Teeriniemen uuden päiväkodin rakentaminen alkaa
21.11.2022 10:56:28 EET | Vaasan kaupunki - Vasa stad | Tiedote

Uuteen, suomenkieliseen päiväkotiin tulee yhteensä kahdeksan ryhmää 0-6-vuotialle lapsille. Päiväkoti rakentuu nykyisen päiväkodin viereiselle tontille Teeriniemenkadun ja Joutsenenkadun risteykseen.
Uuden päiväkodin pihan suunnittelun lähtökohtana on ollut tontilla sijaitsevan metsän säilyttäminen mahdollisimman luonnontilaisena. Rakennus on kaksikerroksinen, mikä säästää tonttia ja metsää.
- Päiväkodin pihan toiminnot on voitu sijoittaa “taikametsään” osittain vanhojen puiden lomaan. Piha on jaettu ikäryhmittäin omiksi alueikseen ja näiden välille istutetaan ja säilytetään pienempiä puustoalueita, kertoo rakennuttajapäällikkö Emilia Sorama.
Pihalle istutetaan hyötypuita ja pensaita. Saattoliikenne eli lasten vienti ja haku päiväkodista on keskitetty Joutsenenkadulle.
Porrastila toimii katsomona, näyttämönä ja leikkiluolana
Sisätiloissa kaksikerroksisen rakennuksen sydämenä toimii aula ja porrastila, jota voi käyttää katsomona ja näyttämönä. Portaan alle voi kehittää inspiroivan leikkiluolan ja kauppaleikkipaikan. Toiseen kerrokseen pääsee myös pihalta katettua, säältä suojattua portaikkoa pitkin. Rakennuksessa on myös hissi.
Jokaisella lapsiryhmällä on omat ryhmätilansa sekä sisäänkäyntinsä märkäeteis- ja eteistiloineen.
Varhaiskasvatuksen henkilökunta on ollut myös mukana uuden päiväkodin suunnittelussa hankkeen eri vaiheissa.
- Mielipiteitä ja ehdotuksia on kysytty esimerkiksi ryhmätiloihin, yhteisiin tiloihin ja saliin sekä pihaan liittyen. Myös lapsia otetaan mukaan suunnitteluun vähän myöhemmässä vaiheessa, kertoo Teeriniemen päiväkodin päiväkodinjohtaja Virpi Lähteenmäki.
Kaupunginosan sydän ja kaikille avoimia tiloja
Teeriniemen uusi päiväkoti sijoittuu keskeiselle paikalle, ja siitä toivotaankin syntyvän kaupunginosan sydän, joka on avoin myös sen asukkaille.
Päiväkodin sali, ruokailutilat ja keittiö sekä taide- ja monitoimitilat ovat myös asukkaiden iltakäytössä. Monitoimitila keittiöineen on sijoitettu katoksen yhteyteen.
Teeriniemen nykyinen, 1980-luvulla rakennettu päiväkotirakennus vaatisi lähivuosina mittavan peruskorjauksen, joten vanha rakennus puretaan. Nykyinen päiväkotirakennus on käytössä siihen saakka, kunnes uusi rakennus on valmis.
Teeriniemen uusi päiväkoti
- Urakoitsija Lujatalo Oy
- Rahoitetaan leasing-mallilla. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat noin 8,7 miljoonaa euroa.
- Päiväkodin on määrä valmistua joulukuussa 2023.
Yhteyshenkilöt
rakennuttajapäällikkö Emilia Sorama, puh. 040 184 6100, emilia.sorama@vaasa.fi
Teeriniemen päiväkoti, päiväkodinjohtaja Virpi Lähteenmäki, puh. 040 180 1314, virpi.lahteenmaki@edu.vaasa.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Kandidater söks till valet för ungdomsfullmäktige1.9.2026 15:45:05 EEST | Pressmeddelande
Ungdomsfullmäktigeval ordnas i Vasa i november. I valet kan ställa upp unga i Vasa som går minst i årskurs 7 och är högst 20 år. Sökandet efter kandidater pågår till tisdag 15 september.
Nuorisovaltuuston vaaleihin etsitään ehdokkaita1.9.2026 15:43:00 EEST | Tiedote
Nuorisovaltuustovaalit järjestetään Vaasassa marraskuussa. Ehdolle voivat asettua vaasalaiset nuoret, jotka ovat nuorimmillaan 7.-luokkalaisia ja enintään 20-vuotiaita. Ehdokkaiden etsintä on käynnissä tiistaihin 15.9. saakka.
Vasa frågar återigen sina invånare: Vad gör dig lycklig?1.9.2026 11:40:44 EEST | Pressmeddelande
Vasa stad öppnar igen sin årliga lyckoenkät som nu genomförs för sjunde gången. Enkäten samlar in information om vilka faktorer som påverkar lyckan och följer upp Vasabornas välbefinnande och upplevda lycka. Resultaten används som stöd för att utveckla stadens tjänster, verksamhet och livsmiljö.
Vaasa kysyy jälleen asukkailtaan: Mikä tekee sinut onnelliseksi?1.9.2026 11:40:32 EEST | Tiedote
Vaasan kaupunki avaa jälleen vuosittaisen onnellisuuskyselyn, joka toteutetaan nyt seitsemättä kertaa. Kyselyllä kerätään tietoa onnellisuuteen vaikuttavista asioista ja seurataan vaasalaisten hyvinvointia ja onnellisuutta kaupungin palveluiden, toimintojen ja elinympäristön kehittämisen tueksi.
Invånarmöte om servicen i Lillkyro ordnas 16.931.8.2026 16:00:00 EEST | Pressmeddelande
Ett öppet invånarmöte om servicen och utvecklingen av livskraften i Merikart, Tervajoki och Lillkyro ordnas 16.9.2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



