Black Fridayn hiteissä näkyy nyt kriisitalveen varautuminen ja elintarvikkeet – Prisman asiantuntijat kertovat mistä tuotteista saa tänä vuonna parhaat säästöt
21.11.2022 08:41:03 EET | SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta | Tiedote

Black Fridayn merkitys on viime vuosina kasvanut Prismalle ja tänä vuonna alennusjakson uskotaan olevan kuluttajillekin entistä tärkeämmässä roolissa.
”Nykyisen maailmantilanteen aiheuttama hintakehitys tekee entistä tärkeämmäksi sen, että voimme tuoda erilaisia tuotteita laajemmin alennusten piirin. Vaikka viihde-elektroniikka yhä onkin iso osa Black Fridayta, alennukset leviävät yhä enemmän läpi koko marketkaupan valikoiman”, Prisman kodin ja viihteen myyntipäällikkö Matti Viitanen toteaa.
Konkreettinen esimerkki ihmisten kiinnostuksesta laajempiin Black Friday -alennuksiin on Prisman viimevuotinen päätös ottaa ensimmäistä kertaa mukaan päivittäistavarakaupan tuotteita alennusten piiriin. Kokeilu oli menestys, jota aiotaan jatkaa myös tänä vuonna.
”Viime vuonna selkeitä hittejä olivat Kulta Katriinan suodatinjauhatuskahvi, Coca Colan 24 pullon monipakkaus sekä 75 kappaleen Fairy Platinum -astianpesukonetabletit. Asiakkaita kiinnostivat ylipäätään tunnettujen brändien tuotteet, joita Black Friday -tarjouksista löytyi poikkeuksellisen edulliseen hintaan. Jotain kiinnostuksesta kertoo myös se, että päivittäistavaran tuominen osaksi Black Fridayta kasvatti asiakasmääräämme kampanjaviikolla selkeästi edellisvuoden Black Friday -viikkoon verrattuna”, S-ryhmän marketkaupan myyntipäällikkö Nina Paavilainen kertoo.
”Tämän vuoden Black Friday -hiteiksi päivittäistavarakaupan puolella ennustamme muun muassa kahveja, virvoitusjuomia, jäätelöitä, pesuaineita ja makeisbokseja", myyntipäällikkö jatkaa.
Kriisitalveen varautuminen näkyy hittituotteissa
Käyttötavaroiden Black Friday -hittituotteissa nähdään jonkin verran suomalaisten varautumista ensi talven mahdolliseen kylmyyteen ja esimerkiksi sähkökatkojen tuomiin hankaluuksiin.
”Tällä hetkellä ennustamme hitiksi Reiman toppahousuja. Lämpimien vaatteiden kysyntä on ollut koko kauden suurta niin omaan käyttöön kuin pukin konttiin. Tällaisten tuotteiden Black Friday -alennukset saavat varmasti aikaan kysyntää. Toinen kriisivarautumisen hittituote tulee olemaan Ecoflow River Mini Wireless varavirta-asema. Monet ovat tällaisia varautumiskeinoja hankkimassa ja niihin kohdistuvat alennukset tulevat varmasti olemaan toivottuja”, Matti Viitanen povaa.
Myös perinteisen viihde-elektroniikan ennakoidaan käyvän hyvin kaupaksi hintojen kallistumisesta huolimatta.
”Haluttuja tuotteita tässä kategoriassa tulevat olemaan muun muassa Finluxin 55-tuumainen televisio sekä JBL bluetooth kaiutin Boombox 2. Kodin tuotteiden puolella muumimukit ovat viime vuoden tapaan varmoja Black Friday -hittejä ja tänä vuonna erityisesti vihreät ja roosat mukit ovat varmasti suosittuja”, Viitanen kertoo.
Noin joka kolmas ostaa joululahjoja Black Fridaysta – näissä kategorioissa syntyy nyt isoimmat säästöt
S-ryhmän teettämän tutkimuksen* mukaan taloudellinen tilanne vaikuttaa tänä vuonna suomalaisten joululahjaostoksiin, ja moni joutuu miettimään niihin kuluvaa rahasummaa aiempaa tarkemmin. Hankinnoissa hyödynnetään kasvavissa määrin alennuksia: noin joka kolmas (28 %) vastaajista ilmoitti tekevänsä Black Fridaysta jo joululahjaostoksia.
Riippumatta siitä onko ostamassa itselleen vai lahjaksi, Prisman myyntipäälliköt neuvovat tämän vuoden alennusten perusteella missä tuotekategorioissa kuluttaja voi tänä vuonna saada suurimmat säästöt.
”Viihteessä ja kodin tekniikassa, kodin tuotteissa ja pukeutumisessa on tänä vuonna suhteessa suurimmat alennukset”, Viitanen toteaa.
”Päivittäistavaroissa suurin säästö asiakkaalle tulee puolestaan kahvista, virvoitusjuomista ja pesuaineista”, Nina Paavilainen jatkaa.
Vuoden 2022 Prisman Black Friday -hitit
Käyttötavarakauppa
- Reima toppahousut
- Finlux televisio
- JBL bluetooth kaiutin Boombox 2
- Ecoflow River Mini varavirta-asema
- Muumimuki 0,4l vihreä ja roosa
Päivittäistavarakauppa
- Saludo kahvit
- Coca Cola, Coca Cola Zero, Fanta
- Makeisboksit: Laku Mix, Makea Moka
- Ben & Jerry’s jäätelöt
- Omo ja Bio Luvil pesuaineet
*Tutkimus joululahjojen ostamisesta jouluna 2022 toteutettiin 22.–29.9.2022, ja siihen vastasi yli 3000 S-ryhmän asiakasomistajaa eri puolilta Suomea.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Matti Viitanen
Prisman kodin ja viihteen myyntipäällikkö
matti.viitanen@sok.fi
p. 010 768 0704
Nina Paavilainen
S-ryhmän marketkaupan myyntipäällikkö
nina.paavilainen@sok.fi
p. 010 768 0615
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa ja ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä sekä oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,9 miljardia euroa, ja investoimme vuonna 2024 Suomeen lähes miljardi euroa.
#parempipaikkaelää
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.
Mediapuhelin: 050 472 2745 (pvm/mpm)
Sähköposti: viestinta@sok.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Menestysreseptituotteissa ennätyksellinen myynti – ”tuotteita on vielä toistaiseksi riittänyt”30.1.2026 17:06:56 EET | Tiedote
Tiistaina S-ryhmän kaupoissa lanseeratut Suomalainen menestysresepti -kilpailun tuotteet ovat saaneet ennätyksellisen vastaanoton. Voittajatuotteiden Kilin ja Shalaatin lisäksi erityisesti RiesKiss-siemenrieska on yllättänyt suosiollaan.
Suomen ensimmäiset Prisma-kodit tulevat myyntiin Helsingissä – Tältä ne näyttävät30.1.2026 14:00:00 EET | Tiedote
Helsingin Lassilassa sijaitsevassa As. Oy Helsingin Jupiterissa on keväällä mahdollisuus hankkia ainutlaatuinen koti. Kerrostaloyhtiössä tulee nimittäin myyntiin kaksi asuntoa, jotka on sisustettu alusta loppuun Prisman oman House-tuotemerkin tuotteilla tehden niistä Suomen ensimmäiset Prisma-kodit ja tuoden asuntomarkkinoille jotain poikkeuksellista.
Tässä ovat vuoden 2026 Suomalaiset menestysreseptit – kilpailulla yllättäen kaksi voittajaa27.1.2026 21:00:00 EET | Tiedote
Suomalainen menestysresepti -kilpailu sai tänä vuonna kaksi voittajaa, kun Elina Leskisen ravistettava valmissalaatti Shalaatti ja Anemone Aaltosen luonnollinen, kahvimarjasta tehty energiajuoma Kili ylsivät tasapisteisiin. Kilpailun finalistituotteet ovat myynnissä S-ryhmän kaupoissa 28.1. alkaen.
Kansainvälinen huippuhotelli Radisson Blu Royal Hotel Helsingissä avautuu uudistettuna 17.3.27.1.2026 10:06:03 EET | Tiedote
Helsingin Radisson Blu Royal Hotel avautuu mittavan uudistuksen jälkeen maaliskuun lopulla. Täysin uudistetut yleiset tilat, näyttävä Ballroom juhliin, skandinaavisen tyylikkäät huoneet ja uusi ravintola NORD tekevät hotellista suosikin erityisesti kansainvälisille vieraille ja tapahtumajärjestäjille.
Mediajohtaja Päivi Anttikoski jättää tehtävänsä SOK:lla26.1.2026 12:00:00 EET | Tiedote
S-ryhmän sisältöjen, viestinnän, yhteiskuntasuhteiden, markkinoinnin ja kaupan median kehittämisestä vastannut mediajohtaja, CMO Päivi Anttikoski jättää tehtävänsä SOK:lla neljän vuoden jälkeen. ”Haluan kiittää Päiviä erinomaisesta työstä kaupparyhmän menestyksen eteen. Vahvalla mediaosaamisellaan Anttikoski on kasvattanut Yhteishyvä-median näkyvyyden täysin uudelle tasolle, syvä yhteiskunnallinen osaaminen on nostanut vaikuttamistyön ja viestinnän painoarvoa koko kaupparyhmässä ja kaupan median liiketoiminta on vahvalla kasvu-uralla. Markkinoinnissa Anttikosken innostava johtamistyyli on toiminut kannustimena täysin uusille konsepteille, kuten osuuskaupan omaleimaisesta palkitsemisesta kertovalle Tilipäivälle”, SOK:n pääjohtaja Hannu Krook toteaa. ”Olen vilpittömän ylpeä ja kiitollinen siitä, mitä olemme yhdessä näiden vuosien kuluessa saaneet aikaan. Takana on innostava matka, jota olen saanut tehdä erinomaisen tiimin kanssa. Nyt on täydellinen aika siirtää kapula seuraavalle”, Päivi
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
