351 mrd. euroa, mikä on 7 % vähemmän kuin vuoden 2021 lopussa. Syyskuussa joukkovelkakirjalainojen osuus velkapapereista oli 291 mrd. euroa ja loput velkapapereista olivat alkuperäiseltä maturiteetiltaan enintään yhden vuoden mittaisia. Korkojen noustua joukkovelkakirjalainojen arvo on laskenut jälkimarkkinoilla. Tammi-syyskuussa 2022 joukkovelkakirjalainakannan markkina-arvo laski 38 mrd. euroa. Syyskuun 2022 lopussa joukkovelkakirjalainakannan nimellisarvo oli 321 mrd. euroa eli 30 mrd. euroa enemmän kuin markkina-arvo vastaavana aikana.

Tammi-syyskuussa 2022 uusia joukkovelkakirjalainoja laskettiin liikkeeseen 7,9 mrd. euroa enemmän kuin tehtiin kuoletuksia, mikä on osaltaan kasvattanut kantaa.

Lisätietoja antaa

Markus Aaltonen, puh. 09 183 2395, sähköposti: markus.aaltonen(at)bof.fi.

Tiedotteen pohjana olevat tilastoluvut ja ‑grafiikka ovat luettavissa myös Suomen Pankin verkkosivuilla osoitteessa https://www.suomenpankki.fi/fi/Tilastot/saastaminen-ja-sijoittaminen/.

Seuraava Säästäminen ja sijoittaminen -tiedote julkaistaan 9.2.2023 klo 10.

[1] Kesäkuun 2022 lopun tieto.

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Pankki
Suomen Pankki
Snellmaninaukio, PL 160
00101 HELSINKI

09 1831http://www.bof.fi

Suomen Pankki on Suomen rahaviranomainen ja kansallinen keskuspankki. Samalla se on osa eurojärjestelmää, joka vastaa euroalueen maiden rahapolitiikasta ja muista keskuspankkitehtävistä ja hallinnoi maailman toiseksi suurimman valuutan, euron, käyttöä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Pankki

I januari–mars 2025 betalades med kort i första hand till affärer som säljer livsmedel och alkoholfria drycker12.6.2025 10:00:00 EEST | Pressmeddelande

De finländska betaltjänstleverantörernas kunder betalade med betalkort för sammanlagt 17,1 miljarder euro under första kvartalet 2025, vilket var 854 miljoner euro (5,2 %) mer än vid motsvarande tidpunkt året innan. Nästan en tredjedel av summan betalades till försäljare, vars näringsgren är livsmedel och alkoholfria drycker. Kunderna köpte livsmedel och alkoholfria drycker till ett värde av 5,1 miljarder euro under första kvartalet 2025, vilket var 2 % mer än vid motsvarande tidpunkt för ett år sedan.

Kortilla maksettiin tammi-maaliskuussa 2025 ensisijaisesti elintarvikkeita ja alkoholittomia juomia myyville kaupoille12.6.2025 10:00:00 EEST | Tiedote

Suomalaisten maksupalveluntarjoajien asiakkaat maksoivat maksukortilla yhteensä 17,1 mrd. euron edestä vuoden 2025 ensimmäisellä neljänneksellä, mikä oli 854 milj. euroa (5,2 %) enemmän kuin edeltävänä vuonna vastaavana ajankohtana. Lähes kolmasosa summasta maksettiin myyjille, joiden toimiala on elintarvikkeet ja alkoholittomat juomat. Asiakkaat ostivat elintarvikkeita ja alkoholittomia juomia 5,1 mrd. euron edestä vuoden 2025 ensimmäisellä neljänneksellä, mikä oli 2 % enemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana.

In January–March 2025, card payments were primarily made to vendors of food and non-alcoholic beverages12.6.2025 10:00:00 EEST | Press release

In the first quarter of 2025, the value of card payments by Finnish payment service providers’ customers totalled EUR 17.1 billion, which was EUR 854 million (5.2%) more than in the corresponding period a year earlier. Almost a third of this amount was paid to vendors in the food and non-alcoholic beverages industry. The aggregate value of customers’ purchases of food and non-alcoholic beverages was EUR 5.1 billion in the first quarter of 2025, 2% more than in the corresponding period a year earlier.

Handelspolitiken och säkerhetsmiljön anger riktningen för Finlands ekonomi under åren framöver10.6.2025 11:00:00 EEST | Pressmeddelande

Den handelspolitiska utvecklingen är riktgivande för den ekonomiska omvärlden. En upptrappning av handelskriget skulle vara ett bakslag för Finlands ekonomi. För att förstärka Europas yttre säkerhet krävs inte bara nationella insatser utan också gemensamma europeiska initiativ. EU:s nya finanspolitiska regelverk tillåter flexiblare höjning av försvarsutgifterna, men för försvarsinvesteringarna behövs varaktiga finansiella lösningar.

Kauppapolitiikka ja turvallisuusympäristö viitoittavat Suomen talouden lähivuosien suuntaa10.6.2025 11:00:00 EEST | Tiedote

Kauppapolitiikan kehitys määrittää talouden toimintaympäristöä. Kauppasodan kärjistyminen olisi takaisku Suomen taloudelle. Euroopan ulkoisen turvallisuuden vahvistaminen edellyttää kansallisten panostusten lisäksi yhteiseurooppalaisia hankkeita. EU:n uudet finanssipolitiikan säännöt antavat joustoa puolustusmenojen lisäämiseen, mutta puolustusinvestointien rahoittamiseen tarvitaan pysyviä rahoitusratkaisuja.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye