Vieraannuttaminen on perheväkivaltaa, jonka edessä moni jää ilman apua
Tutkijat ja perheitä kohtaavat ammattilaiset luokittelevat vieraannuttamisen varsin yksimielisesti perheväkivallan muodoksi. Vaikeimmissa tapauksissa vieraannuttava käyttäytyminen tuhoaa lapsen ja toisen vanhemman välisen suhteen kokonaan rikkoen lapsen oikeutta kumpaankin vanhempaan. Vieraannuttaminen vaarantaa lapsen turvallisen kehityksen ja altistaa pitkäkestoisille psyykkisille vaikeuksille.
Tilanteet edellyttävät ammattilaisten puuttumista ja moniammatillista arviointia. Ensi- ja turvakotien liiton Turvassa-hankkeessa on kuitenkin huomattu, että ammattilaiset tarvitsevat lisää tietoa toimivista tavoista auttaa.
Haasteena tiedon puute
Perheitä kohtaavista ammattilaisista yli kolmannes (34 prosenttia) on havainnut työssään vieraannuttamista joko usein tai erittäin usein ja vain joka kymmenes harvoin tai ei ollenkaan. Ammattilaiset kiinnittävät ilmiöön hyvin huomiota, sillä lähes kaikki (94 prosenttia) kertoivat tunnistavansa vieraannuttamisen vähintään jossain määrin. Silti 43 prosenttia ammattilaisista koki mahdollisuutensa puuttua vieraannuttamiseen vähintään huonoiksi. Puutetta on tutkimustiedosta, hoitomalleista, psykososiaalisista interventioista ja juridisesta tiedosta. Tulokset käyvät ilmi Ensi- ja turvakotien liiton verkkokyselyssä, johon vastasi 233 ammattilaista, pääosinsosiaali- ja terveysalalta.
Vaikka monet ammattilaiset tunnistavatkin vieraannuttamisen, tiedon lisääminen on tärkeää, jotta vieraannuttamiseen osataan suhtautua tilanteen vaatimalla vakavuudella. Vieraannuttamisen taustalla saattaa olla viha ja katkeruus, vaikeus hyväksyä ero tai pelko lapsen menettämisestä. Tilanteen selvittämisessä on haastavaa arvioida, onko kyse lapsen tai toisen vanhemman suojaamisesta väkivallalta vai vieraannuttamisesta. Epäilyjä kummastakin saatetaan esittää valheellisesti kiusaamistarkoituksessa tai aitoon huoleen perustuen.
”Lapsi kantaa vieraannuttamisen suurimmat seuraukset, mutta nykyiset avun keinot ovat rajalliset. Asian käsittely voi jumiutua, jos vieraannuttamista ei tunnisteta perheväkivallaksi ja kyseessä ajatellaan olevan vain huoltoriita,” projektipäällikkö Johanna Vaitomaa Ensi- ja turvakotien liitosta kuvailee. ”Perheväkivaltaan puuttumiseen on lainsäädännöllinen velvoite.”
Vanhempien on myös tärkeää tunnistaa ilmiö. Eroperheiden kanssa työskentelevien tulisi jo varhaisessa vaiheessa puuttua vahingolliseen toimintaan, joka saattaa olla tiedostamatontakin. Toisinaan vanhempi havahtuu tilanteeseen ja muuttaa toimintatapojaan, kun saa tietoa siitä, miten vahingollista vieraannuttaminen on lapselle.
Ensi- ja turvakotien liitto tarjoaa koulutusta Turvassa-hankkeen seminaarissa 16.11. Lapsen oikeuksien viikolla
Vieraannuttamiseen puuttuminen edellyttää vankkaa yhteistyötä ammattilaisten kesken. Ensi- ja turvakotien liitto järjestää maksuttoman seminaarin Tunnista, puutu ja auta – keinoja vieraannuttamisen tunnistamiseen ja perheiden auttamiseen 16.11.2022 klo 9–16 Paasitornissa Helsingissä sekä etäyhteyksin. Seminaarin tavoitteena on tukea lapsen oikeuksia ja lisätä ammattilaisten osaamista vieraannuttamisen parissa. Ohjelmaan voi tutustua osoitteessa ensijaturvakotienliitto.fi. Ensi- ja turvakotien liitolta on tulossa myös opas Tunnista, puutu ja auta – opas vieraannuttamisen tunnistamiseen ja perheiden auttamiseen.
