Sähköjärjestelmän murros muuttaa sähkön tuotantoa ja kulutusta – TAMKin ylempi tutkinto-ohjelma kouluttaa alalle asiantuntijoita
16.11.2022 12:14:28 EET | Tampereen ammattikorkeakoulu | Tiedote

— Sähköjärjestelmän murros tarkoittaa muutosta, jota siirtyminen fossiilisilla polttoaineilla tuotetusta sähköstä uusiutuvaan, sääriippuvaiseen sähköntuotantoon tuo mukanaan koko sähköjärjestelmään, selittää Tampereen ammattikorkeakoulun teollisuusteknologian yliopettaja Aki Korpela.
Kun koko järjestelmä on murroksessa, on tarve uuden osaajille suuri. Tammikuussa käynnistyvä YAMK-tutkinto-ohjelma on järjestyksessään jo toinen.
Vihreää vetyä, pienydinvoimaloita ja kulutusjoustoa
Vaikka koko järjestelmä on murroksessa, pysyy vaatimus tehotasapainosta sähköverkossa. Sähkön tuotannon ja kulutuksen on oltava kaikkina aikoina yhtä suurta.
— Fossiilisilla polttoaineilla sähköä tuotettaessa on tuotanto voitu säätää kulutuksen mukaan. Verkossa on myös ollut suuria pyöriviä koneita tarjoamassa suojaa pienissä häiriöissä. Sääriippuvaisen energiantuotannon sääntely on paljon vaikeampaa. Siihen tarvitaan entistä tarkempaa sähkötehojen hallintaa älypohjaisella ohjauksella, Korpela kertoo murroksen mukanaan tuomista haasteista.
Tammikuussa käynnistyvässä tutkinto-ohjelmassa paneudutaankin paitsi uusiutuvaan sähköenergiantuotantoon aurinko- ja tuulienergialla, myös sen varastointiin ja uusiin energiamuotoihin kuten pienydinvoimaloihin.
— Esimerkiksi tuulienergiasta on meillä jo nyt tiettyinä aikoina ylituotantoa. Entäpä, kun sen kapasiteetti seuraavien 10 vuoden aikana kasvaa nelin-viisinkertaiseksi, kuten tavoitteena on? Yksi ratkaisu tähän on niin kutsutun vihreän vedyn tuotanto, jota myös käsittelemme osana koulutusta, kertoo Korpela.
Energian riittävyys ja myös kulutuspuolen joustaminen, kun tuotanto ei voi joustaa entiseen malliin, on Venäjän hyökkäyssodan myötä käynnistyneen energiakriisin vuoksi aiempaakin ajankohtaisempaa.
— Koulutukseen haetaan kehittämistehtävällä, josta tehtävä opinnäytetyö on tärkeä osa opintoja. Tammikuussa käynnistyvään koulutukseen jo tulleiden hakemusten kehittämistehtävissä näkyy selvästi aiempaa vahvempi painotus kysynnän joustoon liittyviin teemoihin, sanoo Korpela.
Joustava etäopiskelu helpottaa työn ohessa opiskelua
60 opintopisteen laajuinen tutkinto-ohjelma suoritetaan oman työn ohessa. Opinnäytetyöt liittyvät usein suoraan opiskelijoiden omaan työhön. Tutkinto-ohjelma on rakennettu mahdollisimman joustavaksi.
— Opetusta on joka toinen perjantai ja sitä voi seurata etänä tai halutessaan tallenteena myöhemmin. Opinnot voi siis suorittaa täydellisen aika- ja paikkariippumattomasti, tähdentää Korpela.
Pohjavaatimuksena tutkinto-ohjelmaan on insinöörin tutkinto ja vähintään kahden vuoden työkokemus. Korpela muistuttaa, että tutkinnon ei välttämättä tarvitse olla sähköinsinööritutkinto.
— Maisterintutkintoa vastaava YAMK-tutkinto erittäin ajankohtaisesta aiheesta alalla, jossa tarve teknologia-asiantuntijoille on suuri, on hyvä vaihtoehto myös alanvaihtoa suunnitteleville insinööreille.
Lisätiedot:
Älykkään uusiutuvan sähköenergiantuotannon ylempi tutkinto-ohjelma
YAMK-lisähaku
Hakuaika 28.11.—8.12.2022
Aki Korpela, yliopettaja, älykkäät siirtojärjestelmät ja energian tuotanto
Teollisuusteknologia, Tampereen ammattikorkeakoulu
p. 040 6372 840, aki.korpela@tuni.fi
Kuva: Emmi Suominen
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tampereen ammattikorkeakoulu on monialainen työelämäkorkeakoulu, joka vastaa työ- ja elinkeinoelämän muuttuviin osaamistarpeisiin tuottamalla parasta ammatillista korkeakoulutusta ja innovaatioita. Toimimme aktiivisessa yhteistyössä korkeakouluyhteisön ja työelämän kumppaneiden kanssa, kotimaisissa ja kansainvälisissä verkostoissa. Kärkiosaamisemme suuntautuu oppimisen edistämiseen, uusien teknologioiden hyödyntämiseen, ekologisiin innovaatioihin ja sosiokulttuurisiin haasteisiin. TAMKissa on yli 10 000 opiskelijaa ja vakituista henkilöstöä noin 700.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen ammattikorkeakoulu
Epe Heleniuksen jalanjäljissä kohti uutta musiikkialan ekosysteemiä18.5.2026 13:20:34 EEST | Tiedote
Työ musiikin parissa voi olla itsenäistä puurtamista, ja ammatti-identiteetin muodostaminen saattaa tuottaa hankaluuksia. Tampereen ammattikorkeakoulun Distrec-koulutushanke pyrkii luomaan Pirkanmaalle musiikkialan ekosysteemin sekä täydennyskoulutusmallin alan toimijoille.
Uusi innovaatio voisi mullistaa diabeetikoiden arjen: neulat vaihtuisivat valoon6.5.2026 08:58:38 EEST | Tiedote
Lähes 600 miljoonaa aikuista elää diabeteksen kanssa. Tampereen ammattikorkeakoulusta valmistuneiden Razib Hasanin ja Jingjing Yangin työ on merkityksellinen esimerkki siitä, miten opinnäytteen aiheella on mahdollisuus kasvaa käytännön innovaatioksi, jolla on todellista yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Projektin pyrkimyksenä on kehittää laite, jolla diabeetikot pystyisivät seuraamaan verensokeritasoaan valon avulla, ilman neuloja.
Uudella ammattikasvatuksen työelämäprofessuurilla panostetaan suomalaisen osaamisen tulevaisuuteen23.4.2026 10:09:24 EEST | Tiedote
Ammatillinen koulutus vahvistaa suomalaista osaamistasoa, uudistaa työelämää sekä tukee yhteiskunnan kilpailukykyä ja kriisinkestävyyttä. Tampereen korkeakoulukonserni hakee nyt osaavaa kehittäjää ammattikasvatuksen työelämäprofessorin määräaikaiseen viiden vuoden tehtävään.
Suunnitelmallisuutta, luovuutta vai sattumaa? Elämystalousfoorumi II pureutuu elämysten ytimeen14.4.2026 14:20:28 EEST | Tiedote
Miten luodaan ilmiöitä ja merkityksiä, kun kilpailu ihmisten huomiosta ja ajasta kiristyy? Tiistaina 21.4. klo 12.30–17 Tampereen Tavara-asemalle kokoontuu elämysalojen ja elämysliiketoiminnan parissa työskenteleviä sekä tulevaisuuden ammattilaisia keskustelemaan aiheesta.
Neljän oppilaitoksen varhaiskasvatusopiskelijat tapasivat: erilaisesta osaamisesta syntyy vahvempi tiimi1.4.2026 12:49:08 EEST | Tiedote
Tampereella järjestettiin ensimmäistä kertaa yhteinen koulutus TAMKin, Tampereen yliopiston, Tredun ja TAKK:n varhaiskasvatuksen opiskelijoille. Tapaaminen vahvisti ajatusta, että moniammatillisuus on varhaiskasvatuksessa tärkeä voimavara.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
