
Kiitä siivoojaa -tempaus kiinnittää huomion puhtauden tuottajiin perjantaina 2.12.2022

Puhtaus vaikuttaa meidän jokaisen arkeen työpaikoilla, päiväkodeissa, kouluissa ja muissa julkisissa tiloissa. Puhtauspäivää vietetään tänä vuonna 2.12.2022.
Puhtausalan ammattilaisten tekemää arvokasta työtä tuskin huomaa silloin, kun kaikki toimii, mutta siivoamisen puute huomataan heti.
Ala painii parhaillaan samojen haasteiden kanssa kuin monet muutkin palvelualat.
– Puhtaus on kaikille iso asia nyt ja tulevaisuudessa. Siivoojat ovatkin erityisen tärkeitä, ammattitaitoisia tekijöitä. Puhtausalaa ja monia muitakin aloja kohtaa todellinen muutos työvoimapulan vuoksi ja toivon, että Valtakunnallinen puhtauspäivä tuo mielekkyyttä työntekijöille. Nyt ja tulevaisuudessa alalle kehittyy vääjäämättä uudenlaisia työnteon malleja, muun muassa robotiikan ja digitalisaation osalta. Yksi tulevaisuuden skenaariosta on se, että puhtauden tuottajia ei riitä kaikkialle, ja meistä jokainen tulee kohtaamaan sen omassa ympäristössään. Nostettakoon puhtauden tekijät Valtakunnallisena puhtauspäivänä heille ansaittuun asemaan ja kiitetään heitä olemassaolostaan, sanoo SSTL Puhtausala ry:n toiminnanjohtaja Sari Mattila.
Puhtausalan vuoden teko valitaan puhtauspäivänä
Puhtausalan vuoden teko on tehnyt merkittävällä tavalla puhtausalasta entistäkin paremman kuluneen vuoden aikana. Teko on vaikuttanut positiivisesti organisaation työhyvinvointiin, asiakastyytyväisyyteen, toimintaprosesseihin tai vaikkapa tuotelanseeraus, jonka ansiosta työ helpottuu tai nopeutuu. Ehdokkaana voi olla yritys, yhteisö, organisaatio tai yksittäinen henkilö, joka on tehnyt tai kehittänyt idean, jolla on merkittävä vaikutus omalle organisaatiolle tai koko toimialalle. Tänä vuonna ehdolla ovat:
-
Työperäinen maahanmuutto -hanke, Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Riveria
-
Puhtausalan ammattitutkinto ketterästi eri kieli- ja kultturitaustaisille työntekijöille, Palmia Oy toimitilapalvelut ja Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhytmä Keuda
-
Siivottavuus-toimintamalli Tampereen Tilapalvelut Oy ja Pirkanmaan Voimia Oy
Vuoden teko 2022 julkaistaan Puhtauspäivänä 2.12.2022 live-lähetyksessä.Voittajan valitsee tänä vuonna Ammatillisen koulutusyksikön päällikkö, yli-insinööri Arto Pekkala Opetushallituksesta.
Lisätietoja ja haastattelupyynnöt: SSTL Puhtausala ry, toiminnanjohtaja Sari Mattila, puh. 040 738 7780
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sari MattilatoiminnanjohtajaSSTL Puhtausala ry.
Puh:040 7387780sari.mattila@puhtausala.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Haapaniemenkatu 7-9 C 28
00530 HELSINKI
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Siivoussektori Oy
Puhtausalan vuoden teko 2023: Suomen ensimmäisen digisiivoojan palkkaaminen4.12.2023 14:02:18 EET | Tiedote
Puhtausalan vuoden teko 2023 -palkinto jaettiin valtakunnallisena Puhtauspäivänä 4.12.2023. Voittajan valitsi kolmen finalistin joukosta keittiöhygienian ammattilainen, koulutuspäällikkö Esa Koppelo Koulutuskuntayhtymä OSAO:sta.
Kiitä siivoojaa maanantaina 4.12.202326.10.2023 10:00:00 EEST | Tiedote
Puhtauspäivä on teemapäivä, jonka avulla kiinnitetään huomiota siivoojien tekemään työhön ja sen merkityksellisyyteen. Puhtauspäivänä kaikki kiittävät siivoojaa.
Suomen ensimmäinen digisiivooja on Päijät-Hämeen keskussairaalassa12.10.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Puhtausala ry palkitsi Päijät-Hämeen Laitoshuoltopalvelut Suomen ensimmäisen digisiivoojan palkkaamisesta. Suomen ensimmäinen digisiivooja on Tual Khan Dal.
Mediakutsu: Tekoälyä, robotiikkaa ja digisiivousta puhtausalan teknologia- ja robotiikkapäivässä 24.5.17.5.2023 09:08:19 EEST | Kutsu
Tervetuloa katsomaan ja kuulemaan Teknologia- ja robotiikkapäivänä 24.5. klo 9–15, kuinka pinta-alaltaan Suomen suurimmalla toimialalla hyödynnetään tekoälyä ja robotiikkaa.
ATOPflow-toiminnanohjaus voitti Finnclean Innovaatio 2023 -kilpailun16.3.2023 12:30:00 EET | Tiedote
Puhtausalan innovaatiot esiteltiin Finnclean-messuilla 15.-16.3.2023. Innovaatiokilpailussa palkittiin tuomariston valitsema voittaja sekä yleisön suosikki.