Tietoa vieraannuttamisesta löytyy apuaeroon.fi -sivustolta ja tietoa perheväkivallan muodoista osoitteesta www.nettiturvakoti.fi. Lapset ja nuoret sekä heidän vanhempansa voivat keskustella anonyymisti omasta tilanteestaan ammattilaisen kanssa Ensi- ja turvakotien liiton Apua eroon- ja Apua väkivaltaan -chateissa. Suunnitteilla on myös jatkoa tänäkin vuonna järjestetylle vieraannuttamisen verkkovertaisryhmälle, joka tarjoaa tukea lapsistaan vieraantuneille vanhemmille. Jäsenyhdistykset 21 paikkakunnalla tarjoavat yksilötapaamisia lapsille ja vanhemmille. Lisäksi hyvinvointialueilla toimivat sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset ja kolmannen sektorin toimijat tarjoavat tukea eronneille vanhemmille ja heidän lapsilleen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Johanna Vaitomaa
Projektipäällikkö, Turvassa-hanke, Ensi- ja turvakotien liitto
p. 050 566 0197
Jussi Pulli
Kehittämispäällikkö, Ero lapsiperheessä -työ, Ensi- ja turvakotien liitto
p. 040 5041 673
Tietoja julkaisijasta

Asemamiehenkatu 4 A, 7. krs
00520 HELSINKI
09 4542 440http://www.ensijaturvakotienliitto.fi
Ensi- ja turvakotien liitto - Olemme valtakunnallinen lapsi- ja perhejärjestö, joka auttaa vaikeissa ja turvattomissa oloissa eläviä lapsia ja perheitä sekä tekee perheväkivaltaa ehkäisevää työtä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ensi- ja turvakotien liitto
Vauvaperheille uusi mahdollisuus päihdekuntoutuksen avulla30.4.2025 10:24:00 EEST | Tiedote
Suomessa kehitetty Pidä kiinni® -hoitomalli on osoittautunut merkittäväksi avuksi päihdeongelmaisille vanhemmille ja heidän pienille lapsilleen. Laaja seurantatutkimus vahvistaa, että hoito edistää vanhemman ja lapsen vuorovaikutusta sekä tukee perheen hyvinvointia kokonaisvaltaisesti. Kuntoutuksen ansiosta vanhemmilla on mahdollisuus päihteettömään elämään yhdessä lapsensa kanssa.
Tarja Filatov jatkaa Ensi- ja turvakotien liiton puheenjohtajana28.4.2025 14:38:35 EEST | Tiedote
Ensi- ja turvakotien liiton (ETKL) puheenjohtajana jatkaa kansanedustaja Tarja Filatov (Kanta-Hämeen ensi- ja turvakoti ry). Uudeksi hallituksen jäseneksi valittiin Sirpa Paatero (Kymenlaakson ensi- ja turvakoti ry). Valinnat tehtiin Ensi- ja turvakotien liiton liittokokouksessa 27.4.2025.
Ensi- ja turvakotien liittokokous: Vauvaperheiden avuntarpeeseen on vastattava viipymättä28.4.2025 14:32:01 EEST | Tiedote
Apua hakevat vauvaperheet ovat merkittävästi huonommassa kunnossa kuin aikaisemmin. Ensi- ja turvakotien liiton ensikotien asiakkaat kokevat palveluun tullessaan yleisesti stressiä, ahdistuneisuutta sekä sosiaalisiin tilanteisiin liittyvää pelkoa. Moni asiakas on kokenut lähisuhteissaan väkivaltaa ja muita pitkäaikaisesti vaikuttavia traumaattisia kokemuksia.
Vieraannuttava vanhempi voi aiheuttaa lapselle elinikäisiä seurauksia25.4.2025 08:29:23 EEST | Tiedote
Vieraannuttaminen on henkistä väkivaltaa, jolla on kielteiset seuraukset lapsen turvalliselle kasvulle ja kehitykselle. Vieraannuttaminen rikkoo lapsen oikeutta ylläpitää suhdetta vanhempiinsa ja hänelle merkityksellisiin läheisiin. Kansainvälistä vieraannuttamisen vastaista päivää vietetään tänään 25.4.
“Niin kohtelias, että viha osuu vain läheisiin” – Ensi- ja turvakotien liiton kampanja kääntää katseet lähisuhdeväkivallan tekijään10.4.2025 14:24:19 EEST | Tiedote
Suomessa jopa puolet naisista on jossain elämänsä vaiheessa kokenut väkivaltaa parisuhteessaan. Silti lähisuhdeväkivalta tunnistetaan heikosti. Ensi- ja turvakotien liiton uusi kampanja kääntää katseen väkivallan tekijän auttamiseen ja haluaa muuttaa lähisuhdeväkivallan käsittelyn tapoja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme