SDP:n Paula Werning: Ylimääräinen lapsilisä joulukuulle ja ulosoton suojaosuuden korotus ensi vuodeksi

Hallitus päätti vuoden 2023 talousarvioesityksen käsittelyn yhteydessä kohdennetuista toimenpiteistä ostovoiman tukemiseksi ja määräaikaisista korotuksista useisiin lapsiperheiden käyttämiin sosiaaliturvan etuuksiin.
Ensi vuoden alusta ulosoton suojaosuuteen tehdään indeksitarkistus kuten kansaneläkkeisiinkin tehtiin. Tämän jälkeen suojaosuuden määrä vastaa takuueläkkeen määrää v. 2023.
-Korotus suojaosuuteen on ensi vuonna 23,20 eurosta päivästä 29,32 euroon päivässä. Tämä tarkoittaa, että 696 euron sijaan suojaosuus tulee olemaan 886,60 euroa kuukaudessa eli lähes 200 euroa enemmän, Werning tarkentaa.
Werning huomauttaa, että yli 110 000 lasta asuu pienituloisissa perheissä. Tilastojen mukaan toimeentuloon liittyviä ongelmia kohtaavat lapsiperheet, joille on ominaista yksinhuoltajuus, matala koulutustaso, työttömyys ja opiskelu. Myös monilapsisten ja ulkomaalaistaustaisten perheiden lapset joutuvat muita yleisemmin kohtaamaan pienituloisuutta, ja sitä kautta taloudellisia ongelmia.
Tavoitteena on tukea erityisesti lapsiperheitä määräaikaisella etuuksien korotuksella poikkeuksellisessa taloustilanteessa, jossa mm. ruoan, energian ja liikkumisen kustannukset kotitalouksille ovat nousseet.
- Pidän tärkeänä, että tuet kohdistetaan ensisijaisesti pienituloisiin, köyhyysriskissä oleviin lapsiperheisiin. Nämä perheet ovat jo muutenkin tiukoilla taloudellisesti ja energiskriisin vuoksi vieläkin enemmän, Werning huomauttaa.
Työttömyysturvan lapsikorotukseen tehdään 20 prosentin korotus, toimeentulotuen alle 18-vuotiaiden lasten perusosaan 10 prosentin korotus, opintorahan huoltajakorotukseen 10 euron korotus ja lapsilisän yksinhuoltajakorotukseen 5 euron korotus kuukaudessa. Korotusten on tarkoitus olla voimassa 1.1.2023 koko vuoden 2023 ajan.
-Lisäksi hallitus päätti myös, että loppuvuonna 2022 maksetaan ylimääräinen kuukausi lapsilisää siten, että se ei vaikuta toimeentulotuen tasoon. Joulukuun 2022 lapsilisä maksetaan lapsilisän saajille kaksinkertaisena ja myös yksinhuoltajakorotus maksetaan korotettuna. Toimeentulotukea myönnettäessä ei otettaisi huomioon joulukuussa 2022 maksettavaa kaksinkertaista lapsilisää siltä osin, kuin sen määrä ylittää tavanomaisen lapsilisän määrän, Werning tarkentaa.
Laki astuu voimaan 1.12.2022 ja on voimassa 31.12.2022 saakka. Joulukuun 2022 lapsilisä maksetaan kuitenkin korotettuna myös silloin, jos lapsilisä myönnetään ja maksetaan takautuen joulukuulta 2022 lain voimassaolon päättymisen jälkeen
Yhteyshenkilöt
Paula WerningKansanedustaja
Puh:050 514 4887Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Mika Kari: Ottawan sopimuksesta irtautumisen perustana muuttunut turvallisuustilanne16.6.2025 15:33:48 EEST | Tiedote
SDP:n Mika Karin mukaan Suomen mahdollinen irtautuminen Ottawan sopimuksesta on perusteltu muuttuneen turvallisuustilanteen vuoksi – Jalkaväkimiina on puolustuksellinen ase, jonka korvaaminen ei onnistu täysin muilla keinoilla, Kari sanoo.
SDP:n Räsänen: VM:n uusin ennuste puhkaisi Orpon velkakuplan – kaikista rikkaimpien veroja ei voi keventää velaksi16.6.2025 12:54:16 EEST | Tiedote
Valtiovarainministeriön tuore ennuste osoittaa, että hallituksen kehysriihen päätökset pahentavat julkisen talouden tilannetta ja lisäävät velkaantumista. SDP:n valtiovarainvastaava Joona Räsänen vaatii hallitusta tarkistamaan uudelleen kehysriihessä päätettyjä kaikista rikkaimmille kohdistuvia veronkevennyksiä.
SDP:n Helena Marttila vastaa Kopran kritiikkiin: Raskaussyrjintä ei katoa toiveajattelulla15.6.2025 16:47:22 EEST | Tiedote
Demarinaisten puheenjohtaja ja kansanedustaja Helena Marttila vastaa kokoomuksen Jukka Kopran tiedotteeseen liittyen hallituksen esitykseen, joka helpottaa määräaikaisten työsopimusten solmimista ilman erityistä perustetta.
SDP:n Piritta Rantanen: Perussuomalaiset myivät duunarit halvalla – maahanmuuton kiristys meni kaiken edelle15.6.2025 16:14:33 EEST | Tiedote
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra vakuutti viikonloppuna pitämässään linjapuheessa, ettei hänen puolueensa ole kääntänyt takkiaan. SDP:n kansanedustaja Piritta Rantanen näkee asian toisin: suomalainen duunari on petetty, ja perussuomalaiset ovat hylänneet keskeiset vaalilupauksensa työmarkkinapolitiikassa.
SDP:n Helena Marttila ja Matias Mäkynen: Taantumuksellisille voimille ei pidä antaa tuumaakaan periksi14.6.2025 13:13:37 EEST | Tiedote
Demarinaisten puheenjohtaja ja SDP:n Helena Marttila sekä SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkynen ottavat voimakkaasti kantaa naisten ja tyttöjen oikeuksien puolesta abortinvastaisen mielenosoituksen yhteydessä, joka järjestetään Helsingissä tänään 14.6.2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme